Mammailua: Lisää lapsia?!



Viime viikolla  oli imetysviikko, kuten moni äiti ainakin somessa saattoi huomata. Meillä oli niin kiireinen viikko, etten ehtinyt asiaa sen suuremmin täällä blogissa nostaa esille. Mutta, ahh, ihana imetys. Pakko siitä nyt jotain on sanoa. Ja pieni disclaimer tähän alkuun: imetys on jokaisen äidin ja lapsen välinen asia. Jos se ei onnistu, ei halua imettää, päättää osittaisimettää, suosii korvikkeita tai muuta niin on mun mielestä aivan yhtä hyvä äiti.

Ennen kuin tulin äidiksi en ollut oikeastaan liiemmin imetystä ajatellut. Aika harva sitä varmaan ajattelee? Raskaaksi tultuanikaan en vielä ihan hirveästi asiaa miettinyt, ja muistan, kun siskoni antoi minulle raskauden puolivälissä valmiiksi lainaan hänen rintapumppunsa. Vatsan pohjasta kouraisi ja vähän alkoi heikottaa: APUA! Rintapumppu! Onko tä osa mun tulevaisuutta? Se tuntui jotenkin niin älyttömän vieraalta asialta siinä kohtaa. 

Pikku hiljaa raskauden edetessä kohti viimeistä kolmannetta aloin raottaa ovea imetyksen ihmeelliseen maailmaan. Eniten mua pohditutti se, pystyisinkö imettämään. Mulla on nimittäin ollut Raynaudin oireyhtymää (erittäin mukava täällä pohjoisilla leveysasteilla) ja pelkäsin, että se jotenkin estäisi imetyksen tai tekisi siitä hirveän kivuliasta. Liityin Imetyksen tuen Facebook -sivuille. Alkuun en pystynyt edes lukemaan niitä keskusteluja, jotka alkoi täyttää mun etusivun, ja tuntui oudolta nähdä imetyskuvia. Se tuntui niin vieraalta maailmalta ja teki raskaudesta ja tulevasta äityidestä uudella tavalla todellista. Mutta rohkaistuessani aloin niitä lukea ja myös kysellä: Millä tavoin kannattaa valmistautua ensimmäisen lapsen imetykseen? Mitä vinkkejä antaisit? Mitä juttuja kannattaa hankkia kotiin? Luin ja katsoin Youtubesta imetysvideoita (kyllä!) ja opin ihan valtavasti. 

Ja synnärillä huomasin, että se oli todellakin sen arvoista. Meidän imetystaival lähti upeasti käyntiin, ja suurin syy siihen oli varmasti se, että tiesin asioita, ja imetykseen ja sen opettelemiseen kuuluvat asiat eivät tulleet yllätyksenä. Kun untuvikko-äitinä imetin kädet täristen synnytyssalissa ensimmäistä kertaa mun pientä nyyttiä seisoi kätilö vieressä ja ihmetteli: "Ihan kuin olisit tehnyt tätä ennen!"

Alussa imetys oli 24/7 hommaa, mikä väsytti meitä molempia! Päivien kulku oli helppo ennustaa: imetystä ja koomaa. 

Mun ykkösvinkki tuleville äideille oman kokemuksen perusteella onkin: perehdy imetykseen. Raskaana ollessaan sitä niin helposti tuijottaa "päämäärää" eli synnytystä, mutta siitä se alkaakin se tulevien viikkojen ja kuukausien yksi keskeisimmistä asioista: imetys. 

Ja mitä mulle sitten kävi imetyksen myötä? Mä hurahdin. Se on ihanaa! Yksi ihanimpia asioita, joita oon koskaan kokenut. Yhtäkkiä huomasin, että imetys onkin mulle ja mun lapselle älyttömän tärkeä asia. Että mä nautin siitä. Että mä haluan imettää ainakin vuoden lastani. Nyt mulla on pian puolitoista vuotias ja imetän edelleen. En välttämättä olisi ennen äidiksi tuloa ajatellut, että musta tulee taaperoimettäjä, mutta tässä sitä ollaan. Ja koska poikani ei ole näyttänyt merkkiäkään siitä, että olisi valmis luopumaan rinnasta vielä, en koe itsekään olevani valmis laittamaan pillit pussiin ihan vielä. 

Mutta siinä se ristiriita sitten onkin. Nimittäin, kyllä me lisää lapsia halutaan. Ja toistaiseksi ei ole niin sanotusti napannut. Imetyshän on asia, joka voi raskaaksi tulemista vaikeuttaa. Joten huomaan olevani vaikeassa tilanteessa, jossa joudun kohtaamaan pelkojani. Jos lopetan imetyksen, mitä jos en tulekaan enää koskaan raskaaksi, ja tämä ainut imetyskokemukseni loppui liian lyhyeen? Uskallanko jatkaa imetystä niin kauan kuin me halutaan, jos se tarkoittaa, etten tule raskaaksi? Mitä jos? Entä sitten? Milloin? Olenko sittenkään valmis? Lopettamaan? Uuteen lapseen? Mitä mitä mitä? Sitä saa itselleen aikaiseksi aikamoisen stressin, kun näitä asioita pähkäilee, ja huomaa jälleen kerran, että asiat ei elämässä aina mee ihan niin kuin itse suunnittelee. Kuten tässä kolumnissa sanottiin: "Äitiä ahdistaa, kun se ei ole Jumala."

Mutta sitten sitä muistaa mikä on tärkeää: tämä hetki, tämä lapsi, tämä imetys. Ja tulevaisuudesta emme voi tietää, eikä murehtiminen auta mitään. Mutta kyllä mä toivon, että mun tulevaisuuteen kuuluu lisää imetystä - niin tämän rakkaan lapseni imetystä kuin myös sitten joskus toisenkin lapsen. 

Ei kommentteja