Äitiys ja Pelot: Elinan Tarina

Äitiys ja Pelot: Elinan Tarina


Yksi äitiyteen erottamattomasti kuuluva varjopuoli ovat erilaiset pelot ja huolet. Ne hiipivät hiljaa elämäämme, kun alamme suunnitella ja yrittää lapsensaantia tai viimeistään saatuamme sen ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Saatamme ajatella äitiyden alussa, raskaaksi tultuamme, että pelot poistuvat, kun pääsemme "varmoille viikoille" tai kun saamme terveen vauvan syliimme, mutta pian huomaamme, että murehdittavaa ja pelättävää riittää loputtomiin. 

Mutta entä jos jokin pelko käykin toteen? Mitä jos joutuukin kohtaamaan jotain odottamatonta ja jopa sen pahimman asian, jota voisi kuvitella? Voiko siitä selvitä ja miten siitä pääsee eteenpäin? Haluan tänään jakaa teille erään naisen tarinan ja kutsua teidät mukaan tekemään yhdessä jotain hyvää hänen esikoisensa muistoksi. 

Kun pahin tapahtuu

Elina Cerell on vaimo, vastuullisen muoti-start-up -yrityksen iluutin perustaja ja kahden lapsen äiti. Elinalle ja hänen miehelleen syntyi ihana Linnea-tyttö tämän vuoden huhtikuussa, mutta heidän esikoistyttärensä, Amanda, ei ole enää täällä. Syyskuussa 2015 Amanda syntyi juuri ennen laskettua aikaa kuolleena. Shokki oli valtava. Raskaus oli sujunut ongelmitta, eikä mitään lääketieteellistä selitystä tapahtuneelle löytynyt.  

"Miten ihmeessä tästä jatketaan eteenpäin?" Elina ja hänen miehensä ajattelivat traagisen tapahtuman jälkeen. Tuskan keskellä he tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että joko suru ottaa vallan heidän elämästään kokonaan tai sitten heidän on yritettävä nähdä jokaisessa päivässä jotain kaunista ja pyrkiä olemaan siitä kiitollisia. "Se ei ole ollut helppoa, mutta siihen me sitouduttiin."

Toinen raskaus

"Kun tein viime elokuussa raskaustestin ja se näytti plussaa, tunsin ihan mielettömän suurta iloa. Samalla mua pelotti tosi paljon. Mietin, saanko koskaan nähdä tätä toista lastamme elävänä. Syntyisiköhän hän terveenä," Elina kuvailee avoimesti ajatuksiaan. Toisessa raskaudessa Elina oli hyvin tiiviissä tarkkailussa ensimmäisen raskauden tapahtumien vuoksi, ja seurantaa lisättiin, kun huomattiin, että sikiö ei ollut kasvanut odotetusti. Raskaus oli monivaiheinen ja jännittävä. "Välillä usko siihen, että saisimme lapsen ja vieläpä terveen, horjui. Mieheni kuitenkin pysyi lujana ja rauhoitteli minua, ja päätimme luottaa siihen, että asiat ovat hyvin elleivät testit toisin osoita. Ja testejä todella tehtiin - aina sitä myöden, että vereni tutkittiin Kaliforniassa saakka!"


Toinen raskaus oli Elinan mukaan hänelle varsinainen koulu siitä, miten ajatella positiivisesti pelon keskellä. Yksi konkreettinen tapa käsitellä pelkoja oli kirjan kirjoittaminen vauvalle. Elina kirjoitti raskauden kulusta, tunteistaan ja ajatuksistaan liittyen vauvaan ja siitä, miten paljon odotti vauvan tapaamista. Jos masussa oli ollut pidempään hiljaista, Elinaa rauhoitti se, että hän pystyi kotidopplerilla kuuntelemaan vauvan sydänääniä. "Se loi rauhaa ja iloa," muistelee Elina.

