Rakastakaa. Rakastakaa. Rakastakaa.

Rakastakaa. Rakastakaa. Rakastakaa.

 

Lasten saamisen myötä elämäni on muuttunut, ja suurin muutos on rakkaus. Rakkaus lapsiaan kohtaan on jotain sanoinkuvaamattoman suurta ja voimakasta, mutta myös haurasta ja herkkää. Kun rakastaa koko sydämellään, on menettämisen pelko myös raastavan suuri. 

Eiliset tapahtumat Turussa olivat karmaisevat ja sydäntä särkevän surulliset. Suruni uhrien ja uhrien omaisten puolesta on valtavaa. Uskon, ettei minun tarvitse edes yrittää sanoittaa kaikkea sitä mitä tunnen, sillä tiedän, että niin moni muu - ja varsinkin vanhemmat - kokevat niitä samoja tunteita. 

Kenelle tahansa ajatus siitä, että joutuisi väkivaltaisella tavalla luopumaan läheisistään - tai he menettäisivät meidät - on järkyttävä ja järkyttävän pelottava. 

"Minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä. Ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi," laulaa niin monen rakastama Ultra Bra. Kuinka moni meistä vanhemmista onkaan tavannut näitä lyriikoita samalla, kun olemme silittäneet rakasta lastamme ja toivoneet, että todella voisimme suojella heitä kaikelta? Ja yhtäaikaisesti olemme tunteneet sydämessämme ja vatsanpohjassamme sen tuskallisen kivun tiedosta, ettemme me siihen kykene. 

Ei minulla ole oikeita sanoja ja vastauksia siihen, miten tällaista kuuluu käsitellä. Jokainen meistä on erilainen, ja siksi myös jokaisen kuuluu saada mielestäni prosessoida asioita rauhassa ja omalla tavallaan. Some on tehnyt mielipiteiden muodostamisesta ja tunne-elämästä melko nopeatempoista -vaalitaan mieluummin tietoisesti rauhaa. Annetaan itsellemme ja muille rauha prosessoida. 

Sen haluan kuitenkin sanoa, että olemme samassa veneessä, yhdessä. Me kaikki. Tapahtunut tuntuu hirveältä siksi, että meillä on jotain todella suurta. Jotain joka on suurempaa kuin se suru ja viha, mitä tapahtumien takana oleva henkilö tunsi. Se asia on rakkaus. Ja rakkaushan on Suurin. 

Pimeys voi tuntua joskus ylitsepääsemättömän pimeältä, mutta silloin on elintärkeää kääntää katseensa valoon. Sillä valo voittaa aina pimeän. Rakkaus voittaa vihan.

"It is better to light a candle than to curse the darkness," sanoi Eleanor Roosevelt. Kaikkien niiden monien tunteiden keskellä, joita koemme nyt, valitaan lohduttaa, rakastaa, ymmärtää ja tukea toinen toisiamme - läheisiä ja tuntemattomia, samaa ja eri mieltä olevia.

Sillä tulevaisuudessa on toivoa, jos kasvatamme sukupolven, joka osaa rakastaa, kunnioittaa ja olla valona. Ja paras tapahan opettaa on toimia itse esimerkkinä.

Rakastakaa. Rakastakaa. Rakastakaa. 

Ja rohkaisuksi pelon käsittelyyn: 

"May your choices reflect your hopes, not your fears." -Nelson Mandela
"Fear does not stop death, it stops life."
"Fear is a reaction, courage is a decision."

Ollaan rohkeita, rakastetaan. 

-Petra

Kirjoitin äitiydestä ja peloista aiemmin täällä. 

Synnytyskertomus

Synnytyskertomus

Kuten tiedätte, meidän pikku tyttö oli laittanut vanhempansa odottamaan, ja lopulta torstaina, 10.8.2017, raskausviikolla 41+5, meillä oli aika TYKS:n synnärille käynnistykseen. Oli aika saada tyttö vihdoin ulos!

Edeltävänä yönä nukuin levottomasti: näin omituisia unia (mm. luteista) ja kun heräsin olin huomaavinani kipeää supistelua. Torkuin muutaman supistuksen verran, enkä siltikään ollut varma, tunnenko nyt oikeasti sitä mitä kuvittelen tuntevani. Aamun aikana kipeitä, menkkamaisia supistuskipuja tuli epäsäännöllisesti, mutta en ajatellut niistä sen enempää. 

Meidän oli määrä olla synnärillä kello 10.30 ennen lääkärintarkastusta, jotta pääsisin käyrille. Meitä oli ohjeistettu ottamaan kaikki tarvittava mukaan, jotta olisimme valmiita jäämään sairaalaan samantien. Mahdollisuus oli myös siihen, että meidät lähetettäisiin kotiin, ainakin joksikin aikaa. 

Ehkä noin kello 10.10 aloin kysellä, josko mies olisi valmis lähtemään. Niinhän siinä sitten kävi, että vartti ennen aikaamme mies alkoi pakata kotona laukkuaan. Ai että kun nauratti! Naisia mukamas saa odotella. No, tulihan tämä synnytysasia nyt niin äkkiä...! ;)



Käynnistys noin kello 11.30

Hieman myöhässä ja pahoitellen saavuimme paikalle ja pääsin käyrille. Muutamia supistuksia tuli sinä aikana. Lääkärintarkastuksessa selvisi, että olin 2.5 cm auki, joten minulle ehdotettiin ballongin asennusta. Ballonki on lääkkeetön tapa käynnistää synnytys, mikä kypsyttää kohdunkaulaa ja voi laukaista synnytyksen. 

Ballonki oli asennettu nopeasti ja samantien alkoi kovemmat kivut. Siirryin vielä uudestaan käyrille, tällä kertaa samaan huoneeseen toisen pariskunnan kanssa. Sinä aikana tuli jo muutama kunnon kipeä supistus, ja täytyy sanoa, että oli hieman epämukavaa hengitellä ja ähistä niiden läpi muiden ollessa verhon toisella puolella! 

Hoitaja tuli pian takaisin ja antoi meille luvan lähteä kotiin. Me kun olimme ajatelleet, että käynnistyksessä kestää pitkään, kuten esikoisenkin kohdalla, joten toivoimme päästä kotiin leffaa katselemaan ja lepäämään. Minua ei todellakaan houkutellut odotella synnytyksen käynnistymistä samassa huoneessa muiden kanssa. Hoitaja ohjeisti, että tulisimme takaisin sairaalaan, jos synnytys käynnistyy tai ballonki irtoaa. Jos ei, niin meidän oli määrä saapua takaisin astetta tehokkaampaan käynnistykseen heti seuraavana aamuna. 

Pediltä noustessa iski jo niin kova supistus, että jouduin nojaamaan ikkunalautaan ja vaikeroin siinä tovin. "Hyvältä näyttää! Pärjäättekö kotona varmasti?" hoitaja vielä tsekkasi. "Juu, eiköhän!"

Niin me lähdimme kotia kohti. Jouduin matkalla autolle nojaamaan puuta vasten kivuissani, kun supistukset olivat niin voimakkaita. Tilasimme synnäriltä lähtiessämme take-away safkat ja lähdimme niitä noutamaan. Matkalla tuli edelleen supistuksia, ja nauroin, että ajammeko kenties väärään suuntaan... Alkoi tuntua hassulta suunnata kotiin synnärin sijaan.

Kotona noin kello 13

Kotona koitin vähän syödä, mutta supistuksia tuli aina vaan tiheämmin. Niiden kesto ja tiheys vaihteli, mutta voimakkuus vain kasvoi.
Mies meni hetkeksi nukkumaan, sanoin pärjääväni yksin.

Pärjäsin, mutta huusin kuin syötävä. Mitäköhän naapurit mahtoivat ajatella... Supistukset voimistuivat todella nopeasti todella voimakkaiksi. Jalat meni seistessä alta ja kipu oli jotain aivan muuta kuin esikoisen kohdalla. 

Totesin miehelle, että nyt pitää soittaa synnärille ja kysyä, milloin saa tulla. Kaikki meni niin nopeasti, että en ymmärtänyt tilannetta yhtään. Ajattelin, että kun aina sanotaan, että kotona kannattaa olla mahdollisimman kauan, niin minun tulisi sinnitellä vielä useita tunteja. Sitäpaitsi, jos synnytys on todella käynnissä, niin eikö ballongin pitänyt irrota?

Tilanne oli kuitenkin nopeasti niin hurja, että meidän oli pakko lähteä. Tiesin, etten kohta pääsisi enää omin avuin autolle. Parkkihallissa iski taas supistus ja huusin niin kovaa tuskahuutoa, että varmasti kaikki lähistöllä kuuli. 

Seuraavaksi koittikin ajomatka synnärille, joka kaikesta järkyttävästä kivusta huolimatta on näin jälkikäteen ajateltuna koominen: Raskaana oleva nainen etupenkillä ihme asentoon vääntäytyneenä huutaa, kun supistuksia tulee niin tiheään, ettei hetkenkään lepoa saa. Ajelimme vielä jokirannan kautta, joten olen aivan varma, että joku saattoi näkyä hämmästellä.


Saapuminen synnärille kello 15.12

Aloin kai mennä jonkinlaiseen kipushokkiin, sillä koko kehoni tärisi, näköni sumeni ja virtasin hikeä. Mies auttoi minut synnärin aulaan ja lähti juosten viemään autoa parkkiin. Itse sain vain toimiston tiskistä kiinni ja ulvoin kipua. Muistan vaan, että toimistossa oleva henkilö kai huomasi, että synnytän, ja huusi ihmisiä apuun. Pari henkilöä laski minut sängylle makaamaan ja minua lähdettiin vauhdilla kärräämään eteenpäin. 

"Tämä viedään suoraan saliin!" 

