12 Asiaa, joista tiedän, että oon lähempänä kolmeakymppiä kuin kahtakymppiä.


"Aikuinen nainen mä oon!" laulaa ihana Paula käheällä äänellään. Näin kolmeakymmentä lähestyvänä daamina olen alkanut tuntea itseni pikku hiljaa aikuiseksi naiseksi, ja täytyy sanoa, että eipä ahdista yhtään ajatus siitä, että reilun vuoden päästä olen virallisesti (ja torellisesti) kolmikymppinen. Itseasiassa, se tuntuu oikein hyvältä. Aloinkin miettiä, millä tavoin elämä on erilaista nyt kolmeakymppiä lähestyessä verrattuna siihen, kun lähestyin kahtakymmentä. 

1. Suhde omaan kehoon
Parikymppisenä kropan keskeisimpiä tehtäviä oli näyttää hyvältä - sen eteen tehtiin töitä ja riittämättömyyden tunteiden kanssa painittiin harva se päivä. Ikääntyminen ei ollut milläänlailla relevantti asia omalla kohdalla - voiko parikymppinenkin muka joskus vanheta? Terveys oli itsestäänselvyys. Nyt iän ja elämänkokemuksen karttuessa ja äidiksi tultuani olen alkanut oppia arvostamaan tätä ihanaa kehoa - enkä vain sitä, miltä se näyttää, vaan ennen kaikkea sitä, että se toimii. Tiedostan nyt eri tavalla kuin ennen sen, että myös minä tulen ikääntymään - ja ikääntymisen merkkejäkin olen saattanut jo havaita. Itsestään täytyy pitää huolta, mutta ei siksi, että näyttäisi biitsillä tai bileissä hyvältä, vaan siksi, että jaksaa jahdata taaperoa, raahata viikon ruokaostokset kaupasta kotiin ja nousta aamulla sängystä ylös - myös 30 vuoden päästä. 

2. Tyylitaju
Aiemmin pukeuduin yhtenä päivänä erittäin boheemisti, toisena jakkuun ja kolmantena sporttivaatteisiin. Innostuin trendeistä, vaikka ne eivät välttämättä mulle olisi sopineet lainkaan. Mulla ei ollut selkeästi omaa tyyliä, eikä varmuutta siitä, mikä mulle sopii. Ei mulla nyt vieläkään ole aivan selvää omaa tyyliä, mutta ainakin tiedän paremmin, mikä  mulle sopii, mikä ei ja kuka olen. Asiasta toiseen: Aikaa shoppailuun ja kaupoissa ravaamiseen on rutkasti vähemmän. 



3. Säänmukainen pukeutuminen
Kun tärkeintä on näyttää hyvältä ja coolilta, on paleltava. Ulkona kuljettiin talvisin välillä tennareissa ja korkkareissa, ilman pipoa ja takki auki. Mutta ajat ovat muuttuneet. Nyt voin vetää jalkaan kevyttoppahousut ja Goretex-kengät, painaa paksun pipon päähän, kietaista lämpimän kaulahuivin kaulaan ja vetää vielä untuvatakin vetskarin kiinni ilman ajatustakaan siitä, että se olisi jotenkin noloa. Sitäpaitsi, mähän näytän hyvältä noissa tamineissa! Enää en palele vapaaehtoisesti. (Huvittavaa muuten, miten hölmöiltä vähissä vaatteissa liikkuvat nuoret näyttävät nyt!)

4. Hyvän illan resepti
Hyvään iltaan kuului 10 vuotta sitten oma bestis ja muita kavereita, uusia tuttavuuksia, hengailua, tanssimista ja valvomista aamun tunneille tai jopa yön läpi. Nyt hyvä ilta alkaa ensinnäkin huomattavasti aikaisemmin, sillä en jaksa millään valvoa ja jos valvon, en ole kovinkaan seurallinen. Iltaan kuuluu hyvää ruokaa, lasi tai pari viiniä, ystäviä ja mielenkiintoisia keskusteluja. Vaihtoehtoisesti erittäin bueno ilta vietetään kotisohvalla kollareissa Netflixiä katsellen oman kullan kainalossa. Ja nukkumaan mennään kello 22. 

