Perhelomalla Virossa!

 
Tere!

Olemme takaisin kotona Suomessa hauskan Viron reissumme jälkeen! Minäkin olen taas elävien kirjoissa, sillä reissu ei päättynyt ihan toivotulla tavalla. Sain nimittäin joko ruokamyrkytyksen tai vatsataudin tuliaisiksi. Jep! Laivamatka ja automatka Helsingistä kotiin olivat melkoisen tuskaiset huonovointisena ja kuumeisena, mutta onneksi eilen sain herätä jo huomattavasti parempiin fiiliksiin. Eipä kyllä ole moiset episodit mitään suurta herkkua, mutta voin kertoa huokaisseeni helpotuksesta, etten kuitenkaan saanut noroa toistamiseen. Ainakaan vielä. 

Olimme siis liikenteessä mieheni, poikani ja vanhempieni kanssa. Vietimme yhden yön Tallinnassa sekä kolme yötä Saarenmaalla kylpylähotellissa. Tällä kertaa reissun kohokohta taisi itselleni olla kylpylässä rentoutuminen, poikan riemun todistaminen sekä perheeni kanssa ajan viettäminen. Raskaus on yhtäkkiä alkanut tuntua raskaalta, joten relaaminen altaissa teki todella hyvää. 

Saarenmaa oli meille uusi tuttavuus, ja tuntuu, että paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa. Luonto oli kaunista ja siellä olisi varmasti ihana päästä kiertämään fillareilla. 

Molemmat hotellit, joissa yövyimme, olivat todella kivoja ja palvelu erinomaista. Tallinnan Radisson Blue Sky Hotellia voin lämpimästi suositella: huone oli ihana ja palvelu todella ystävällistä, rentoa ja huumorintajuista. Saarenmaalla yövyimme George Ots Spa Hotellissa, joka oli myös kiva. Erityisesti pidin hotellin aulasta, ravintolasta, leikkitiloista ja kylpylästä. Kylpylä oli monipuolinen, siisti ja rentouttava. Olisipa Suomenkin kylpylöissä yhtä paljon erilaisia OIKEASTI lämpimiä altaita! 

Näin off-season aikaan missään ei myöskään ollut ruuhkaa. Reissun miinuksena voisi mainita, että hintataso on Virossa noussut aikalailla, eikä ravintoloissa syöminen ole enää läheskään yhtä edullista kuin ennen - monessa paikassa hinnat lähentelevät jo Suomen hintatasoa. Palvelu ei kuitenkaan ihan kaikkialla mielestäni vastaa hintatasoa, joten siinä olisi joillain mestoilla hieman petrattavaa. 

Ehdin jo kylpylässä ollessa haaveilla lottovoitosta ja omasta kotikylpylästä, se olisi IHANAA! Tuskin enää muuta tekisin kuin altaissani lilluisin! ;) 

Kotispasta puheenollen nyt alkuviikosta tulee postaus yhdestä kasvonaamiosta, jonka sain testattavaksi, ja pieni video siitä. Stay tuned. 

Nyt meillä koittaa arkeen paluu hetkeksi, kun mies palaa isyyslomalta töihin. Mutta kohta se kesäloma sitten taas alkaa! Seuraavan parin viikon aikana olisi siis tarkoitus hoitaa muutamia asioita kuntoon ja viettää taas normiarkea kotiäippänä. Ja ensi kuussahan tämän mamman äitiyslomakin alkaa! Tosin hieman veikkaan, että tällä kierroksella äitiysloma on arkea siinä missä muutkin päivät, nimittäin mitään varsinaista lomaa en kotiäitiydestäni tietenkään saa. Eiks se näin mene, äidit?

Ei kommentteja