Kätilöt ehtivät kysyä, että kuinka mones lapsi on tulossa ja ponnistuttaako vielä (ei ponnistuttanut) samalla, kun lykkäsivät minua kovaa vauhtia eteenpäin.  

Salissa minut siirrettiin toiselle sängylle, vaatteeni riisuttiin päältäni ja minut tarkastettiin: Olin nyt 4.5 cm auki. Joku taisi laittaa päälläni olevaan TENS-iin lisää tehoja. Tällä kertaa supistukset tuntuivat minulla kuitenkin eniten vatsan puolella, joten TENSistä ei ollut yhtä paljon hyötyä.

Pian mieheni saapui paikalle. Anelin supistusten välissä saada ilokaasun. Onneksi ihana kätilöni sai sen nopeasti annettua, ja aloin hengittää. Aika pian oksensin, kuten viimeksikin. Mutta muuten ilokaasu on minulle erittäin passeli juttu.

Supistukset olivat kuitenkin niin voimakkaat ja niin tiheät, että edes korkein annos ilokaasua ei vienyt pahinta pois, ja supistuksen lopussa voin kertoa ulvoneeni niin kuin minua olisi tapettu. Ajattelin kuitenkin, että tällä mennään, sillä en halua vielä lisää kivunlievitystä, että homma ei pitene monella tunnilla. 

Hetken aikaa päätin ottaa supistukset vastaan seisten avautumista nopeuttaakseni, mutta pian en enää kyennyt. Supistukset tulivat peräkanaa, enkä saanut yhtään hengähtää niiden välissä. Tässä synnytyksessä hien lisäksi valui kyyneleet, sillä kipu oli niin kovaa.

Epäonnistunut puudute kello 16.37

Sanoin kätilölleni, että nyt en pärjää, ja tarvitsen kivunlievitystä. Olin jo 6.5 cm auki ja anestesialääkäri tuli laittamaan kohdunkaulanpuudutteen. Mutta eipä se nappiin mennyt, suurin osa lääkkeestä valui ulos, eikä sillä ollut mitään vaikutusta supistuskipuihin. 

Kello 17: "Nyt en kestä enää!"

Mieheni kutsui kätilön ja sanoin hänelle, että nyt on pakko saada spinaali tai epiduraali.  "En pysty enää!" "Tarkistetaanpa vielä!" hän totesi. Kohdunsuu oli jo 8.5 cm auki ja hän rohkaisi: "Kyllä sä pärjäät hienosti! Ei meidän kannata enää mitään laittaa! Kohta pääset ponnistamaan!" Vaikeroin kyynelten läpi, mutta päätin, että nyt on pakko kestää. 

Ei mennyt montaa minuuttia, kun minulle tuli ponnistustarve. Mieheni kutsui kätilön taas paikalle. Olin kontillani sängynpäätyä vasten. Tämän raskauden aikana olin lukenut Aktiivisen Synnytyksen ryhmästä, mistä asennoista tulee vähiten repeämiä ja haavaumia, ja tämä oli todettu tutkimuksissa parhaaksi (puoli-istuva tai istuva ovat huonoimmat). Tämän sekä pyynnön siitä, että kätilö tukee fyysisesti ja sanallisesti repeämien estämiseksi olin maininnut erikseen synnytystoiveissani. 

Aloin ponnistaa ja kipu oli valtavaa, ja fiilis oli taas sama kuin esikoisen kohdalla: "Ei tämä voi olla mahdollista!". Päätin keskittyä: Nyt äkkiä tai ei koskaan. Ponnistukseen meni minuutti ja sitten koitti helpotus. Ahh, se ihana helpotus! 


Tyttö syntyy kello 17.15 

Käännyin katsomaan ja jaloissani oli tummatukkainen... tyttö! Ja pian hän jo alkoi huutaa. Minut autettiin kääntymään ympäri makuulle ja sain vauvan syliini. "Voi rakas!"Oloni oli helpottunut ja täysin epätodellinen: Mitä täällä juuri tapahtui?! Kello on 17.15 ja hän on nyt jo sylissäni! 

Siinä häntä ihastellessani synnytin vielä istukan, ja sain myös kuulla huojentavia tietoja: minulle ei tullut yhtäkään repeämää tai haavaumaa, mistä olen todella kiitollinen. Verta menetin harvinaisen vähän, ja koska supistukset olivat todella kovat en tarvinnut supistavaa lääkettä lopuksi. Mies sai kunnian leikata napanuoran. 

Kätilö kehui, miten hienosti jaksoin, ja totesi, että tällaisesta synnytyksestä hän saa niin paljon voimia työhönsä. "Mutta kyllä sulla oli jumalattomat kivut!"

Oloni oli jopa hämmentävän virkeä ja "energinen", ja uskokaa tai älkää, olin niin fiiliksissä synnytyksestä taas minuutteja sen järkyttävän kivun jälkeen, että samantien tuli tunne siitä, että tämä ei ollut viimeinen synnytykseni. No, se jää nähtäväksi! 

Hoitaja saapui tarkistamaan tyttömme, jonka Apgar -pisteet olivat 9 / 10 / 10, paino 3442 grammaa ja pituus 52 cm. 


Minulla oli samantien synntyksen loputtua aivan JÄRKYTTÄVÄ nälkä - tällä kertaa emme todellakaan popsineet eväitä synnytyksen aikana. Vedin pari pillimehua ja pretzeleitä ensihätänä, ja pian jo sainkin tarjottimella iltapalaa. 

Hämmentyneinä ja kiitollisina kilistelimme Fresitan kanssa, ja saimme pian kuulla, että saamme perhehuoneen. 

Seuraavassa postauksessa jatkan tarinaa! Ensihetket synnytyksen jälkeen. 

-Petra

P.S. Onnea, rentoa ja luottavaista mieltä jokaiselle, joka on lähiaikoina suuntaamassa suurelle synnytysseikkailulle! Tiedän, että teitä on useampi. 

Hän on täällä: Terveisiä vauvakuplasta!

Hän on täällä: Terveisiä vauvakuplasta!


Torstaina 10.8.2017 kello 17.15 vastoin odotuksiani meidän äärettömän suloinen ja rakas tyttäremme teki debyyttinsä tähän maailmaan! Hän tuli lopulta sellaisella rytinällä, että äiti on edelleen ällistynyt!

3442 grammaa ja 52 senttiä silkkaa kultaa. Ja osa painosta on tuuheaa, tummaa tukkaa! Hän on peikkotyttö - tullut isiinsä, äitiinsä ja veljeensä: meillä kaikilla oli syntyessä tumma ja pitkä tukka!

Kaikki tapahtui todella nopeasti, mutta kerron siitä teille seuraavaksi paremmin. Synnytys sujui kuitenkin upeasti ja paremmin kuin olisin osannut odottaa, ja yhden perhehuoneessa vietetyn yön jälkeen pääsimme kotiutumaan alle vuorokauden sairaalassa olon jälkeen.

Nyt on maito noussut ja tunteet myös: olen tänään liikuttunut vähän väliä, ja huomaan uppoutuvani jälleen ihanaan vauvakuplaan. Imetys on lähtenyt tosi hyvin sujumaan, ja voi että miten nautinkaan siitä. 

On tämä ihmeellistä ja taianomaista. Olen niin täynnä kiitollisuutta ja ihmetystä, ja tämä rakkaus ja hoiva, jota kokee vastasyntyneeseen on jotain käsittämätöntä! Kuten huomata saattaa, olen melkoisissa huuruissa. Otan siitä kyllä kaiken irti, tämä on niin ainutlaatuista aikaa! 

Tulossa on siis paljon vauva-aiheisia juttuja, tottakai! Kertokaa toivepostauksia, jos on jotain erityistä, mitä haluaisitte kuulla.

Kiitos tuhannesti kaikista ihanista tsempeistä ja onnitteluista, ne ovat merkinneet paljon!

-Petra




Yliaikaisen vikat raskausterkut!

Yliaikaisen vikat raskausterkut!




Niinhän tässä sitten kävi, kuten vähän arvasinkin, että ylitimme lasketun ajan niin reilusti, että huomenna on määrä mennä synnärille, ja luultavimmin alamme käynnistellä synnytystä. Toki sekin vaihtoehto on olemassa, että he lähettävät meidät vielä kotiin odottelemaan... mutta. Sen näkee huomenna!

Vointini on kuitenkin ollut loistava, mistä olen ihan super kiitollinen! Viimeiset reilu pari viikkoa olen ollut kuin uusi nainen! Olen pelkästään kuluneen viikon aikana kävellyt yli 60 kilometriä, pyöräillyt ja nauttinut päivistä. Toki aina jossain vaiheessa päivää iskee kooma ja pitää lepuutella, mutta noin yleisesti jaksaminen on ollut huomattavasti parempaa kuin moniin, moniin viikkoihin. 

Olemmekin ottaneet ilon irti kesälomapäivistä ja puuhanneet kaikenlaista kivaa perheenä. Tätä oikeastaan rukoilinkin: että jos menen jälleen yliajalle, kuten esikoisesta, niin olisi aivan ihanaa, että vointi olisi yhtä hyvä kuin silloin ekalla kerralla. Nyt on tuntunut siunaukselta, että olen molempien raskauksien viimeisillä viikoilla jaksanut ja halunnut nauttia ajastani. 

Olo on toisaalta luottava ja rauhallinen, samanaikaisesti varsinkin tänään iltaa kohden on tullut jotenkin levoton olo, enkä osaa oikein rauhoittua. Päässä pyörii tuhat ajatusta ja samanaikaisesti ei yhtään mitään. Yhdessä hetkessä jännittää ja on sellainen olo, etten ole valmis! Ja seuraavassa valtaa fiilis, että olen NIIN valmis. Eniten sitä tietysti toivoo ja rukoilee, että kaikki menisi mukavasti, ja vauvalla ja minulla olisi kaikki oikein hyvin. 

