Ovulaatiotikku raskaustestinä // Raskaus 2.0

Esikoisemme syntymän jälkeen päätimme, että seuraava lapsi saa tulla, kun on tullakseen. Odotin viime keväällä kuin kuuta nousevaa, että kuukautiskiertoni vihdoin alkaisi synnytyksen jälkeen. Vaan eipä alkanut. Tosin ihmekös tuo, sillä sen lisäksi, että täysimetin melkein kuusi kuukautta, imetin edelleen päivin ja öin. Kesäkuun alussa lopetimme yöimetyksen - noin kuukaudeksi. Kesän reissujen ja kyläilyjen myötä se palasi kuitenkin jälleen kuvioihin, sillä eipä sitä telttaillessa tai kyläillessä lapsen kanssa vierekkäin nukkuessa viitsinyt toista huudattaa (ja samalla herättää kaikkia muita ihmisiä). Heinäkuun lopussa - yli vuosi synnytyksen jälkeen - Ahvenanmaalla eräällä pienellä saarella retkellä ollessamme sain ilokseni huomata, että kiertoni oli palannut. Olin lievästi sanottuna riemuissani. Jee! Onko muita, jotka ovat kokeneet saman tunteen? Vihdoin todennäköisyydet raskautumiseen olivat edes olemassa. 

Tiesin kuitenkin, että vähäinenkin imetys voi joillain estää kokonaan raskaaksi tulemisen. Puhuinkin loppusyksystä tässä postauksessa tunteistani liittyen imetykseen ja uudelleen raskaaksi tulemiseen. En kokenut, että olisin ollut valmis luopumaan imetyksestä vielä - etenkään kun poikani ei varmastikaan olisi ollut siihen vielä valmis. Samalla vauvakuume nousi nousemistaan. Ahdisti. Yksi kaveri vinkkasi minulle ovulaatiotikuista, joita en ollut aiemmin käyttänyt. Tilasin samantien netistä ison kasan niitä. 

Ilokseni sain huomata, että kyllä minä ovuloin. Toisaalta, pelkkä ovulaatio ei riitä, jos imetys estää munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään. Mutta olin toiveikas: Asia kerrallaan, ajattelin. Muutama kierto tuli ja meni ja aina oli pettymys, kun kuukautiset alkoivat. Lokakuussa kuukautiseni taisivat olla viikon myöhässä ja aloin jo kuvitella itselleni raskausoireita, mutta raskaustesti näytti negatiivista. 

Marraskuussa miehelläni oli viikon kertaukset juuri silloin, kun laskujeni mukaan minulla piti olla ovulaatio. Voi että kun se harmitti! Taas menisi mahdollisuus hukkaan. Herran haltuun, ajattelin lopulta. Vasta miehen palatessa kotiin muistin tehdä ovulaatiotestin ja liuskassa näkyi enää hyvin haalea viiva; tulkitsin sen niin, että mahdollisuudet oli ja meni. En miettinyt asiaa sen suuremmin. 

Muistaakseni parin viikon päästä katsoin Youtubesta jonkun ulkomaalaisen tubettajan raskausilmoitusvideota ja koin valtavaa haikeutta. Mäkin haluan tulla raskaaksi! Samalla päätin marssia vessaan ja tehdä ovulaatiotestin, jos kiertoni olisikin jotenkin aivan sekaisin, ja tulos oli TODELLA positiivinen. Tein niitä seuraavat 4-5 päivää ja joka päivä viiva oli vain tummempi ja tummempi. Mitä ihmettä! ajattelin. Miten monta päivää voi ovulaatio oikein kestää?! Ja kuinka monta päivää putkeen tässä pitäisi muka jaksaa tehdä asialle jotain - if you know what I mean. 

Viidentenä tai kuudentena päivänä testin ollessa yhä positiivinen aloin epäillä, että olenko nyt ymmärtänyt oikein, miten nämä tikut toimivat ja miten pian positiivisesta testistä on suotuisin mahdollisuus tulla raskaaksi. Toisin sanoen pitääkö tänäänkin vielä yrittää. Olin matkalla äiti-lapsi-piiriin, kun aloin Googlailla ovulaatiotikkuinfoa. Äiti-lapsi-piirissä ehdinkin jo avautua vauvahaaveistani muille äideille ja juteltiin paljon. 

Kotimatkalla jatkoin infon lukemista ja törmäsin otsikkoon "Ovulaatiotesti raskaustestinä". Luin, että ovulaatiotesti voi tulkita alkuraskauden raskaushormonin ja näyttää positiivista tulosta, vaikka ovulaation sijaan henkilö olisikin raskaana. Suuntasin suoraan apteekkiin raskaustestiä ostamaan, mutta en siksi, että kuvittelin olevani raskaana, vaan päinvastoin: Ajattelin, että negatiivisen testin näkeminen motivoisi vielä yrittämään, koska ovulaatiotikun mukaan minulla oli ovulaatio edelleen meneillään. Kotiin päästyämme menimme poikani kanssa suoraan vessaan. Nythän ei ollut enää aamu - suotuisin aika tehdä raskaustesti - mutta päätin tehdä sen kuitenkin. Ja hetken päästä testiin ilmestyi kaksi erittäin vahvaa viivaa ja aloin kiljua ja haukkoa henkeä samalla: "MITÄÄÄÄÄ?! Mä oon raskaana! Äiti on raskaana! Ei VOI olla..." huusin vessassa niin, että poikani pelästyi. 

Soitin samantien parhaalle ystävälleni ja en meinannut saada mitään sanottua, kun vaan nauroin puhelimessa niin paljon. "Siis ei tä voi olla totta!" sanoin varmaan kymmenen kertaa. 

Mieheni sai kuitenkin tietää asiasta vasta seuraavana aamuna. 1.12. hän avasi minun tekemäni joulukalenterin, josta löytyi positiivinen raskaustesti ja pieni lappu. Sainpa vielä koko jutun videokuvattua. Mieheni ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, ja taisi hän vähän liikuttuakin. 

Niin siinä sitten kävi, että tulin raskaaksi imetyksestä (jopa yöimetyksestä) huolimatta, ja kuitenkin tilastollisesti melko nopeasti. Jos satut itse olemaan yrittämistilanteessa, niin hang in there - kyllä se vielä tärppää! 

Marraskuun viimeisestä päivästä sitten alkoi odotuksemme: ensimmäisen neuvolan odottaminen, toisen kolmanneksen odottaminen ja ensimmäisen ultran odottaminen. Raskausoireita ei tosin tarvinnut kauan odottaa, sillä pahoinvointi alkoi heti seuraavana aamuna positiivisen testin tekemisen jälkeen! Oireista seuraavassa postauksessa!




Ei kommentteja