5. Realismi
Voi sitä nuoruuden naiiviutta, optimismia ja "pystyn mihin vaan" -mentaliteettia. Ahh, nuoruuden voima. Jollain tavalla sitä ajattelee ylioppilaslakki päässään, että kuuluu täysin ainutlaatuiseen sukupolveen, joka tulee muuttamaan maailman ja tekemään kaiken toisin kuin muut. Ovet aukeavat joka paikkaan ja saat tehdä asiat juuri niin kuin haluat. No, eihän se ihan niin ole eikä niin mene. Enkä nyt tarkoita tätä mitenkään kyynisellä tavalla. Ehkä sitä iän myötä vaan tulee vähän realistisemmaksi ja alkaa ymmärtää, että kaikkea ei voi saada, eikä ainakaan samaan aikaan. Nuorena on kaikkivoipainen, täynnä intoa ja tarmoa. Elämässä ei ole välttämättä joutunut kokemaan vielä yhtä paljon pettymyksiä, kipuja, sairautta ja yllättäviä käänteitä. Sitä ei ihan ymmärrä vielä, että ihan kaikkea, mitä omassa elämässä tapahtuu, ei voi itse päättää. Parikymppisenä halusin mennä, seikkailla ja valloittaa maailman. Nähdä ja kokea uutta ihan koko ajan. Saada kaiken, mistä unelmoin. Sittemmin unelmat ovat monilta osin muuttuneet, ja vaikka seikkailun palo on edelleen, olen myös hyvin eri tavalla tyytyväinen ihan vaan yksinkertaisiin asioihin; siihen että saan hengailla perheeni kanssa sohvalla ja mennä lauantaina saunaan. 

6. Mikä musta tulee aikuisena?
Yksi keskeisimpiä ja stressaavimpia asioita lukion jälkeen oli se, mikä musta tulee isona. Se tuntui olevan loppuelämää määrittävä päätös. Niinhän se monella tapaa on, mutta olen itse ainakin vaihtanut pääainetta jo kolme kertaa ja yliopistoa yhtä monta kertaa, viettänyt "välivuosia", toteuttanut haaveita ja saanut uusia unelmia sydämeeni. Kyllä ne kaikki asiat selviää ajallaan ja järjestyy. Toki näin voi sanoa jälkiviisaana, kun on löytänyt sen oman jutun. Eikä sekään välttämättä loppuelämää ole se oma juttu, mutta entä sitten? 

7. Tylsä aikuisuus
Muistan nuorena katsoneeni välillä aikuisia ja ajatelleeni, että onpas ne tylsiä. Oikeiden aikuisten elämä vaikutti monesti aika tylsältä ja kuivalta. Aika moni varmasti ajattelee nuorena, että musta ei tuu koskaan tylsää aikuista! Osasta ei tulekaan - he onnistuvat kuin ihmeenlailla välttämään aikuisuuden väistämättömät velvoitteet ja muuttavat vaikka Thaimaahan beach bum -elämää viettämään. Mutta me muut? Käymme töissä, maksamme laskuja, venytämme penniä. Menemme aikaisin nukkumaan, vertailemme vakuutuksia, täytämme veroilmoituksia ja maksamme lisää laskuja. Aikuisuuteen kuuluu vastuu ja velvollisuus eri tavalla kuin nuorena. Mutta vastuu ja velvollisuus ovat merkkejä siitä, että on paljon, mistä olla kiitollinen. Aikuisuuteen kuuluu myös tylsiä juttuja, mutta se on elämää.