Huomenna aamulla suuntaamme sitten synnärille ja katsotaan, mitä tuleman pitää. Uskon kyllä, että tämä neiti tulee vielä tällä viikolla sieltä ulos.

Meitä saa muistaa ajatuksin ja rukouksin! Päivittelen varmaan fiiliksiä ja tilannetta Insta Storiesin puolella vähän tilanteen ja jaksamisen mukaan, joten sieltä voi käydä kurkkimassa. 

Kuullaan!

-Petra

Onko sinulla avioehto?

Onko sinulla avioehto?

Kun me kaksi opintovelallista, nuorta opiskelijaa menimme naimisiin, ei avioehto käynyt mielessäkään. Eipä meillä kummallakaan ollut kovinkaan monta senttiä tilillä, eikä perintöjä tai varallisuutta muutenkaan. 

Eikä se käynyt mielessä myöskään - ja etenkin - siksi, että avioehdon tekeminen olisi ollut arvojemme vastaista. Olemme sitoutuneet toisiimme loppuelämäksi ja päättäneet mennä vaikka läpi harmaan kiven. Olemme myös halunneet olla täysin yhtä - myös taloudellisesti. Siksi meillä ei ole minun tai sinun rahoja, vaan kaikki on yhteistä. Tätä ei muuten pankki meinannut ihan helpolla hyväksyä. 

Näin me ajattelemme meidän liitossamme. Jokainen pariskunta tekee näissä asioissa omat ratkaisunsa, eivätkä ne muille tietysti kuulu. 



Toisenlaiset avioehdot

Mutta onko taloudellinen avioehto ainoa olemassa oleva avioehto? Aloin tässä taannoin miettiä, että aika monella itseasiassa on avioehto olemassa ilman, että he sitä sellaisena pitävät. Puhun nimittäin niistä ehdoista, joita olemme oman päämme sisällä asettaneet liitollemme. 

"Olen naimisissa kanssasi, niin kauan kuin olen onnellinen."
"Olen naimisissa kanssasi, niin kauan kuin sinä teet minut onnelliseksi."
"Pysyn kanssasi niin kauan kuin tuntuu hyvältä."
"Olen kanssasi, jos et koskaan muutu."
"Olen kanssasi, jos lupaat muuttua."
"En jätä sinua, ellet..." (esimerkiksi petä tai valehtele) 
"Rakastan sinua, mutta vain jos sinä myös rakastat minua."
"Kunnioitan sinua, jos ansaitset sen."
"Annan anteeksi, jos lupaat, ettet ikinä enää mokaa."

Nämä ovat kaikki esimerkkejä erilaisista ehdoista. Ne sisältävät ajatuksen siitä, että avioliitto on liiton sijaan pikemminkin aviosopimus, joka sitoo sen molempia osapuolia vain niin kauan kuin osapuolet täyttävät sopimuksen ehdot. Jos ehtoja rikotaan, voidaan sopimus purkaa. Silloin on hirmuisen kätevää, että on valmis exit strategy tehtynä.

Näin saa toki ajatella, onhan se ehkä tällä hetkellä yleisimpiä käsityksiä avioliitosta. Eihän kaikki ajattelekaan, että avioliitto olisi elämänpituinen juttu. Mutta jos lähtökohtaisesti haluaa pysyä yhdessä ja samassa avioliitossa loppuelämänsä, niin palvelevatko erilaiset avioehdot sitoutumista ja yhdessä pysymistä vaikeinakin aikoina?

Avioehdon vaarat

Erilaiset avioehdot eivät ole täysin vaarattomia. Vaikka niitä ei ääneen sanoisi tai aktiivisesti ajattelisi, niin siellä ne ovat ja voivat vaikuttaa ratkaisevastikin parisuhteeseen ja siihen, miten suhtautuu ongelmiin, jos kun niitä tulee. Vaikeuksien keskellä voi olla huomattavasti helpompaa taistella avioliiton puolesta ja sitoutua, jos ei ole vuosia leikitellyt erilaisilla "jos" -ajatuksilla. 

Kirjoitin aiemmin parisuhdeonnesta (täällä) ja kerroin tutkimuksesta, jossa oli havaittu, että vaikeista ajoista selvinneillä pariskunnilla oli yksi erittäin merkittävä ominaisuus: he olivat vankkumattoman sitoutuneita toisiinsa. Sen sijaan, että he olisivat leikitelleet eroajatuksilla, he aktiivisesti vastustivat niitä ja pyrkivät tekemään erosta mielessään mahdollisimman epähoukuttelevan vaihtoehdon. Heillä ei ollut erilaisia avioehtoja, vaan he olivat ehdottoman sitoutuneita. 

Voidaankin sanoa, että avioliitossa ei ole kyse 50/50 projektista, vaan molemmilta osapuolilta vaaditaan 100 % sitoutumista ja henkilökohtaista vastuuta, jotta homma saadaan toimimaan - ja kukoistamaan. Minun tulee rakastaa puolisoani siitä huolimatta, miten hän toimii ja rakastaa. 

Vaihtoehto avioehdolle

Jos avioehto voi haavoittaa tai haitata sitoutumistamme, niin mitä vaihtoehtoja meillä on? Ajattelen itse niin, että ehdottomuus on yksi mahdollisuus. Kuten avioliittolupauksissa sanomme: Lupaamme rakastaa hyvinä ja huonoina aikoina, myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Meillä ei ole takeita siitä, mitä puolisomme tekee, emmekä voi välttyä siltä, että avioliitossa tulee vaikeita aikoja ja tulemme satutetuiksi tai satutamme. Mutta voimme sitoutua siihen, että pyrimme itse antamaan liitollemme ja puolisollemme kaikkemme. 

Sillä itseemme voimme vaikuttaa. Jopa silloin kun elämme onnettomassa tai vaikeassa parisuhdevaiheessa. Et voi muuttaa puolisoasi, mutta voit vaikuttaa siihen, miten itse toimit ja rakastat. On helppo etsiä toisesta vikoja ja puutteita, mutta kuten Craig Groeschel sanoo: "If you want something different, be it."

Mitä ajatuksia erilaiset avioehdot herättävät?

-Petra 

Parisuhteesta puhuessani koen aina tarpeen tehdä pienen disclaimerin, joten täältä pesee: en kritisoi, arvostele tai ota kantaa kenenkään avioeroon tai siihen johtaneisiin syihin tai väitä, etteikö päteviä ja hyviä syitä ole, eikä tarkoitukseni ole syyllistää ketään. Parisuhdepohdinnoissani ei myöskään ole kyse suhteista, joissa esiintyy vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, riippuvuuksia, sarjapettämistä tai minkäänlaista henkistä tai fyysistä väkivaltaa tms. 

Lisää parisuhdepostauksia täällä

Vanhemmuuden Ristiriidat

Vanhemmuuden Ristiriidat









Sade ropisee ikkunaan ja ulkona on lähes myrskyisä ilma - ja se tuntuu jotenkin aivan ihanalta! Olen juuri hellinyt itseäni ja raskausviikon 41+1 kehoani pienessä kotispassa, ja mieheni hemmottelee itseään Xboxin parissa pelaamalla. 

Olemme kotona. Kahdestaan. Ilman esikoistamme. Se on yhtäältä ihanaa ja rentouttavaa, mutta samalla outoa ja vähän haikeaa.

Ristiriitaiset tunteet

Äidiksi tultuani olen saanut huomata, että vanhemmuus on täynnä ristiriitaisia tunteita. 

Lastaan rakastaa sanoinkuvaamattoman paljon; niin paljon, että vain toinen vanhempi voi sen ymmärtää. Silti välillä vanhemmuus voi olla hyvinkin raskasta: on valvottuja öitä ja univelkaa niin paljon, ettei se kaikki meinaa mahtua silmäpusseihin. On uhmaikää, kiukuttelua ja teini-iän angstia, mikä voi saada tyyneimmänkin vanhemman pinnan kiristymään ja hermoromahduksen partaalle. On aikatauluja, rutiineja ja velvollisuuksia, jotka voivat aiheuttaa ajoittaista vapauden ja spontaaniuden kaipuuta. 

On päiviä, jolloin on itse uupunut ja huomaa odottavansa päikkärihetkeä tai iltaunia kuin kuuta nousevaa - ja kun lapsi on nukkunut viisi minuuttia iskee äidille haikeus, ikävä ja syyllisyys. "Voi sitä pientä, suloista rakasta!"

Uskon, että aika moni vanhempi voi allekirjoittaa, että vanhemmuus on parasta ja ihaninta, mitä elämässä on koskaan tapahtunut. Sitä ei vaihtaisi pois mistään hinnasta, eikä mikään vedä sille vertoja. 

Hengähdyshetki

Samalla vanhempana olo on intensiivisin, vastuullisin ja sitovin rooli, jonka voi itselleen koskaan saada. On täysin ymmärrettävää, että sitä joskus kaipaa pientä taukoa: mahdollisuutta olla hetken vain yksin, oma itsensä, vailla vaatimuksia. Mahdollisuuden kohdata omaa puolisoa, ja olla hänen kanssaan hetken vain aviopari ja rakastavaiset. Mahdollisuuden ladata akkujaan, jotta voi taas olla se paras versio itsestään omalle lapselleen. 

Sanoisin, että hengähdyshetket ovat elintärkeä asia, jotta voi olla hyvä, rakastava ja läsnäoleva vanhempi. 

Tänä viikonloppuna meillä on ollut tällainen mahdollisuus. Olla vain yksin ja kaksin. Ja onpa se outoa! Poikamme on viihtynyt loistavasti isovanhemmillaan kaksi yötä, ja taitaa eniten ikävöivä osapuoli olla kyllä äiti. 

Hieman kyllä hymyilyttää, että niin paljon kuin sitä joskus kaipaa hetken hengähdystä ja latausaikaa, niin samantien, kun sen saa, iskee päälle jo ikävä ja haikeus ja vähän syyllinenkin olo: onko tämä nyt ihan ok ja sallittua? 

