Ajatuksia tytön saamisesta




Muutama viikko sitten rakenneultrassa ollessani ilmeeni oli näkemisen arvoinen, kun saimme tietää, että todennäköisesti odotamme tyttöä. Toljotin ruutua kirjaimellisesti monttu auki! Käsi sydämellä voin sanoa, että tyttö-veikkaus tuli täysin yllätyksenä. 

Jostain kumman syystä minulla on pitkään ollut sellainen fiilis, että tulen olemaan pelkästään poikien äiti. Olen miettinyt mistä se mahtaa johtua? Ehkä siitä, että minulla on vain siskoja, joten olen ajatellut, että ihan varmasti minä saan pelkkiä poikia. Toisaalta onko se ollut suojautumismekanismi? Eihän se periaatteessa ole sopivaa toivoa kumpaakaan, joten jos asennoidun valmiiksi niin, etten tulisi saamaan tyttöä, ehkä minua ei sitten harmita, jos en saa sitä kokea?

Olen rakastanut olla pojan äiti, ja nyt on tuntunut hyvin luontevalta jatkumolta toisen pojan saaminen: olen visioinut pojat yhdessä leikkimässä ja Isinsä kanssa kalassa. (Ja ennen kuin joku älähtää, niin kyllä meillä lapsia rohkaistaan tekemään ihan kaikkea, sukupuolesta riippumatta. Tyttö lähtee meillä kalaan siinä missä poikakin, onhan heidän äitinsäkin ollut kalassa pienestä pitäen!)

Mutta kyllä minä haluan kokea tytön äitinä olemisen, ihan yhtä paljon kuin haluan kokea pojan äitinä olemisen. Ja jos meille tulee vielä lisää poikia tai tyttöjä myöhemmin, niin heidän äitinään oleminen on varmasti uniikki kokemus myös, vaikka saman sukupuolen edustajia olisikin jo meille siunattu. Jokainen lapsihan on yksilö.

Ensimmäinen lapsemme teki minusta äidin. Nyt olen jo äiti, mutta uskon, että toinenkin lapsi tulee mullistamaan elämääni, äitiyttäni ja naiseuttani. 

Naiseus on itseasiassa se yksi asia, joka minua kovin jo jännittää ja mietityttää. Kun saimme tietää odottavamme esikoispoikaamme muistan, että huokaisin helpotuksesta. En ole itse kokenut elämäni aikana naisena olemista kovinkaan helppona. Olen kamppaillut yhteiskunnan asettamien ulkonäkövaatimusten kanssa, kokenut koulukiusaamista ja syvälle menevää riittämättömyyden tunnetta. Olen aina inhonnut ilkeilyä, ja tyttöjen keskuudessa tietynlaista ilkeilyä ja sosiaalista valtapeliä tuntuu olevan valitettavasti enemmän kuin poikien keskuudessa. Olen joutunut kokemaan kipeitä asioita suhteessa toiseen sukupuoleen: teini-ikäisenä tyttönä useampi mies on haavoittanut minua, kun olin hukassa itseni kanssa. 

Miten voin suojella tyttöäni tältä kaikelta? Miten onnistun kasvattamaan hänet niin, että hän saa olla samaan aikaan herkkä, pehmeä ja lempeä, mutta myös luja, periksiantamaton ja taistelija? Miten voin tarpeeksi rakastaa, kannustaa ja ihailla häntä niin, että hän todella tietäisi olevansa jalokivi, täydellisen riittävä sellaisenaan, hyväksytty ja rakastettu?

Eikä nämä asiat ole milläänlailla itsestäänselvyyksiä pojan kasvattamisessakaan, ei todellakaan. Aivan yhtä tärkeitä arvoja ja totuuksia nämä on välittää pojalleni. 

Mutta tytön kanssa ne tuntuvat tulevan lähemmäksi: tyttöni naiseus koskettaa omaani ja monella tavalla myös kietoutuu yhteen oman naiseuteni kanssa.

Täydellinen äiti en tule olemaan, enkä haluakaan olla. Naisen eikä miehen ei tarvitse olla täydellisiä, emmekä siihen pysty. Mutta armollinen äiti haluan olla. 

