Vertailemisesta


Aiemmin tällä viikolla selailin Instagramia ja bongasin upean fitness-naisen siitä osiosta, missä näkyy muiden kuin seurattujen kuvia. Klikkasin hänen profiiliinsa ja sain huokaista syvään. Hänellä oli täydellinen vartalo, täydelliset hiukset, upeat vaatteet, kaunis koti ja mitä vielä: hän oli äiti. Joka toinen kuva oli salipose mahtavan treenin jälkeen. 

Yhtäkkiä huomasin, että oloni ei ollutkaan niin hyvä, niin tyytyväinen. Toinen toistaan täydellisempien kuvien katsomisen jälkeen aloinkin alitajuisesti vertailla itseäni häneen: Oi voi, hän on noin timmi, vaikka onkin äiti. En minä ole... "What's your excuse?" Kyllä hänen miehensä on maailman onnekkain, kun on noin hyvännäköinen vaimo. Ei minulla ole energiaa treenata aina jokaisessa vapaassa välissä tai näyttää kotona vauvan kanssa ollessa noin upealta. Ei minulla ole rahaa ostaa noin hienoja vaatteita. Wääwääwää.

Olen usein blogissa kirjoittanut vertailemisen ansasta. Itsensä vertaileminen muihin tapahtuu usein jotenkin salakavalasti, eikä siihen tule välttämättä kiinnittäneeksi huomiota. Somen tai Pinterestin selaaminen ei jätäkään aina inspiroitunutta, motivoitunutta jeejee-fiilistä, vaan olo onkin jotain ihan muuta: Yksinäinen. Epäonnistunut. Riittämätön. Haikea. Kateellinen. Saamaton. Epämääräisen blaa. 

Samat fiilikset heräävät helposti kaiken luovan tekemisen ja haaveiden toteuttamisen suhteen. Ei minun kannata, sillä kaikki muut tekevät jo paremmin / hienommin / nokkelammin / upeammin. Mitä annettavaa minulla on? Ketä kiinnostaa? Pahimmassa tapauksessa ihminen saattaa päättää, ettei edes tavoittele unelmiaan: En minä kuitenkaan läpäise pääsykokeita / saa sitä duunia / menesty / osaa. Miksi yrittäisin, koska tiedän, että epäonnistun?


Mehän kaikki tiedämme sen, ettei some ole yhdenkään ihmisen elämästä se koko totuus. Ihminen voi pistää loputtomasti aikaa ja energiaa siihen, että elämä somen läpi näyttää täydelliseltä. Kaikki on harkittua, kaunista, viimeisteltyä. Fiilis on aina hyvä ja motivoitunut. Positiivisuuden lähettiläillä ei ole huonoja päiviä tai negatiivisia tunteita ja hymy yltää aina korvasta korvaan - mikä on mahdollista vain somessa. Ja ehkä Elastiselta. 

Mutta mitä yleensäkään on täydellisen onnistunut elämä? Kuvankaunis smoothie bowl maanantai-aamuisin höystettynä motivoivalla tsemppi-sitaatilla? Siisti koti 24/7? Aviomies, joka yllättää kukilla ja koruilla ihan vain koska rakastaa sinua niin paljon? Täydellisesti puetut ja kauniit lapset? Upeasti treenattu kroppa ja unelmaduuni? Täydellinen Instagram feedi?

Maaret Kallio kirjoitti tällä viikolla hyvin täydellisen elämän tavoittelusta (täällä). Moni yrittää elää täydellistä, optimaalielämää. Jatkuva parhaimpaan pyrkiminen on kuitenkin uuvuttava tavoite. "Parhaimpaan pyrkiminen on tärkeä taito, mutta sitä on myös taito tehdä sinne päin. Mielen hyvinvoinnin kannalta joustavuus, kohtuullisuus ja inhimillisyys ovat olennaisimmat hyvän elämän rakennusaineet. Uskallusta olla myös aivan tavallinen, keskeneräinen ihminen."

Palaan hetkeksi takaisin timmiin äitiin Instagramissa. Hetken alemmuuden tunteessa ryvettyäni tajusin, että itseasiassa: Olen tyytyväinen itseeni ja omaan elämääni juuri näin. Ehkä minulla ei ole täydellistä kroppaa, täydellistä parisuhdetta, täydellistä kotia, mutta entä sitten? Ei se tee minusta mitenkään huonompaa. Totuushan on se, että elämäni on valtavan siunattua. Itseasiassa, haluan elää mielummin hyvää elämää kuin täydellistä sellaista.

Maailmassa on miljoonia ihmisiä. Elämässä tulee aina olemaan niitä, jotka ovat mielestäsi kauniimpia, parempia, lahjakkaampia tai menestyneempiä kuin sinä. Voit koittaa loputtomiin tavoitella täydellisyyttä tai luopua unelmistasi kokonaan vain koska muut ovat mielestäsi jollain mittarilla parempia. Mitä saavuttaisit sillä? Ehkä avain tyytyväisyyteen ja elämäniloon on nimenomaan kyky olla kohtuullinen, kyky kohdata oma ja muiden inhimillisyys ja uskaltaa olla aivan tavallinen ja keskeneräinen - niin kuin Kallio hienosti summasi. 

"A flower does not think of competing with the flower next to it. It just blooms."

Uskallatko sinä olla vain tavallinen, keskeneräinen, epätäydellinen sinä? Ja silti nauttia juuri siitä sun elämästä ja sun elämänpolusta? 

Ei kommentteja