Kirjailija Elizabeth Stone on sanonut: "Making the decision to have a child - it is momentous. It is to decide forever to have your heart go walking around outside your body." Voin allekirjoittaa tämän täysin: Äidiksi tultuani olen äiti koko ajan, lopun elämäni - oli lapseni sitten hoidossa tai jo itsenäistynyt aikuinen. Ja se tarkoittaa myös sitä, että kesken hengähdyshetkienikin saattaa iskeä kova ikävä, kaipuu ja huoli toisesta. 

Nyt ymmärrän, miksi äitini valvoi yöllä odottaen minua kotiin, vaikka olin jo täysi-ikäinen: Hänhän on minun äitini ja minä hänen lapsensa - ikuisesti. 

Oletko sinäkin kokenut vanhemmuuteen kuuluvia ristiriitaisia tunteita ja turhaa syyllisyyttä?

Viikonlopun aikana olemme eläneet ilman aikatauluja ja spontaanisti; menneet fiiliksen mukaan. Kuten ylläolevasta puhelimen kuvapläjäyksestä huomaa, viikonloppuun on mahtunut myöhään nukkumista ja herkullisen aamupalan nauttimista, asioiden hoitamista ihan rauhassa (laskut, siivoaminen, pyykit, vakuutusasiat), kahvilassa istuskelua ja päivän lehtien lukemista, käppäilyä kesäisessä Turussa, vegaaniruokafestareilla herkuttelua, herkullisia aterioita kotona parvekkeella ja elokuvan katselua. Ja tämä kaikki on tehnyt hyvää! 


-Petra

Yliaikaisen kuulumiset

Yliaikaisen kuulumiset




Laskettu aika oli ja meni ja täällä sitä edelleen odotellaan, mutta hyvissä fiiliksissä! Meneillään on raskausviikko 40 + 3, eikä merkkejäkään synnytyksestä ole. Jotenkin arvasin, että näin käy! Tai ehkä tämä vaan tuntuu niin tutulta, sillä been there done that esikoisen kohdalla. 

Viime viikon neuvolassa tuli puheeksi lähetteen tekeminen käynnistykseen - se tehdään tämän viikon neuvolassa. Jotenkin siinä hetkessä jokin päässäni muuttui ja tuli tunne, että käynnistykseen ollaan nyt menossa. Tosin tässähän on vielä aikaa vauvan tulla omin päin ulos, mutta olen henkisesti valmistautunut siihen, että käynnistys saattaa tälläkin kertaa olla tarpeen. 

Nyt on siis jo varmaa, että heinäkuun tyttöä ei ole tulossa, mutta elokuun sitäkin varmemmin! Vielä viikko kaksi sitten oli jonkin verran oireilua, josta kerroin täällä. Nyt tuntuu, että ei ole oikein mitään joitakin vihlontoja lukuunottamatta. 

Itseasiassa nämä viimeiset pari päivää lasketun ajan jälkeen ovat tuntuneet erittäin hyviltä. Olen nukkunut melko hyvin ja tuntuu, että energiaa on ollut taas paremmin. 

Tänään tuli taas pyöräiltyä useita kilometrejä ja kävelyä kertyi 13.5 kilsaa. Eikä kolota ihan samalla tavalla kuin aiemmin. On kyllä tosi outoa... 

Ennen laskettua aikaa oli vähän stressikin vauvan tulemisesta, ihan vaan omien "aikataulusuunnitelmien" vuoksi. Nyt fiilis on enemmänkin sellainen, että vauva tulee kun on tullakseen, eipä tässä nyt mikään kiire oikeasti ole. Asiat kun tuppaavat kyllä järjestymään. 

Käynnistyskikkoja ja hemmottelua

Mutta hyvästä olosta huolimatta olen kyllä ihan huvin ja ajankulun vuoksi kokeillut erilaisia käynnistyskonsteja. Mielenkiintoistahan se olisi, jos saisi kokea, että jokin oikeasti toimi (vaikka sattumaahan se silti todennäköisesti olisi). Olemme painelleet akupisteitä mieheni kanssa ja eilen pötkötin piikkimatolla. Olen juonut vadelmanlehtiteetä ja pyöritellyt lantiota jumppapallolla (tekee muuten hyvää alaselälle ja nivusalueelle). Olen kiivennyt portaita, liikkunut ja rentoutunut. Olen syönyt paljon ananasta (ja nyt siihen on oikea himo!) sekä tulista ruokaa. Saunonut ja ne muut perinteiset kikat, kyllä te tiedätte. 

Olen myös käyttänyt tämän pienen energiaboostin asioiden hoitamiseen syksyä silmällä pitäen. Jotenkin syksy on alkanut myös kutkuttaa kivalla tavalla! Se on auttanut myös henkisesti, sillä kuten olen Insta Storiesin puolella maininnut: odottelu yliaikaisena on tietynlaista omituista limboilua - aika katoaa ja pysähtyy, vaikka oikeasti se menee koko ajan eteenpäin. 

Oman mielen pitää myös positiivisena ja virkeänä hemmottelu, ja sitä olen harrastanut lähes päivittäin. Olen lakannut kynsiäni, tehnyt kasvohoitoja ja koko vartalokuorintoja. Ajellut säärikarvat ja välillä vähän laittautunut. Olen myös pötkötellyt kirjaa lukien tai käynyt ihan itseksiin kävelyllä ja nauttinut tietystä vapauden ja riippumattomuuden tunteesta, joka on kohta taas hetken ajan harvinaisempaa. 

Olo on nyt siis erittäin bueno, mutta kuten me naiset tiedämme, saattaa mieli muuttua hyvinkin nopeasti. Nyt kuitenkin nautin näistä hetkistä ja päivistä, ihanasta pojastamme ja perheestämme. Vaikka olen valmis, niin hetkittäin tulee sellainen olo, että apua, en ole valmis! On tämä taas niin suuri muutos ja eniten jännittää tavata hänet, minun tyttäreni!

Terkkuja siis täältä jännän ääreltä! Päivän fiiliksiä ja kuulumisia ja tilanteen edistymistä voi seurata Storiesin puolella

Mitä sinne kuuluu?

-Petra 

Turun Parhaat Kahvilat + arvio lapsiystävällisyydestä

Turun Parhaat Kahvilat + arvio lapsiystävällisyydestä


On niitä, jotka käyvät kahvilassa ryystämässä suodatinkahvin nopeasti muiden menojen lomassa. Toisille taas kahvilassa käyminen on elämys ja yksi elämän pieniä suuria nautintoja. Lukeudun jälkimmäiseen ryhmään. Kahviloissa istuskelu on aina kuulunut lemppari asioihini. Muistan jo pienenä, miten hienoa oli, kun pääsin Mummin ja Ukin kanssa Fontanaan (joka oli silloin eri omistuksessa kuin nyt). Suuret ikkunat ja juhlavat, raskaat verhot. Hienot huonekalut ja herkulliset tuoksut. Lautasella komeili useimmiten lempiannokseni: omenapiirakka vaniljakastikkeella. Ai että! Kahvilarakastaja syntyi jo silloin. 

Tänään jaan teille vinkkejä Turun kahvilaskeneen. Huomioin jokaisesta kahvilasta erityisesti vielä nämä seikat:

Kahvi: Maukas ja laadukas kahvi. Juhlamokka? No thanks. 
Ruoka: Hyvät ja laadukkaat tarjoilut: tuoretta ja herkullista suolaista ja makeaa syötävää.
Miljöö: Kaunis ja/tai mielenkiintoinen miljöö ja sijainti. Itse en perusta mm. ostarikahviloista. 
Hinta-laatusuhde: Saako rahoilleen vastinetta?
Sisustus: Kotoisa ja tyylikäs sisustus.
Äänimaailma: mieluiten rauhallista tai hyvää musiikkia, ei todellakaan mitään nuorison jumputusmusiikkia (hehhee). Hyvä akustiikka tärkeää; on tylsää, jos ei kuule, mitä seuralainen puhuu. 
Palvelu
Lapsiystävällisyys

Café Art - For coffee lovers


Café Art, nimensä mukaisesti taidekahvila, on varmasti yksi Turun kahvilahelmiä. Tämä lukuisia palkintoja saanut kahvila sijaitsee upealla paikalla aivan Aurajoen rannassa ihanassa vanhassa rakennuksessa. Café Artiin tullaan nimenomaan kahvin vuoksi: Artti (kuten me sitä kutsumme) on voittanut Vuoden Barista -tittelin jo seitsemän kertaa. Leivonnaiset ovat itsetehtyjä ja kadulle kulkeutuukin usein huumaava korvapuustien tuoksu, joka varmasti kiusaa ohi lenkkeileviä turkulaisia. Artissa voi myös syödä kevyeen lounaan: Uuniperuna-ateria on tullut syötyä pariinkin otteeseen, erityisesti sen hyvän hinta-laatusuhteen vuoksi. Parhaimmillaan Café Art on kesällä aurinkoisena päivänä. Silloin suuntaamme Artin terassille, joka on vertaansa vailla. Niissä hetkissä tuntuu siltä kuin olisi Pariisissa (näin sanoo tosin nainen, joka ei ole Pariisissa käynytkään). 

Artissa jään kaipaamaan muutamia asioita. Sisustus on makuuni liian riisuttu: kaipaisin pehmeyttä ja runsautta, nojatuoleja ja mukavampia tuoleja. Riisutun sisustuksen vuoksi melutaso on melko korkea varsinkin isossa salissa. Lisäksi toivoisin, että Artista saisi ostettua suklaata. Monesti kaipaisin kahvini kanssa palan hyvää ja laadukasta, mieluiten tummaa, suklaata. Palautetta olen laittanut, joten toivotaan, että siihen vielä reagoidaan. Vitriinissä on yleensä aina samat tuotteet, joten aktiivisena kävijänä kaipaisin ehkä enemmän vaihtelua. 

