13 asiaa, joita en uskonut äitinä tekeväni // Mammailua


Tiedättekö muuten, ketkä on täydellisiä äitejä? No, yleensä ne, joilla ei ole vielä lapsia. Kyllä mullekin oli tainnut elämän aikana kertyä mentaalinen lista asioita, joita en äitinä koskaan tekisi. Olen varmasti ennen äidiksi tuloa katsonut joitain äitejä ja ajatellut, että huh huh, mä en aio kyllä koskaan tehdä noin. Sitten tulin äidiksi. Ja huomasin, että on huomattavasti helpompaa olla täydellinen (tai ainakin mielettömän hyvä periaatteellinen äiti) silloin, kun et ole vielä äiti. Silloin ei osannut ynnätä niihin omiin mielikuviin univelkaa, pieleen menneitä aikatauluja, yksinhuoltajuusviikkoja, sairastelua (sekä lapsen että omaa), maltin menettämistä, hermoromahdusta, inhimillisyyttä tai realistisuutta.


Ennen kuin tulin äidiksi, en olisi uskonut että...

1. Annan joskus lapsen syödä syöttötuolissa päivällistä ja katsoa Pikku Kakkosta samalla. En kai ollut ajatellut, millaista on olla kotona yksin lapsen kanssa viikon ja yrittää pyörittää arkea ilman apua. Joskus kun on sata rautaa tulessa Pikku Kakkonen voi pelastaa kaoottisen hetken. 

2. Annan lapsen KESKEN KAUPPAREISSUN syödä karjalanpiirakkaa tai banaania, joita ei edes ole maksettu vielä. Ei käynyt mielessäkään, että joskus aikataulut pettää niin pahasti ja toinen on jo niin nälissään, että ei auta. Ja ennen kuin joku ihmettelee: kyllä mä niistä olen aina maksanut lähtiessä.

3. Odotan, että kello tulee viisi ja Pikku Kakkonen alkaa. Mähän sanoin, että meillä ei kyllä koskaan käytetä telkkaria lapsenvahtina. En tainnutkaan ymmärtää, miltä tuntuu, kun olet hoitanut aamuviidestä asti uhmakasta ja hampaita tekevää lastasi, joka ei suostu edes päikkäreitä nukkumaan, ja Pikku Kakkonen on sun ainoa huilaushetki. Ja se hetki, kun lapsi istuu sylissäsi ja saatte vaan olla... no sydänhän siinä pakahtuu. 

4. Ostan lapselleni leluja kaupasta ihan ilman mitään tiettyä syytä. Lellittyhän siitä tulee! En kai osannut aavistaa, että se voi joskus tuntua niin kivalta ja olla ihan ok! Varsinkin kun yhtäkkiä huomaa, että mun poika on jo niin iso, että se haluaa leikkiä oikeilla pikkuautoilla. 

5. Tarjoan lapselleni toista kertaa viikon aikana pakastelohkoperunoita ja nakkeja. Miten laiska voi joku olla! Elämä on. 

6. Joinain päivinä huomaan illalla, että me ei olla käyty ulkoilemassa. Koko päivänä. Hirveetä! Aina ei voi ehtiä kaikkea. 

7. Lapsi herää tuhannetta kertaa yöllä ja meikä mamma marssii huoneeseen hermoromahduksen partaalla ja sanoo "Nyt on pakko nukkua! Nyt on yö! Nuku PLIIS!". Enpä vissiin ymmärtänyt, että äiditkin mokaa, äiditkin väsyy, äidiltäkin menee hermo. Varsinkin kun se ei oo saanut nukkua ties kuinka pitkään aikaan. Äiti ei aina ole pullantuoksuinen hellästi hyräilevä täykkäri. Ja silloin on hyvä herättää mies ja sanoa: "Menepä sinä. Nyt ei pysty."