Pariskunta myös sisusti vauvalle huoneen ja teki hänelle Spotify-soittolistan. "Halusin uskoa tähän vauvaan ja kertoa hänelle, miten paljon häntä rakastamme. Pelon iskiessä kirjoittelin parin ihanan äidin kanssa, jotka olivat myös menettäneet lapsensa. Vertaistuessa on voimaa," Elina kertoo. Tilastollisesti olisi myös äärimmäisen epätodennäköistä, että toinenkin lapsi kuolisi. Pariskuntaa auttoi lisäksi se, että arki rullasi ja työasiat pitivät kiireisenä, ja heillä oli myös luotto korkeimpaan: "Halusimme luottaa, ettei meille salittaisi tätä toistamiseen."

Raskauden viimeisen kuukauden aikana Elinan tytär otti kuitenkin kasvuspurtin ja vihdoin kaikki alkoi näyttää hyvältä. Huhtikuussa pariskunta sai syliinsä terveen tyttären. "Se tunne, kun saimme toisen tyttäremme syliin hengittävänä ja suloisena, oli ihan mielettömän ihana! Olimme niin kiitollisia - ja olemme sitä edelleen, jokaikinen päivä!"

Miten käsitellä pelkoja?

Pariskunnalle on Amandan menetyksen myötä konkretisoitunut Elä hetki kerrallaan - viisaus. Tulevaa ei voi ennustaa ja ennalta-arvaamattomia asioita tapahtuu. "Törmäsin somessa juuri hajatelmaan: Miracles start to happen when you give as much energy to your dreams as you do to your fears. Allekirjoitan tämän todella." Elina ajattelee, että jos pystyy löytämään jokaisesta päivästä palan unelmaa (kuten lapsen hymy, yhteinen leikkihetki tai uuden oppiminen), ja iloitsee siitä täysillä, voi siten antaa vähemmän sijaa peloilleen. 

Elina alleviivaa, että "mitä jos" -ajatukset ovat hyvin inhimillisiä, mutta järjellä ajateltuna pelot eivät läheskään aina realisoidu, joten ei ole viisasta murehtia liikaa sellaista, mikä ei välttämättä koskaan toteudu. Hän näkee peloissakin kuitenkin kaksi puolta: "Toisaalta pelkääminen voi toisinaan olla myös hyvä suojelumekanismi ja tapa valmistautua johonkin niin, ettei pahin pelko koskaan toteudukaan."


Raskaana olevia Elina haluaa lohduttaa ja rohkaista. Lähes kaikki odottavat äidit jännittävät, ja ajatuksiaan kannattaakin jakaa niiden kanssa, jotka ovat kokeneet samoin. Pelkojen kanssa kamppaillut äiti suosittelee luomaan heti alkumetreillä vahvan tunnesiteen pikkuiseen, sekä ottamaan rohkeasti neuvolaan tai sairaalaan yhteyttä, jos jokin mietityttää tai huolestuttaa. "Niin sanottuja turhia käyntejä ei olekaan!" Elina vakuuttaa.

Hän haluaa rohkaista odottavia äitejä iloitsemaan pienestä elämän lahjasta. "Yritä luottaa siihen, että elämä kantaa ja saat ihanan pikkuisen syliisi. Surra kannattaa vasta sitten, jos todetaan jonkun asian olevan pahasti vinossa - ja sittenkin asiat saattavat vielä kääntyä parhain päin. Meillä on täällä ihan huippu hyvä terveydenhuolto." Lopuksi Elina toteaa, että on hyödyllistä kanavoida pelon tunne jonkin positiivisen asian tekemiseen.

Amandan muistoksi koulu kehitysmaahan

Amandan menehtymisen jälkeen Elina alkoi pohtia, että haluaisi tehdä jotain hyvää Amandan muistoksi. "Mietin, että yksi asia, josta olen tosi kiitollinen 100 -vuotiaassa itsenäisessä Suomessa on se, että meillä on mahdollisuus opiskella ilmaiseksi - mutta näinhän ei ole kaikilla. Siitä syntyikin idea: Mitä jos rakennutetaan kehitysmaahan koulu ja nimetään se Amandan mukaan. Siten lapset saisivat avaimet parempaan tulevaisuuteen ja Amandan muistoa kunnioitettaisiin tosi kauniisti."