Lapsiystävällisyys: Café Artissa on useampi syöttötuoli. Vessat ovat pienet, mutta ainakin naisten vessan puolella on nyt sekä hoitopöytä että potta. Vaunujen tai rattaiden kanssa kahvilaan sisälle meneminen on hieman hankalaa, sillä vanhassa rakennuksessa on jyrkähköt portaat ja kapeat ovet. Kahvilan työntekijä on kuitenkin iloisesti tullut meille aina avaamaan ovet sekä tarvittaessa auttanut nostamaan vaunut sisälle. Isomman lapsen kanssa olemme jättäneet rattaat ulos parkkiin. Sisällä ei ole lapsille omaa tilaa, eikä tämän tyyppisessä kahvilassa mielestäni kuulukaan olla. Ulkona terassilla istuessa täytyy varsinkin pienten kanssa varoa, etteivät he juokse pyörätielle tai suoraan jokeen. Meillä kahvila on toiminut varsin hyvin kahvitteluun. 

Kahvi: 5/5
Ruoka: 4/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 5/5
Sisustus: 3/5
Äänimaailma: 4/5
Palvelu: 4/5
Lapsiystävällisyys: 3/5

Fazer Café - Turun paras kakkupala

Yksi sana: Chili-suklaakakku. Se on vienyt sydämeni! Fazer Café on melko uusi tulokas Turun kahvilaskenessä, ja siitä on nopeasti tullut yksi vakkarikohteistamme. Kahvila sijaitsee Hansakorttelin yhteydessä vanhan apteekin upeassa tilassa. Fazerin kahvilassa tarjoilut ovat todella laadukkaat: kakut ovat aina olleet priimaa: tuoreita, täyteläisiä, kosteita, nam. Kahvi on myös hyvää, erityisen hyvä uusi tuttavuus on ollut cold brew latte. Miinusta siitä, että erikoiskahvien ulkonäkö on vaihdellut aika paljon sen mukaan, kuka sattuu olemaan kassalla töissä.

Fazerilta löytyy jokaiselle jotakin, ja meidän ruokavalioon liittyvät kysymykset on aina selvitetty tarkasti. Täällä voi myös lounastaa ja viikonloppuisin on tarjolla myös brunssi, jota emme ole vielä kokeilleet. Kahvilan hintataso on hieman korkeampi kuin muualla, mutta tuotteet ovat korkeatasoisia.

Isoin miinus kahvilalle tulee sen pienistä tiloista: kahvila on useimmiten tupaten täynnä ja vapaata pöytää saa etsiä tai hetken jonottaa. Kassajono voi ruuhka-aikoina olla melko pitkä. Palvelu on ollut aina kuitenkin todella ystävällistä. Plussaa myös opiskelija-alennuksesta, joka on voimassa arkisin. Vinkki! Lataa Fazer Cafén MyFazerCafé -applikaatio puhelimeesi. Saat liittymisetuna ilmaisen lahjan (esimerkiksi suklaalevyn), ja joka kuukausi oikeasti hyviä tarjouksia. Olemme itse käyneet lähes aina edut hyödyntämässä. 

Lapsiystävällisyys: Fazerilla on syöttötuoleja muutama kappale ja taaperon juniorituoli. Vessatilat ovat isot, ja niistä löytyy sekä hoitopöytä että potta. Olemme myös useamman kerran saaneet pojallemme muiden ostoksiemme yhteydessä ilmaiseksi tai edullisesti pari palaa leipää ja voita. Kahvila on melko ahdas, mutta me olemme mahtuneet aina sisälle vaunujen kanssa. Huom! Käynti vaunujen ja rattaiden kanssa Hansan sisäpuolelta! Siinä on myös pieni tila, johon voi tarvittaessa jättää vaunut. 

Kahvi: 4/5
Ruoka: 5/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 4/5
Sisustus: 4/5
Äänimaailma: 4/5
Palvelu: 4/5
Lapsiystävällisyys: 4/5

Bean Bar - Paras kahvi 


Bean Bar on meille melko tuore tuttavuus, joka ihastutti heti ensivierailulla. Vietimme siellä pari tuntia eräänä kauniina lauantaisena aamuna. Aamun aikana kahvila täyttyi ja ympärillä oli ihana puheensorina. Suosittelen myös nappaamaan täältä kahvin mukaan! Kahvila on pieni ja vaikka se sijaitsee Hansan rakennuksessa, on sillä ihan omat erilliset tilansa, joten siellä ei ole ostarikahvila-fiilistä. Bean Bar on kahvin ja suklaan rakastajille, minkä lisäksi valikoimasta löytyy paljon muuta ihanaa ja ehkä hieman erilaistakin: smoothieita, erilaisia kaakaoita, croissantteja, toasteja, mutakakkua ja belgialaistyyppisiä vohveleita. Hinta-laatu-suhde on kohdillaan ja palvelu on erittäin lämmintä!

Lapsiystävällisyys: Bean Barin tilat ovat pienet, joten vaunujen kanssa en suosittele menemään. Ovi on melko kapea, ja vessa pieni. Muuten tila toimii varsin hyvin siihen, että käy kahvin juomassa, mutta pidempään oleskeluun esimerkiksi taaperon kanssa ei välttämättä käytännöllinen. 

Kahvi: 5/5
Ruoka: 4/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 4/5
Sisustus: 4/5
Äänimaailma: 4/5
Palvelu: 5/5
Lapsiystävällisyys: 3/5

Café Wäinö - Akvaario kiinnostaa perheen pienimpiä!

Cafe Wäinö on tämän kevään aikana toiminut työskentelykahvilanani. Se sijaitsee Wäinö Aaltosen taidemuseon yhteydessä Aurajoen kupeessa. Kahvila aukeaa jo aikaisin (kello 7.30 arkisin, klo 8 viikonloppuisin) ja sopii siksi myös aamuvirkuille. Palvelu on ystävällistä ja tarjoilut maukkaita ja kotikutoisia. Aamuisin on myös eilisiä kahvileipiä ja sämpylöitä huokeaan hintaan. Tarjolla on aina myös päivän lehdet. Erikoiskahvia saa, mutta se ei ole parhaimmasta päästä. Kahvila soveltuu erinomaisesti paitsi työskentelyyn myös lapsiperheille. Wäinössä on tarjolla myös lounasta. Vinkki! Laskiaisena kannattaa käydä täällä syömässä hyvät laskiaispullat.

Lapsiystävällisyys: Kahvila on iso, joten sinne mahtuu hyvin vaunut mukaan. Iso etu on myös se, että tarvittaessa vaunut voi jättää ulkopuolelle terassille, jos vaikka vauva nukkuu, ja niitä voi pitää helposti silmällä, kun kaikki seinät ovat lasia. Kahvilan yhteydessä on iso akvaario, jota minäkin olen pienenä tyttönä käynyt lukemattomia kertoja ihastelemassa. Syöttötuoleja löytyy. Kahvilan puolen WC:t ovat pienet, mutta museon puolelta aulasta löytyy sitten isommat tilat. 

Kahvi: 3/5
Ruoka: 4/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 5/5
Sisustus: 5/5
Äänimaailma: 5/5
Palvelu: 5/5
Lapsiystävällisyys: 4/5

Café Qwensel - Lapsille jotain omaa!



Apteekkimuseon sisäpihan ihmeelliseen rauhaan astellessaan unohtaa, että on aivan Turun ydinkeskustassa. Siellä sijaitseva Café Qwensel on kyllä helmi keskellä Turkua! Vanhanajan kahvila on idyllinen ja tarjolla on aina aivan ihania tuoreita suolaisia piirakoita ja makeita leivoksia, ja kahvi ja tee tarjoillaan todella suloisesti. Erikoiskahveja ei ole saatavilla, mutta se ei ehkä sopisi kahvilan edustamaan aikakauteen. Tarjoilut tuodaan aina pöytään, ja palvelu on ystävällistä. Sisällä on kotoisa tunnelma, mutta me päädymme lähes aina sisäpihalle ulos istuskelemaan. Kesällä siellä on niin kaunista!

Lapsiystävällisyys: Tämä on yksi parhaiten pienille lapsille soveltuvista kahviloista Turun keskustassa. Sijainti on erinomainen - sisäpihassa voi vapaasti liikkua, leikkiä ja tutkia, ilman että on välitöntä vaaraa jäädä autojen tai pyörien alle tai että lapsi karkaa. Parasta on se, että sisäpihalta pääsee suoraan ilmaiseen Lasten Apteekkiin, joka on kuin apteekki-leikkimökki, jossa lapset voivat leikkiä apteekkaria ja asiakasta. Tämä on ehdoton hitti! Vessatilat ovat pienehköt, mutta toimivat. 

Kahvi: 3/5
Ruoka 4/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 5/5
Sisustus: 5/5
Äänimaailma: 5/5
Palvelu: 5/5
Lapsiystävällisyys: 4/5

Fontana Café - Toimiva ja tilava

Mainitsin jo postauksen alussa Fontanan, joka toimi lapsuudessani vielä pelkästään kahvilana. Nykyään Fontana on tunnettu erinomaisesta lounaastaan ja brunsseistaan. Fontana soveltuu hyvin myös pelkkään kahvitteluun. Kahvit ovat ihan hyviä (joskin ei mielestäni verrattavissa kahveihin erikoistuneisiin kahviloihin) ja suolaista ja makeaa on tarjolla laajasti. Palvelu on yleensä hyvää, mutta välillä vähän jäykkää tai kiireisen oloista. Fontana toimii myös hyvin silloin, kun osa seurueesta haluaa syödä ja osa kenties vain juoda jotain. Ravintolassa on A-oikeudet.

