Yhden luvun loppu // Mammailua

Niin siinä sitten kävi, että minun ja esikoiseni imetystaival on tullut päätökseensä. Voi tätä haikeuden määrää! Minulla on noussut vähän väliä tippa linssiin, kun olen asiaa miettinyt ja olo on ollut hetkittäin tyhjä. Olo on myös ollut pahoinvoiva. Ensin ajattelin, että jaahas, raskauspahoinvointi is back. Mutta todellinen syy ehkä selvisi: Luin, että imetyksen lopettaminen voi aiheuttaa pahoinvointia, uupumusta ja masentuneisuutta. Onhan se taas iso hormonaalinen muutos. Ja tässä kehossahan niitä muutoksia on meneillään nyt paljon. Ajattelin jakaa nyt vähän fiiliksiäni imetystaipaleemme loppumisesta. Jos imetys ei aiheena kiinnosta yhtään, niin suosittelen skippaamaan! :) 

Viime viikonloppuna olin viettämässä tyttöjen viikonloppua Jyväskylässä. Reissu oli mielettömän onnistunut ja myös täällä kotona pojilla oli mennyt enemmän kuin hyvin. Eniten minua jännitti poissa olemisessa se, että poika joutui olemaan ilman imetystä ja etenkin sen tuomaa lohtua. Mutta turhaan taisin jännittää, sillä aika taisi olla erossa olemiseen oikein kypsä. Olimme molemmat valmiita tähän. Minä en nimittäin joutunut koko viikonloppuna pumppaamaan maitoa, eikä poika ollut sen kummemmin kysellyt maidon perään. Kummallakaan ei ollut vieroitusoireita eikä eroahdistusta.

Kotiin saavuttuani ilta meni oikein kivasti, eikä poikani edes yrittänyt saada maitoa. Mieheni ehdotti, että jatkaisimme nyt tällä linjalla, koska se tuntui menevän niin luontevasti. Tunsin pienen piston sydämessäni, mutta suostuin. Olihan se pojallemme selkeintä, sillä lopetus olisi vääjäämättä ollut edessä viimeistään parin kuukauden päästä, jotta hän ehtii unohtaa maitohommelit ennen vauvan saapumista. Poika läksi nukkumaan sinä iltana ilman mitään ongelmia. 

Ja entä äiti? Äiti ei mennyt nukkumaan ilman ongelmia. Äiti vollotti. Vuolaasti. Oikein kunnon räkäistä itkua. Yllätyin itsekin reaktiostani. En ollut yhtään osannut odottaa sitä tunnevyöryä, mitä imetyksen lopetus toisi, varsinkin kun se tuli aiemmin kuin olin osannut odottaa. 

Tuntui kuin olisin vasta eilen saanut sen pienen peikkopojan syliini synnärillä ja saanut imettää häntä ensimmäistä kertaa. Vuosi ja yhdeksän kuukautta sain ruokkia häntä, välillä totaalisen uupumuksen partaalla, mutta aina häntä rakastaen ja läheisyydestä nauttien. En ole koskaan kokenut mitään niin ihanaa; se side joka meillä on toisiimme; ne ihanat hetket, kun vain tuijotimme toisiamme silmiin... Yhtäkkiä se oli kaikki ohi. 

Raskaana ollessa minulla ei juurikaan ollut ajatuksia imetyksestä. Toivoin toki, että se sujuu, ja taisin joskus sanoa, että ehkä imettäisin puoli vuotta. Raskauden lopussa aloin kuitenkin aiheeseen perehtyä ja valmistautua, sillä halusin, että en joutuisi vasta vauvan jo ollessa täällä alkaa perehtymään asioihin. Tiesin, että lapsen ruokkiminen ja kasvu olisivat keskeisimpiä asioita alussa. Siispä liityin Imetyksen tuen Facebook -sivuille (sivu, johon suosittelen nykyään kaikkia raskaana olevia ystäviäni liittymään). Kesti muutamia kuukausia, että pystyin alkaa lukemaan ihmisten kirjoituksia. Alkuun ne tuntuivat niin kovin kaukaisilta. 

Joka tapauksessa. En olisi koskaan kuvitellut, miten paljon nautin imettämisestä ja miten tärkeää siitä tulisi sekä minulle että lapselleni. En todellakaan. Ehkä saatoin jopa ajatella, että minähän en sitten ole sellainen, joka siitä innostuu. Tai joka julki-imettää. Tai joka imettää taaperoa. Vaan kuinkas sitten kävikään? Minusta tuli juuri sellainen. Enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. 

Mutta nyt taisi aika olla kypsä tämän taipaleen päätökseen. Minua lohduttaa ajatus siitä, että pian minulla alkaa taas uusi matka seuraavan pikkuisen kanssa. Tiedän, että kestää tovin, että tämä haikeus väistyy. Oman lapsen kasvu, se on kyllä niin katkeran suloista. Sitä haluaisi lapsensa pysyvän aina yhtä pienenä, pyöreänä pallerona ja samanaikaisesti haluaa auttaa häntä kasvamaan, kehittymään ja lentämään omilla siivillään. 

Voi äitiys. Olet vienyt sydämeni. 


Follow my blog with Bloglovin

P.S. Kiitos kaikille Instagramin puolella olevaan imetyskoruarvontaan osallistuneille. 

Ei kommentteja