8. Kun lapsi kiukuttelee eteisen lattialla, meillä on jo kiire ja ollaan molemmat väsyneitä, sillä sama meininki on jatkunut jo monta tuntia, niin sanon lapselle lopen uupuneena "Nyt oikeasti hei! Ihan oikeasti! Äiti ei jaksa! Pliis, pliis, voitko jo lopettaa?! Äiti ei nyt jaksais..." Ihan kuin tuo rauhoittaisi lapsen! En kai osannut kuvitella, miltä se tuntuu, kun oma lapsi uhmailee monta tuntia putkeen. Että joskus multakin tulee menemään hermo. Ja sitten kaduttaa. Mutta sen jälkeen halaan ja suukottelen häntä ja sanon "Anteeksi, rakas ihanin, äiti vähän hermostui."

9. En ole joka päivä kodinhengetär, joka loihtii lapselleen aterioita, jotka näyttävät Pinterest-taideteoksilta, ja joka käden kääntäessä onnistuu pitämään kodin tiptop kunnossa, koska hyvänen aika, miten vaikeaa se muka voi olla?! En mä todella tiennyt, että se voi olla aika vaikeaa. Ja että monesti ei vain jaksa, eikä kyllä innostakaan. Viiden minuutin kuluessa se näyttää kuitenkin taas samalta.

10. En saa aikaiseksi täyttää vauvakirjoja. Sitten millään. Ja alan jo unohtaa mitä tapahtui ja milloin. Epärakastavaa moinen toiminta. En kai tajunnut, että ei äitiys tee musta Pinterest-äitiä, jos en Pinterest-nainen ole ennenkään ollut. Onneksi on niitä lippulappusia, kyllä se päivä vielä koittaa, kun ne päätyvät kauniisti kirjoitettuina kansien väliin.

11. Joskus voi käydä niin, että korotan ääntäni tai kiistelen mieheni kanssa lapsen edessä. En ihan hiffannut, että tilanteita tulee, asioita tapahtuu ja joskus tulee mokattua. En kyllä tiennyt sitäkään, että haitallisinta lapselle ei ole nähdä tervettä erimielisyyttä ja riitelyä, vaan se, jos hän ei saa nähdä tervettä ja rakentavaa sovintoa. Ja sovintoja ja rakkautta meidän lapsi saa nähdä ja paljon. 

12. Annan lapselle jätskiä, kun raukka on vain kitissyt hampaiden tulon vuoksi. Eli siis käytännössä lahjon sitä! En tainnut ymmärtää, että ei se nyt ole niin vaarallista!

13. Joinain päivinä elän odottaen päikkäreitä ja nukkumaanmenoaikaa, koska oon niin loppu. Että vaikka kuinka haluaisin olla 100 % läsnä 100 % ajasta, niin välillä en vain pysty. Ja heti kun se minimies on nukkumassa, mulle tulee hirveä ikävä sitä palleroa. Äitiys on 24/7 hommaa. Ei sitä voi aina olla parhaimmillaan, aina ei jaksa Carpe Diem. 


Enhän mä noita listan asioita tee tai tunne päivittäin, todellakaan, mutta niin on joskus käynyt tai voi käydä. Se on inhimillistä elämää ja äitiyttä. Äidiksi tultua oon saanut huomata, että äiti ei ole mikään satuolento, yksisarvisesta seuraava. Ihmenainen, joka pystyy kaikkeen. Joka puhuu lapselleen aina vain lempeästi ja rakentavasti, ei menetä hermojaan, toimii aina kasvatusoppaiden ja omien periaatteidensa mukaisesti. Joka menee päivästä toiseen kuin Duracell Pupu ja joka ei mokaa.

Mikä on hyvän äidin mitta? Realistista ainakin on se, että vaikka kuinka haluaa ja kuinka yrittää, niin harva täyttää omaa hyvän äidin mittaansa 100 % ajasta. Ehkä avain hyvään äitiyteen onkin se, että hyväksyy oman keskeneräisyytensä ja opettaa sitä kautta lapselleen armollisuutta, myötätuntoa ja inhimillisyyttä.

Disclaimer: Epäterveesti, vaarallisesti ja haitallisesti toimivia äitejä on. Sellaisia, jotka eivät oikeasti kykene huolehtimaan ja rakastamaan lastaan niin, että se on lapsen hyvinvointia edistävää. Nämä äidit tarvitsevat apua. <3

Ei kommentteja