Miinuksena sanoisin ruuhkaisuuden: kun ihmisiä on paljon voi melutaso nousta välillä todella korkealle. Kahvittelun hintataso on mielestäni ok, mutta ruokalistalla olevien ruokien hinnat ovat nousseet kohtuuttoman suuriksi ottaen huomioon, että ruuan joutuu kuitenkin tilaamaan tiskiltä, eikä kyseessä ole varsinainen ravintola, jossa kaikki tilaamisesta tarjoiluun tapahtuu pöydissä.

LapsiystävällisyysTilat ovat isot, ja sinne mahtuu yleensä vaivatta myös vaunujen ja lasten kanssa. Ravintolassa on useampi syöttötuoli, ja hoitotila WC:n yhteydessä. 

Kahvi: 3/5
Ruoka: 4/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 4/5
Sisustus: 4/5
Äänimaailma: 4/5
Palvelu: 3/5
Lapsiystävällisyys: 4/5

Ruissalon Honkapirtti - Ulkoilupäivän kahvilakohde

Joka vuosi käymme kerran pari Ruissalon Honkapirtissä, usein talvisen ulkoilupäivän jälkeen. Honkapirtti on tunnelmallinen vanha hirsirakennus, jossa moni taitaa käydä syömässä perinteisen hernekeitto- ja pannariannoksen. Kahvilan tarjoilut eivät ole mielestäni mitenkään erikoiset, mutta munkki maistuu ulkoilun jälkeen eri tavalla hyvälle, eikö?

Lapsiystävällisyys: Honkapirttiin on helppo tulla lastenkin kanssa. Tilat ovat väljät ja paikan päällä on syöttötuoleja. WC-tilat ovat pienet, mutta toimivat. Vaipanvaihtopaikkaa ei ole. 

Kahvi: 2/5
Ruoka: 3/5
Hinta-laatusuhde: 3/5
Miljöö: 4/5
Sisustus: 4/5
Äänimaailma: 4/5
Palvelu: 3/5
Lapsiystävällisyys: 3/5

Cafe Linnan Talli - Turun paras munkki!

Raskauden alkupuolella minulle iski ihan mieletön munkkihimo, vaikka en siis normaalisti munkkeja syö. Selvittelin eräässä äitiryhmässä, mistä saisin hyvän munkin Turusta, ja Cafe Linnan Talliin vei tiemme muutaman tunnin kuluttua. Munkit olivat tuoreita ja v a l t a v i a. Yksi munkki riitti kevyesti meidän perheelle! Cafe Linnan Talli sijaitsee aivan Turun linnan vieressä. Palvelu oli erinomaista ja tarjottavat hyviä! Kesäisin pihalla on myös kiva istuskella.

Lapsiystävällisyys: Café Linnan Talli soveltuu hyvin lapsiperheille. Kahvila on rento ja palvelussa huomioitiin lapset. WC-tilat ovat myös toimivat ja siistit. Vaunut voi hyvin jättää ulos, ja niitä pystyy pitämään koko ajan silmällä. Ulkoaluekin toimii kivasti lasten kanssa. Ja tietysti: Upea Turun linna on aivan vieressä, joten sinne sopii mennä tutkimaan joko ennen tai jälkeen kahvittelun!

Kahvi: 3/5
Ruoka: 4/5
Hinta-laatusuhde: 4/5
Miljöö: 3/5
Sisustus: 3/5
Äänimaailma: 4/5
Palvelu: 5/5
Lapsiystävällisyys: 4/5


Kuralan Kylämäen kahvila on ollut erottamaton osa arkeani viimeiset kaksi vuotta, sillä olemme käyneet siellä poikani kanssa muskarissa siitä asti, kun hän oli noin 3-4 kuukautta vanha! Ihanassa vanhanajan kahvilassa saa matkata ajassa taaksepäin ja kokea kiireettömyyttä. Tarjottavat ovat suussa sulavia ja itsetehtyjä, ja täältä saa ehdottomasti Turun parhaan (ja mielestäni elämäni parhaan) voisilmäpullan! Etenkin kun tulee heti aamusta ja sen saa suoraan uunista lämpöisenä. Ai että! Mikä arjen pelastus ja ilo se on ollut huonosti nukuttujen öiden jälkeen!

Lapsiystävällisyys: Tämä kahvila sopii kaikin puolin lapsiperheille! Kuralan Kylämäkeä voin suositella kaikille retkikohteena, ja kahvilassa on ihanaa istua alas lasten kanssa. Siellä on paljon ihmeteltävää ja myös leluja. Vaunut voi jättää kätevästi ulos. Kahvilassa on syöttötuoleja, ja WC-tiloissa potta. 

Kahvi: 4/5
Ruoka: 5/5
Hinta-laatusuhde: 5/5
Miljöö: 5/5
Sisustus: 5/5
Äänimaailma: 5/5
Palvelu: 5/5
Lapsiystävällisyys: 5/5

Nuvole - Turun paras jätski! 

Hansakorttelissa sijaitseva italialainen gelateria ei ole kovin ihmeellinen sisustukseltaan, mutta sen kompensoi aivan super herkullinen jätskivalikoima! Jäätelöt ovat itse käsintehtyjä ja sen kyllä maistaa! Valikoimaan kuuluu myös useita erilaisia sorbetteja. Tänne olemme useamman kerran päätyneet ravintolaillallisen jälkeen. Kahvi on italialaista ja vahvaa, joten halutessaan voi jo valmiiksi pyytää hieman enemmän maitoa. Palvelu on aina ollut erittäin ystävällistä. 

Miinuksen Nuvole saa sisustuksesta: kahvilan tilat olisivat paljon viihtyisämmät, jos siellä olisi ikkunoita ja jos sisustus olisi paremmin toteutettu. Myös siellä soivan popmusiikin voisi ehkä vaihtaa muuhun. 

Lapsiystävällisyys: Kuka lapsi ei pidä jäätelöbaarista? Värikäs sisustus on varmasti lasten mieleen, ja henkilökunta huomioi kivasti perheen pienimmät. Kahvilassa on syöttötuoleja, ja WC-tilat ovat toimivat. 

Kahvi: 4/5
Ruoka: 5/5
Hinta-laatusuhde: 5/5
Miljöö: 3/5
Sisustus: 3/5
Äänimaailma: 3/5
Palvelu: 4/5
Lapsiystävällisyys: 5/5

Muita kokeilemisen arvoisia kahviloita: 

-MKitchen & Cafe Aboa Vetus & Ars Novan museon yhteydessä. Sisäpihalla on lapsille myös oma alue.
-Gaggui Kahvila Monen suosikki. Pieni ja idyllinen turkulainen kahvila hyvällä huumorilla höystettynä. Jostain syystä en ole koskaan sen suuremmin syttynyt sille itse - ehkä eniten siksi, että se on "väärällä" puolella keskustaa ja toisaalta siksi, että se on niin pieni, että siellä ei viitsi esimerkiksi ystävän kanssa puida kaikkia kuulumisiaan - paitsi kuiskimalla.
-Latte Café Hauska, pieni kahvila Turun keskustassa. Hyvät kahvit, monipuolinen valikoima myös suolaista syötävä ja erinomainen palvelu.
-Café Carre Kahvi idyllisellä paikalla jokirannassa. Jotain jää siellä mielestäni uupumaan, eivätkä tuotteet ole parhaimmasta päästä. Mutta jos haluaa syödä Nuvolen jäätelöä ulkona kauniissa miljöössä, niin Café Carressa se onnistuu. Siellä nimittäin myydään Nuvolen jäätelöä - tosin ei välttämättä juuri sitä omaa lempi makua.
-Aschan Sininen juna Tämä on oman lapsuuteni klassikko kahvila, joka sijaitsee ihanassa Kauppahallissa. Suosittelisinkin tätä erityisesti lapsiperheille, sillä "junassa" istuminen on varmasti jokaiselle lapselle hauska elämys.
-Cafe Ankka Martin sillan kupeessa sijaitseva ulkoilmakahvila on erinomainen vaihtoehto kesäpäivänä. Ulkona istuskellessa voi ihailla Aurajokea ja ohi lipuvia veneitä. Kahvilassa on old school meininki: Tarjolla on mm. herkullisia ja tuoreita munkkeja, lihapiirakkaa, kahvia ja kylmiä juomia, ja maksamiseen tarvitset käteistä. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi komboa kaunis, aurinkoinen kesäaamu, tuore munkki ja kahvi sekä päivän lehden lukeminen - ne kun ovat kahvilassa luettavissa.
-Kahvila 7 Pöytää Ihana pieni kahvila Yliopistonkadulla sijaitsevan kirjakaupan yhteydessä. Kahvilassa on tarjolla erikoiskahveja, laaja teevalikoima, juustokakkua ja muita herkullisia suolaisia ja makeita leivonnaisia.

Kahvila 7 Pöytää

Siinä muutamia meidän lemppareita Turussa! Mikä on sinun lempparisi?

-Petra

Elämä on tässä ja nyt - Mikä sinua ilahduttaa tällä hetkellä?

Elämä on tässä ja nyt - Mikä sinua ilahduttaa tällä hetkellä?



Tällä viikolla olen havahtunut tietynlaiseen arkiseen tyytyväisyyteen ja tunteeseen, etten tällä hetkellä kaipaa ihan hirveästi mitään erikoista. Tai että kaikenlaista pientä kivaa ja ilahduttavaa on ympärillä, ihan näissä arkisissa ja melko väsyneissäkin päivissä. 

Olisihan se ihana pötkötellä hetki suuren meren rannalla aaltoja kuunnellen ja istua rantaravintolassa herkkuja syöden. Mutta kaukokaipuuta en tällä hetkellä koe yhtään; olen jotenkin hyvin tyytyväinen kotoiluun. Se riittää. Sen suurempia elämyksiäkään en kaipaa.

Jotenkin niissä pienissä jutuissa taitaa piillä se arjen suola ja elämän todellinen substanssi. En koe olevani onneni kukkuloilla tai että kaikki olisi jotenkin erityisen hyvää ja fantastista juuri nyt. Ei, on vaikeitakin juttuja. 