Elina ryhtyi tuumasta toimeen ja nyt varainkeruu on aloitettu täysin läpinäkyvästi toimivan Pencils of Promise - järjestön kanssa. Myös Elinan ja kahden muun nuoren naisen perustama yritys iluut on vahvasti mukana projektissa: Jokaisen myydyn tuotteen tuotosta menee 5 % suoraan kouluhankkeelle. Pariskunnan suuri toive on, että summa saataisiin kerättyä mahdollisimman nopeasti, ehkä jo ensi vuoden alkuun mennessä. Kouluhankkeen varainkeruusivulta voi nähdä reaaliajassa varainkeruutilanteen. 

Haluan yhdessä Elinan kanssa kutsua sinut mukaan tekemään hyvää ja auttamaan Elinaa ja hänen miestään toteuttamaan heidän unelmansa Amandan nimellä varustetusta koulusta. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin: Pienistä puroista syntyy suuri joki. Jokainen sentti ja euro vievät unelmaa eteenpäin! 

Lahjoittaminen on hyvin yksinkertaista ja vie vain hetken. Varat menevät suoraan Pencils of Promise -säätiölle Amandan kouluhankkeeseen. Lahjoittaa voit täällä


Kuulisin mielelläni ajatuksianne aiheesta! Kommentteihin voi myös jättää kysymyksiä, kommentteja ja rohkaisua Elinalle! 

Vinkki kesäpäivän viettoon lasten kanssa Turussa!

Vinkki kesäpäivän viettoon lasten kanssa Turussa!





Siskoni oli käymässä tällä viikolla Turussa, joten päätimme pitää poikiemme kanssa retkipäivän. Alkuperäinen suunnitelma oli suunnata vesibussilla risteilylle Ruissaloon. Vesibussihan kuuluu nyt Föliin, joten matkakortilla pääsee kulkemaan ihan kuten bussissakin. Vaunujen / rattaiden kanssa pääsee ilmaiseksi. Tuuli oli kuitenkin sen verran navakka ja ilma kolea, että muutimme lennosta suunnitelmaamme!

Suuntasimmekin ensin kahvittelemaan ihanaan Café Qwenseliin, joka sijaitsee aivan ydinkeskustassa Fortuna -korttelissa Apteekkimuseon yhteydessä. Qwenselin kahvilasta on tullut suosikki, varsinkin kun olemme lasten kanssa liikenteessä. Rauhallinen ja kaunis sisäpiha on aivan loistava, sillä siellä ei tarvitse pelätä, että lapset juoksevat pyörä- tai autotielle, vaan heidän voi antaa rauhassa kulkea ympäriinsä ja leikkiä. Aivan ihastuttava ja riemastuttava on myös Lasten Apteekki, jonne saa mennä ilmaiseksi leikkimään. Se sijaitsee sisäpihan yhteydessä, joten aikuiset pystyvät kahvittelemaan samalla. Kahvilan tarjoilut ovat ihania ja maukkaita, ja niiden esillepano vähintään yhtä suloinen! Tämä kahvila on ehdottomasti helmi keskellä Turkua. 