8. Aikakäsitys
Hassua, miten nuorena ajattelee, että elämää ei ollut ennen kuin se oma sukupolvi syntyi. Oli vaikea kuvitella, että omat vanhemmat ovat joskus olleet nuoria, saati omat isovanhemmat. Omien vanhempien nuoruus tuntui olleen ikuisuus sitten. Oikea aikuisuus häämötti kaukana, kaukana horisontissa valovuosien päässä. Aikakäsitys oli niin kovin erilainen kuin nyt.  Nyt, varsinkin äidiksi tultua, aikakäsitys on muuttunut ja vuodet tuntuvat paljon lyhyemmiltä kuin ennen. 40-vuotias kuulosti omiin korviin ennen vanhalta, nythän se kuulostaa lähes samanikäiseltä kuin itse on. Aika kuluu nopeammin, vuodet vierivät. 

9. Oma perhe
20-vuotiaana deittailin, eikä lähitulevaisuuden haaveissa ollut vielä aviomiestä tai lapsia. Elin tyytyväisenä sinkkuelämää, vietin paaaaaljon aikaa ystävien kanssa, enkä etsinyt miestä. Tämä tosin muuttui melko pian, kun tapasin 21-vuotiaana (okei, 21 vuotta ja 10 kuukautta, eli lähes 22 vuotiaana) nykyisen aviomieheni. Jälkikäteen ajateltuna etenimme ehkä keskivertoa nopeammin: menimme kihloihin 23-vuotiaina ja naimisiin alle vuosi sen jälkeen. Rakkaan poikamme saimme viikkoa ennen kolmatta hääpäiväämme. Nyt en enää tuijottele omaa napaani, vaan pidän huolta lapsesta ja parisuhteesta. 


10. Turku
"Viimeinen paikka, mihin jään, on Turku. Tä on niin nähty." Suoraan 19-vuotiaan Petran suusta. Toisin kävi! Tänne mä päädyin, takaisin kotikonnuille, niin kuin niin moni muukin ihminen tuppaa tekemään. Ja oon todella tyytyväinen päätökseemme asua Turussa. Tällä hetkellä en kaipaa muualle. Saattaapi sellainen päivä vielä tulla, että asumme muualla, but for now I am satisfied. Turku.  

11. Oon oma itseni
Vasta omaa itsenäistä elämäänsä aloittaessa sitä antaa aika paljon painoarvoa muiden mielipiteille; mitä omat vanhemmat ja sukulaiset ajattelee ja sanoo, mitä ystävät tekee, mitä yhteiskunnan mielestä mun pitäisi tehdä? Millainen mun kuuluisi olla? Nyt aikuisena naisena mun mielestä ihanaa on se, että en enää välitä niin paljon siitä, mitä muut tekevät tai ajattelevat. Mä tiedän kuka mä oon, mistä mä tykkään, mistä mä en tykkää ja mitä asioita mä haluan mun elämältä.

12. Tulevaisuuden odotukset
Kun katsoin vajaa parikymppisenä tulevaa vuosikymmentä odotin muistaakseni seuraavia asioita: opiskelu ja valmistuminen, reissaaminen ympäri maailmaa, työuran aloitus vakkariduunissa, aviomies ja kaksi lasta, omakotitalo ja auto. Mulla taisi olla se tyypillinen harhakäsitys siitä, että kaikki mitä elämässään haluaa kokea pitää kokea ennen kuin täyttää 30, koska siitä se alamäki sitten alkaa. Nyt kun katson tulevaisuuteen ovat odotukset hieman erilaiset: Haaveilen hyvästä ja rakastavasta suhteesta mieheeni, jossa on luja luottamus, ripaus (reilu sellainen) romantiikkaa, yhteisiä seikkailuja ja nykyistäkin läheisempi ystävyys. Näen lämminhenkisen kodin, jossa on meidän kahden lisäksi ainakin pari lasta, ellei kolme. Ken tietää? Toivon, että me ollaan terveitä, meillä on jääkaapissa ruokaa ja meillä on kaikinpuolin hyvä olla, ja että meidän läheisillä on myös kaikki hyvin. Mitä tulee uraan, taloihin, autoihin, maailman ympäri matkoihin ja erilaisiin titteleihin? No, eivät  ne ole niin tärkeitä.


Vieläkö koet olevasi nuori vai jo "oikea" aikuinen? 

Ei kommentteja