Mutta tässä se elämä nyt on, tässä hetkessä. Kuten eräs viisas, ihailemani nainen Sirkka sanoi uusimmassa kirjoituksessaan: "Elämä on täynnä hienoja hetkiä. Usein ne ovat niin ohikiitäviä ja arkisen tuntuisia, että niiden merkitystä ei pysähdy ajattelemaan." (Lue koko juttu täällä.)

Haluan tajuta, että tässä se nyt on. Elämäni. Juuri nyt. Kuuntelen Mumford and Sonsia ainoissa urheilutrikoissa, jotka vielä mahtuvat, tukkani on pystyssä ja maha sitäkin enemmän. Poikani touhuaa omiaan olkkarissa, mieheni imuroi. Olemme olleet tänään kaikki todella väsyneitä, ja pojallani on pieni kesäflunssa. Mutta olemme saaneet olla yhdessä. 

Tässä muutama muukin minua tällä viikolla ilahduttanut asia. 

1. Whatsapp-puhelut. Voin jutella tuntikaupalla ilmaiseksi parhaan ystäväni kanssa, joka asuu Kanadassa. Ja tämä meidän ainutlaatuinen ystävyys, jossa kerromme toisillemme kaiken, myös ne kipeät asiat, on minulle todella arvokas ja henkireikä. 

2. Uusi pyykinkuivausteline, joka tuo monta neliötä lisää kuivatuspinta-alaa. Kotiäidin unelma! Ja uudet siivoushanskat.

3. Pyykkikorin pohja. Näin sen tänään. En muista milloin se olisi viimeksi ollut kokonaan tyhjä. 

4. Kesän parhaat mansikat, joista laitoin pakkaseen 14 pussia valmiiksi herkullisia smoothieita varten. 

5. Olen voittanut viikon sisään kahdessa eri arvonnassa. Aivan mieletöntä! Pakko nipistää itseään, että voiko tämä olla totta! Ja koska ehkä mietit, niin en mitään rahoja ole toki voittanut. Mutta väliäkö sillä, voittaja kuin voittaja!

6. Olen muutamana aamuna herännyt ennen muita ja istunut parvekkeella kesäaamun suloisessa lupauksessa kahvia siemaillen. Ahh. 

7. Karamellisiirappi, jonka ostimme Alkosta, mahdollistaa super hyvän jäälatten tekemisen kotioloissa. Luksusta.

8. MBakeryn merisuolaleipä, jonka ostin eilen, meni kuin kuumille kiville. Todella maukas leipä, suosittelen! 

9. LifeChurchin The Vow - neliosainen avioliittosarja. Se on ollut raikas tuulahdus meille. 

10. Oma, ihmeellinen lapseni. Se ilon määrä, mitä hän tuo meille päivittäin, on jotain käsittämätöntä. 

11. Ovikello soi eilen ja saimme ihanan paketin Ranskasta mieheni tädiltä.

12. Löysin eilen vihdoin nettikirpparilta lastenhuoneeseen uuden lampun - olen etsinyt uutta lamppua edullisesti jo yli puoli vuotta. Ja kerrankin olin tarpeeksi nopea ja EKA!

13. Pitkät pyöräilylenkit, joiden aikana minäkin (viittä vaille synnyttävä nainen) saan hetkellisesti kokea olevani nopea.

14. Alelaarilöydöt: Kaikkea tarpeellista lapsilleni naurettavan halvalla.

15. Uudet tuplarattaat odottavat koottuina eteisessä.


Mistä sinä olet iloinnut?

Esikoisesta tulee isoveli! (Näin me valmistamme hänet tulevaan muutokseen)

Esikoisesta tulee isoveli! (Näin me valmistamme hänet tulevaan muutokseen)




Meidän perhe on suuren muutoksen edessä, kun toivotamme pian tervetulleeksi 4. perheenjäsenemme! Tämä on kaikille iso muutos, etenkin meidän pienelle miehelle. Olemme alusta alkaen valmistaneet häntä tulevaan, ja ajattelin jakaa teille, mitä juttuja me olemme tehneet. Kuulisin mielelläni myös teiltä, mitä olette kokeneet toimiviksi jutuiksi!

Raskausaikana 

Poikamme on noin 2 vuotta ja 2 kuukautta, kun tyttäremme (todennäköisesti tytär) saapuu maailmaan. Poikani oli kanssani vessassa 9 kuukautta sitten, kun tein positiivisen raskaustestin. Ja samalla innoissani kiljuin, että sinusta tulee isoveli, meille tulee vauva!

Ei hän sitä heti ymmärtänyt, mutta päätimme alusta asti puhua asiasta paljon hänen kuullen. Jos hän olisi ollut jo vähän isompi, olisimme varmaan odottaneet tovin. Ei mennyt kauan, että hän hiffasi asian - sillä tavalla kuin 1.5-2 -vuotias voi sen tajuta. Hän on koko raskauden silitellyt, suukotellut ja jutellut mahalleni. Olemme myös tienneet sukupuolen kuultuamme tyttömme nimen, jolla olemme kutsuneet häntä. Näin hän on jo selkeä henkilö pojallemme, ja poikamme puhuukin hänestä vallan tytön omalla nimellä. 

Raskauden alussa poikamme sai kuunnella Dopplerilla sydänääniä, tutkia mahaani ja olemme lukeneet yhdessä erilaisia aiheeseen liittyviä lastenkirjoja uudestaan ja uudestaan. 

Olemme paljon puhuneet myös siitä, että vauva syö sitten äidiltä rintamaitoa, vauva itkee ja vauvaa hoidetaan. Poikani onkin hyvin kiinnostunut vauvoista ja hoivaamisesta, ja on innoissaan hoitanut lähipiirissä olevia pikkuisia. Hän myös silittelee minua ja toteaa usein, että vauva kasvaa, tulee ulos ja juo sitten äidiltä maitoa - "nam nam!". 

Olen siis kertonut hänelle, että kun vauva on valmis niin se tulee ulos. Äiti ja isi menevät silloin sairaalaan, ja hän pääsee isovanhemmilleen. Tätä hän on minulle toistanut nyt usein: "Äiti menee sairaalaan ja vauva tulee äidistä ulos!"

Oma nukke

Poikani sai nyt muutama päivä sitten oman vauvanuken, jota saa halutessaan hoitaa samalla tavalla kuin minä hoidan vauvaa. Voimme laittaa sille vaipan, kylvettää sitä ynnä muuta. Jää nähtäväksi, miten paljon hän siitä innostuu. Veikkaan kyllä, että meidän pieni hoivaaja haluaa eniten hoivata oikeaa pikkusiskoa. 

Ensitapaaminen

Suunnitelmamme on tällä hetkellä sellainen, että mieheni hakee poikani hoidosta sairaalaan tutustumaan vauvaan ja (ehkä ennen kaikkea) sylittelemään äidin kanssa. Jos vain onnistuu, olen ajatellut ehkä mennä käytävälle jo poikaani vastaan niin, että vauva ei ole sylissäni, kun poika saapuu luokseni. Näin hän saa heti minun täyden huomioni. 

Sairaalassa hän saa antaa vauvalle lahjan, ja vauva antaa hänelle lahjan. Mieheni tuo mukaan myös herkkuja ja mehua ja pidämme pienet kekkerit sen kunniaksi, että hänestä on tullut isoveli.

Kotiutuminen

Emme ole vielä miettineet, hakeeko mieheni minut sairaalasta kotiin yksin vai yhdessä pojan kanssa. Taidamme päättää asian ihan sen hetkisen tilanteen mukaan. Olen varannut pojalleni ensimmäiseen lahjaan liittyvän toisen lahjan, jonka hän saa kotiuduttuamme.

Puuhakori

Näen jo silmissäni pienen (okei, ison) kaaoksen, kun mieheni palaa töihin ja minulla on kaksi pientä hoidettavana. Poikani käy puistoilemassa aamupäivisin pari tuntia, mutta muuten hän on kanssani kotona.

Olen alkanut koota puuhakoria, josta löytyy vähän erilaista tekemistä ja pieniä ylläreitä. Sieltä voin sitten kaivaa jotain kivaa esiin, kun poikani kaipaa tekemistä minun imettäessäni tai jos häntä muuten vain turhauttaa. Korissa on nyt mm. muovailuvahaa, iso superpallo, pujotteluhelmiä, suihkupullo (jolla voi esim. parvekkeella tai kylppärissä leikkiä palomiestä), hienoja pillejä, uusi essu ja leipomistarvikkeita... Sellaista pientä kivaa! Ajattelin koria täydentää sitten pikku hiljaa, tai kun vastaan tulee jotain kivaa. Tarkoitus ei ole tietenkään turhaa krääsää hankkia, mutta nyt alkuun erilaiset arjen pelastajat eivät mielestäni väärin ole, kun kyseessä on siirtymävaihe, joka on varmasti minulle äitinä haastava. Helpottavat jutut ovat tervetulleita!

Lisäksi menen vielä kirjastoon lainaamaan ISON kassillisen kirjoja, jotka otan sitten esiin, kun tuntuu, että poikani kaipaa jotain uutta tutkittavaa. Poikani rakastaa lukea, ja siten meillä on paljon mielenkiintoista lukemista. 

Ruokaa pakkaseen

Alkua helpottaakseni olen myös tehnyt vähän ruokaa pakkaseen, sillä poikani tarvitsee tietysti ruokansa samaan aikaan kuin aina, mutta alun hitautta ja pitkiä imetyksiä muistellen uskon, että ruuan tekeminen lounasajaksi saattaa ajoittain olla haastavaa!