Kahvittelun jälkeen suuntasimme Jokke Jokijunan kyytiin ensimmäistä kertaa! Poikani oli niin riemuissaan ja innoissaan ajelusta, että melkein aloin itkeä -se oli lähes liikuttavaa! Ajelu kustansi minulta ja pojaltani 5 euroa ja oli jokaisen sentin arvoinen. Alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi kyytiin, normilippu maksaa 5 euroa ja perhelippu (2 aikuista + 2 lasta) maksaa 15 euroa. Mikä parasta: Lipulla saa päivän aikana ajella niin paljon kuin haluaa, ja lipulle pääsee myös Jakke Jokilautan kyytiin kello 18 asti. Molemmat pojat nauttivat ajelusta suuresti, ja menimme vielä myöhemmin uudestaan junan kyytiin. Vaunut ja rattaat mahtuivat mukaan kyytiin, ja vaunussa oli myös pöytä, joten söimme eväitämme sen äärellä. Erittäin mukava kuski vitsailikin, että olimme päässeet ravintolavaunuun. Suosittelen lämpimästi ajelulle menemistä! Eipä tarvi meidän ainakaan hetkeen mennä huvipuistoon, kun näin innostavia elämyksiä löytyy läheltä. 

Ajelun jälkeen vietimme vielä tovin kirjaston lastenosastolla, jossa käymme usein, mutta joka on jokaisella kerralla yhtä suuri hitti. Kirjaston sisäpiha on myös oiva paikka mm. nukuttaa lapsi päikkäreille, leikkiä ja liikkua turvallisesti (ei liikennettä) tai käydä kahvittelemassa kirjaston kahvilassa. 

Junan kyytiin aiomme suunnata pian kyllä uudestaan, ja Jakke Jokilautta pitää kyllä testata sillä kertaa! Kesällä retkeily omassa kotikaupungissa on kyllä erityisen mukavaa. Varsinkin, kun Turku on niin upea! 

P.S. Olen luvannut nyt jo ikuisuuden tehdä jutun Turun kahviloista, joten pian pian se tulee. 

Parisuhdeonni Osa 2: Puolisoni on vastuussa onnellisuudestani - vai onko?

Parisuhdeonni Osa 2: Puolisoni on vastuussa onnellisuudestani - vai onko?





Parisuhteesta puhuessani koen aina tarpeen tehdä pienen disclaimerin, joten täältä pesee: en kritisoi, arvostele tai ota kantaa kenenkään avioeroon tai siihen johtaneisiin syihin tai väitä, etteikö päteviä ja hyviä syitä ole, eikä tarkoitukseni ole syyllistää ketään. Parisuhdepohdinnoissani ei myöskään ole kyse suhteista, joissa esiintyy vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, riippuvuuksia, sarjapettämistä tai minkäänlaista henkistä tai fyysistä väkivaltaa tms. 

Parisuhteeseen kohdistuu nykyään varmasti roimasti enemmän erilaisia odotuksia ja tarpeita kuin koskaan aikaisemmin. Siinä missä ennen mentiin naimisiin käytännöllisistä, taloudellisista ja kenties uskontoon, lakiin ja kulttuuriin liittyvistä syistä, nyt parisuhteeseen päädytään ennen kaikkea rakkauden ja romantiikan vuoksi. Parisuhteelta halutaan yhtäältä kiihkeää ja hyvää seksiä, romantiikkaa ja intohimoa, ja toisaalta intiimiä ystävyyttä, yhteenkuuluvuutta ja sielujen välistä yhteyttä. Toki taloudellista vakautta sekä suvun jatkamista arvostetaan yhä, mutta harvalla ne ovat ainoat syyt sitoutua.

Moni haaveileekin suuresta rakkaudesta ja rakkaustarinasta, joka kestää alttarilta hautaan elinvoimaisena ja viriilinä. Samalla meillä on varmasti tällä hetkellä suurempi tarve kuin koskaan ennen kokea henkilökohtaista onnellisuutta omassa elämässämme - tässä ja nyt. Henkilökohtainen onnellisuus on noussut prioriteettilistan kärkeen ja kaikki esteet pitää raivata sen tieltä: jopa parisuhde. Mutta kenen vastuulla onnellisuutemme oikeastaan on? Onko jokaisella henkilökohtainen vastuu omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan vai onko vastuu siitä sittenkin puolisolla?