Haluan, että kun lapseni - sekä poikani että tyttöni - katsovat äitiään, he näkevät naisen, joka arvostaa itseään ja kehoaan. Heidän äitinsä ei ole dieetillä alvariinsa tai soimaa itseään milloin kiloista, milloin rypyistä, milloin mistäkin. Heidän äitinsä näkee oman kauneutensa ja arvostaa sitä; pitää itsestään hyvää huolta. Ja heidän äitinsä katsoo muita ihmisiä lempeästi, armollisesti ja rakastaen - myös ja ennen kaikkea heitä sekä heidän isäänsä. Heidän äitinsä seuraa unelmiaan ja toteuttaa itseään, nauttii oppimisesta ja uuden kokemisesta, mutta hän osaa myös levätä. Hän ei tee kaikkea itse, vaan uskaltaa olla myös heikko ja tarvitseva ja nauttia vaan olemisesta. Heidän äitinsä seisoo lujasti ja häpeilemättä omassa uskossaan ja elää elämäänsä arvojensa mukaisesti, ja antaa samalla muille luvan tehdä samoin. Heidän äitinsä syliin mahtuu aina, jopa silloin kun on tehnyt virheitä tai mokannut - etenkin silloin. 

Miten onnistun kasvattamaan tytön tähän maailmaan, mietin. Ehkä hyvä paikka aloittaa on itsestäni: Kohtele itseäsi, kuten haluat tyttäresi kohtelevan itseään. En voi maailmaa muuttaa toiseksi - ainakaan yhtäkkiä - mutta voin keskittyä siihen, mihin voin vaikuttaa: miten rakastan ja arvostan itseäni ja ympärilläni olevia. 

Kuvissa näkyy omia lapsuusvaatteitani, joita äiti on säilyttänyt kaikki nämä vuodet. Olen saanut ne nyt meille ja ne odottavat pienokaisen tuloa. Tällä pikkuisella on muuten jo nimi. Meillä oli mahdolliselle pojalle nimi jo valmiina, mutta tytölle ei. Istuimme alas ultran jälkeen ja kymmenessä minuutissa oli koko nimi päätetty: sen nimen merkitys ja symboliikka tarkoittaa jalokiveä, kauneutta ja armoa. Hän on meille jo nyt niin rakas ja niin tervetullut. Ja jos kävisikin niin, että hän olisi poika, niin sillä ei olisi mitään väliä! 

Mutta vaaleanpunaisia tyttöjen juttuja aion kyllä ostaa. Hempeitä pastellisia söpöyksiä... Niistä lisää myöhemmin sitten! Ja hei, ihan näin vaan etukäteisvinkkinä, että lastenhuoneen sisustuspostauksia on tulossa. Värimaailma alkaa olla ideoitu... 

Ihanaa pidennettyä viikonloppua sulle! Parisuhdepostausta olen lupaillut, joten sellainen tulee pianpian!

Onko sinulla tyttöjä tai poikia? Mitä ajatuksia lapsen sukupuoli sinussa herättää? Kuulisin mielelläni! 


4 kommenttia

  1. Hei!
    Meillä häämöttää jo nurkan takana esikoisemme la ja kaikessa jännityksessä menee nyt nämä viimekset viikot.
    Me olemme mieheni kanssa kolmekymppisiä ja toiveissa pari lasta.
    Alkuun ajattelin myös, että meille tulee varmaan poikia, koska miehelläni on veli ja suvussa muutenkin paljon poikia. Meillä taas aika moni suvun nainen saanut ensin tyttölapsen. Äidillä ja siskollani myös tytöt ensin. Täysin oireeton raskaus ja kuullut miten tyttöraskaus aiheuttaa enempi pahoinvointia monella, sai ajattelemaan et poika tää on.
    Rakenneultrassa olikin selkeä tyttö ja myöhemmin vielä 4d ultrassakin. Mieheni olisi ehkä poikaa vähän enempi toivonut, kun ei hällä ole siskoja ja muutenkaan tyttöjen maailmasta sillai kokemusta. No veikkaan ettei mee kauaa, kun tyttö sulattaa isin sydämen. Mä vaan toivoin toki,että rakenneultrassa kaikki olisi hyvin.
    Nyt kun tietää et sieltä on tyttö tulossa ja asennoitunut siihen, niin onhan ne tyttöjen hempeät,pastelliset ja röyhelöiset vaatteet niin suloisia <3 niitä on ollut ihana nyt ensimmäisessä raskaudessa fiilistellä oikein kunnolla.
    Toki nyt alkaa jo pinkit hepeneet vähän kyllästyttämään, kun kaikki on jo vauvalle valmiina. Tässä nyt vaan odotellaan hänen tuloa.
    Kyllä tää raskaus on niin tunteet pintaan nostattava juttu. Sitä välillä ihan murehtii, että miten pystyy suojelemaan tytärtä ja opettamaan hänelle vahvuutta ja rohkeutta olla oma itsensä.
    Jos meille joskus vielä yksi lapsi siunaantuu, olisi myös ihanaa vaihtaa vuorostaan väriä sinisempään. Olisi ihana nähdä mieheni pojan isänä ja miten paljon heillä olisi yhteistä, sillä hänellä itsellään on ihan mahtava suhde omaan isäänsä. Itseä myös kiinnostaisi poikien maailma ja miten se sitten eroaa tyttölapsen äitinä olosta. Se toisi rikkautta ja värikkyyttä perheeseen <3 Aina sitä tietty lopulta toivoo, että molemmat olisi terveitä sukupuolesta riippumatta. Itse tykkään ajatella lähtökohtaisesti silleen, että tytöillä on se tyttöjen maailma ja pojilla poikien. Toki ne voi aina vähän yhdistyäkkin mutta pääosin.