Omaa aikaa äidin ja isin kanssa

Haluan tietoisesti varmistaa, että poikani saa myös ihan omaa aikaa sekä minun että isänsä kanssa vauvan tultua. Ihan yksinkertaiset asiat, kuten leikkipuistossa käyminen kahdestaan, leikkiminen kahdestaan tai jäätelöllä käyminen lähikaupassa vain äidin tai vain isin kanssa ovat varmasti tärkeitä.


Minulla on tulevasta muutoksesta innostunut, odottava ja tietysti jännittynyt olo! Kohta meitä on tosiaan neljä, ja olen äiti kahdelle lapselle. Vaikka vauva meille tuleekin, niin haluan pitää huolen siitä, että poikani saa olla silti edelleen äidin vauva ja pikkuinen ihan niin kauan kuin hän haluaa - en halua vaatia häneltä liikoja, onhan hän vielä niin pieni itsekin.

Miten teillä on mennyt siirtyminen yhden lapsen äitiydestä kahden lapsen äitinä olemiseen? Onko teillä ollut kivoja, toimivia ja arkea helpottavia kikkakolmosia tai kenties ajatuksia siitä, miten ei kannata toimia? Kuulisin mielelläni!

-Petra

Viimeistä viedään: Raskausviikko 39

Viimeistä viedään: Raskausviikko 39



39 raskausviikkoa on nyt täynnä ja alan lähestyä raskauden loppua. Saa nähdä tuleeko vielä raskauskuulumispäivityksiä - viikkoja kun voi olla edessä vielä kolmekin. Toivon toki, että vauva päättäisi itse tulla ulos maailmaan (ja mahdollisimman pian, vinkvink), mutta kun yksi raskaus on jo käynnistetty, en ylläty, jos nytkin kävisi niin. Ja vaikka uskon, että bebe tulee kun bebe on valmis, niin silti erilaiset kikat on tietysti otettu käyttöön! 

Kuluneen muutaman viikon fiilis on ollut odottava ja väsynyt. Olenkin paljon fiiliksiä päivittänyt nyt reaaliajassa Instagramin puolelle videomuodossa. Sieltä on varmasti käynyt selväksi, että tämä mama on aika väsynyt ja redi!

Synnytystä edeltävää oireilua

Minulla on nyt viikon aikana ollut jonkinlaista synnytystä edeltävää oireilua, mikä on kyllä todella jännittävää, sillä esikoisen kohdalla en oireillut MITENKÄÄN, ja synnytys jouduttiin lopulta käynnistämään. Nyt olen kuitenkin oireillut seuraavasti: muutamina öinä on ollut synnytyspolttoja, jotka tuntuvat voimakkailta menkkakivuilta. Olen vaikeroinut ja joutunut käyttämään TENS-laitetta ja kuumavesipulloa. Samanaikaisesti on iskenyt voimakas pahoinvointi, ja kehoni on tyhjentynyt molemmista päistä. Siihen kun yhdistää unettomuuden, niin voitte kuvitella, että mieli on vähän koetuksella. Ala nyt jo, pliis! huokailen syvään. Nyt on taas kuitenkin ollut pari täysin oireetonta yötä. Lisäksi vuoto on runsaampaa, mutta limatulppaa en ole kyllä nähnyt. Ja lapsivettä en myöskään, heh!

Harkkasupistuksia on ollut nyt ehkä vähän voimakkaampana viimeiset pari päivää, ja niitä on tullut myös levossa, mutta yhtäkään kipeää supistusta ei ole ollut. On se jännä, että vaikka synnytyssupistukset niin hulluna sattuvatkin (ja varmaan vasta niiden alkaessa muistan miten paljon ne sattuvatkaan), niin silti niitä niin kovin odottaa jo!

Vatsa on myös selkeästi laskeutunut, ja onkin eri näköinen kuin ennen. SF-mitta on minulla ollut alussa keskikäyrällä ja sen jälkeen kulkenut alemmalla käyrällä, viime viikolla se oli taas keskikäyrällä, ja nyt se laski taas alemmalle käyrälle - luultavasti juuri vatsan laskeutumisen vuoksi. Vauvan pää ei kuitenkaan ole vielä kiinnittynyt - eikä välttämättä ehkä kiinnity ennen kuin synnytys alkaa. Liitoskivut ovat ajoittain hyvinkin kivuliaat, samaten iskiasvaiva, joka on molemminpuolista. 




Mieliala

Fyysisen oireilun lisäksi mielikin oireilee. Pää alkaa jo keskittymään synnytykseen ja tulevaan, ja on vaikea olla läsnä tässä hetkessä. En ole jaksanut sopia juurikaan menoja; nyt tuntuu siltä, että tarvitsen aikaa itselleni ja sille, että saan päivisin levättyä, kun yöt ovat melko huonoja. Välillä on henkisesti raskasta, ettei omaa oloa voi ennakoida yhtään! Yhdessä hetkessä voi olla ihan jees fiilis, seuraavassa on kuolemanväsynyt. 

Tunteet ovat paljon enemmän pinnassa ja olo on herkkä. Se on välillä rasittavaakin, kun rupee itkettämään ilman varsinaista syytä. Väsymys tietysti vaikuttaa tähän myös paljon. 

Olo on tällä kertaa kovin malttamaton. Eniten siitä syystä, että miehen loma lähenee loppuaan ja haluaisin niin kovasti, että ehtisimme perheenä viettää aikaa vauvaan tutustuen ennen kuin työt kutsuvat jälleen. Muuten ei ehkä olisi niin kärsimätön olo. Olisi ihanaa saada mieheltä apua siihen alkuun, koska on varmasti aikamoista jäädä sitten kotiin vastasyntyneen ja vilkkaan taaperon kanssa.

Huomaan, että nyt väsymyksen myötä iskee pieni jännitys, sillä muistan, millaista alku vauvan kanssa on. Ainakaan esikoinen ei antanut minun juuri nukkua, ja nyt tiedän, että paletti on aivan erilainen, kun lapsia on kaksi. Väsymys on ehkä minulle se rankin osuus pikkulapsiarjessa, muuten nautin siitä suuresti. Mutta kun väsyttää ja toimintakyky on huono, niin en koe olevani itseni, enkä yhtä hyvä äiti kuin normaalisti. Siksi tulevat katkonaiset yöt ja erittäin aikaiset aamut jännittävät nyt, mutta tiedän, että tulemme pärjäämään. 

Keho

Kun kuulen jonkun lenkkeilijän juoksuaskeleet lenkkipolulla tunnen suurta intoa, että kohta saan taas kehoni takaisin - ainakin jossain määrin. Liikkuminen ainakin helpottuu, vaikka tiedän, että keho tulee olemaan aika rempallaan. Odotan kuitenkin isosti sitä, että saan varata ajan vyöhyketerapeutille ja aloittaa kehon huoltamisen takaisin parempaan kuntoon. 

Hikiliikunta on jäänyt tässä raskaudessa vähille, mutta arkiliikuntaa on kuitenkin tullut. Pyöräilen edelleen, mikä onkin liikuntamuodoista nyt lempparini, koska se ei aiheuta liitoskipuja. Peräkärryn vetämisen olen kuitenkin nyt viimeisillä viikoilla jättänyt suosiolla miehelle, minä kun yleensä olen poikaa perässä vetänyt. Odotan, että ensi keväällä saan molemmat pienet kyytiin! Kävelyä olen rajoittanut tietoisesti, koska siitä seuraavat kivut ovat inhottavia. Hyvinä päivinä, kuten eilen, kilometrejä kertyy kuitenkin vaivihkaa, ja näin 39 viikkoa raskaana olen edelleen kävellyt joinain päivinä 6-8 kilometriä. 

Jopa raskausajan topit ynnä muut alkavat olla liian lyhyitä, eikä pukeutuminen tällä hetkellä innosta ihan hirveästi. En koe kuitenkaan suurta ahdistusta nykytilasta, enkä siitäkään, että kehoni tulee olemaan epämääräisessä tilassa jonkin aikaa synnytyksen jälkeen. Viimeksi minulla kyllä kesti tovi, kunnes aloin palautua. En koe tälläkään kertaa sen suhteen mitään kiirettä: omassa mielessäni ensimmäinen vuosi synnytyksen jälkeen on juurikin palautumisaikaa. 

Olo palautumisen suhteen on kuitenkin jotenkin erilainen kuin viimeksi. Olimme viimeksi päättäneet, että seuraava vauva tulee kun on tullakseen, joten se ehkä vähän söi motivaatiotani palata kuntoilun pariin. Tuntui siltä, että kohtahan sitä on kuitenkin taas raskaana - vaikka järkeväähän se olisi ollut huoltaa kehoa vielä paremmin. Mutta nyt meillä ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa hankkia lisää lapsia - ainakaan lähitulevaisuudessa - joten haluankin saada kehon hyvään kuntoon. Jää nähtäväksi, miten siihen riittää arjessa aikaa, kääk! Mutta virheasennoista on päästävä eroon ja selkä ja core tulee saada kuntoon - muuten tässä mummoutuu alta aikayksikön! Haluan jaksaa juosta ja touhuta lasteni kanssa. 

Synnytys

Tällä kertaa olen miettinyt synnytystä ja siihen liittyviä toiveita enemmän. Kuten ensimmäiselläkin kerralla haluan, että menemme tilanteen ja vointini mukaan. Nyt olen kuitenkin enemmän kartalla eri kivunlievityskeinoista ja siitä mikä toimii minulle, olen enemmän perehtynyt synnytyksen kulkuun liittyviin asioihin ja kaiken kaikkiaan koen, että tällä kertaa olen - luonnollisesti - tietoisempi siitä, mitä tuleman pitää, vaikkakin jokainen synnytys on erilainen ja koskaan ei voi ennalta tietää, miten asiat menevät.

Sellaisia ajatuksia ja tuntemuksia täällä tällä hetkellä! Miten siellä voidaan? Kertokaa kuulumisianne, tiedän, että osalle on ehkä jo vauva syntynytkin!