    Kivaa odotusaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Dansku! Oi teillä onkin jännittävät hetket meneillään, ihanaa! Onnea! <3 Ja tyttö teillekin tulossa, jännää! Mä olen tuota 4D -ultraa miettinyt, mutta eipä olla toistaiseksi menty. Oli varmaan hieno kokemus? Ja aivan varmasti sulattaa isin sydämen (ja kietoo pikkurillin ympärille ;) ) ! Samaistun kyllä sun tunteisiin täysin. Tunteita kyllä piisaa ja paljon on pohdittavaa. Se on muuten jännä, että kyllä noin niin kuin yleistäen tuntuu, että pojat ja tytöt ovat usein vaan hyvin erilaisia, vaikka ajattelenkin niin, että jokainen on yksilö ja jokaisella on yksilöllinen temperamentti ja mieltymykset ja kaikki. Ihania viimeisiä raskaana olon hetkiä sinne, kerropa kuulumisia sitten, kun bebe on täällä! <3

      Poista
  2. Joo se 4d ultra jotenki toi ihan kunnolla kiintymystä vauvaan. Tuli paremmin mielikuvat, että miltä hän todella näyttää. Isän ilmeitä oli paljon ja piirteitä, mutta mun nenä pisti silmään. Jotenki sitä vaan tuli niin paljon todellisemmaksi, kun näki niin selkeäpiirteisen ihmisen siinä ruudussa <3
    Joo mä voisin tulla kertomaan, kun vauva on syntynyt. Vielä olisi reilu 2vk laskettuun ja niin helposti vielä pystyy liikkumaan ja lenkkeilemään et tuntuu, et ei tässä vielä pitkään aikaan synnytetä. Ei ole edes juurikaan kipuja tai mitään tuntemuksia mistään. Jännä kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä nähdä, tuleeko 4D -ultra jossain vaiheessa ihan rutiinijutuksi kaikille, sepä oiskin kiva! Mun kaverin asuinkunnassa sen sai jokainen raskaana oleva. Niin ne kunnat vaihtelee keskenään! Voi että, on se kyllä ihmeellistä sitten, kun saa sen beibin syliin synnytyksen lopussa ja näkee hänet ensikertaa. Jotenkin olen sitä hetkeä tässä lähipäivinä miettinyt ihan hirveästi.

      Voi että, ihan hetki vaan teillä enää! Ellette ole jo kenties synnyttämässä ;) Mulla oli myös esikoisen kohdalla todella hyvä olo ihan loppuun asti, vaikka mentiin lopulta 2 viikkoa yli lasketun ajan ja jouduttiin käynnistykseen. Nyt musta tuntuu, että olo ei tuu ehkä olemaan ihan yhtä hyvä (aloin silloin epäillä, että laskettu aika on laskettu aivan väärin!), mutta ei sitä koskaan tiedä. Toivon toki, että olo olisi suht hyvä! :)

      Kuullaan ja valtavasti siunausta ja onnea tuleviin hetkiin!

      Poista