Kukaan toinen ihminen ei täytä tarpeitasi

Elämme melko individualistisessa ajassa, jossa korostuu jokaisen henkilökohtaiset toiveet, tarpeet, odotukset ja oikeudet. Ajatellaan, että jokainen määrittää itse omat arvonsa ja moraalinsa, ja jokaisella on oikeus tavoitella henkilökohtaista onnellisuutta. Parisuhdekin nähdään usein juuri tästä näkökulmasta: Mitä se antaa minulle ja elämälleni? Tukeeko se minun unelmiani? Lisääkö se minun onneani? Kenenkään ei ole nykyään pakko olla parisuhteessa, ja parisuhteen odotetaankin tuovan rutkasti hyvää elämäämme - eihän se muuten olisi kannattavaa. 

Samalla sinkkuja usein kehotetaan etsimään itseään, toteuttamaan itseään ja löytämään onnellisuus itsestä ja omasta elämästä - vasta sitten on valmis parisuhteeseen. Tässä ajattelussa piilee muutamakin totuus. Ensinnäkin on varmasti itse vetovoimaisempi silloin, kun on sinut itsensä kanssa, nauttii elämästään, eikä epätoivoisesti etsi kumppania hinnalla millä hyvänsä. Silloin on myös todennäköisempää, että vetää puoleensa henkilöitä, joilla on myös terve suhde itseen ja toiseen. Toiseksi on tosiaan turha odottaa, että joku maaginen ihminen tulee elämäämme ja täyttää kaikki tarpeemme, sillä sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. Kukaan ihminen ei voi kaikkia tarpeitamme täyttää.  

Sillä jokaisella ihmisellä on loppujen lopuksi vastuu itsestään ja myös omasta hyvinvoinnistaan. Voidaan sanoa, että ihminen on kuin astia, jossa on reikä. Vaikka sen täyttää piripintaan, on vain ajan kysymys, kunnes se taas tyhjenee. Ehkä olet itse kokenut tämän saman? Puoliso voi monillakin tavoilla osoittaa sinulle rakkautta ja tehdä sinut onnelliseksi, mutta seuraavana päivänä koet jälleen kaipuuta ja tarpeen saada lisää rakkautta. On äärimmäisen raskas taakka parisuhteelle, jos puolison tehtävä on tehdä toinen onnelliseksi ja huolehtia tämän hyvinvoinnista. Vahvassa ja terveessä parisuhteessa molemmilla osapuolilla on kyky seistä omilla jaloillaan (lisää parisuhteen vaiheista voit lukea täältä). 

Ja koska kukaan toinen ihminen ei voi kaikkia tarpeitamme jatkuvasti täyttää, tulee meidän jokaisen löytää, mikä on itsellemme onnellisuuden, ilon ja rakkauden lähde. Useinkin tämä liittyy maailmankatsomukseen ja omaan arvomaailmaan. Minkä koet olevan tarkoituksesi tässä maailmassa? Mihin uskot? Mikä on elämän tarkoitus? Mikä tuo sinulle syvää onnea, rauhaa ja turvaa? Näitä kysymyksiä kysymällä voi kenties löytää tiensä sen asian luo, jonka varaan voi luottaa ja jonka avulla voi täyttää tarpeitaan. Itseni nämä kysymykset ja sisällä oleva epämääräinen tyhjyys ajoi parikymppisenä Jumalan luo, ja löysin uskon kautta merkityksen omalle elämälleni. Jokaisella ihmisellä on oma tutkimusretkensä käytävänä. 

Minä en ole tärkein 

Yhtäältä meillä on siis vastuu itsestämme, onnellisuudestamme ja hyvinvoinnistamme, mutta toisaalta sitoutunut ja pitkä parisuhde on kutsu epäitsekkyyteen. Uskon, että yksi tärkeimpiä asioita, joita saamme parisuhteessa harjoitella, on toisen rakastaminen ja toisen tarpeiden priorisointi omien välittömien halujen, itsekkäidenkin tarpeidemme ja hetkellisen onnellisuutemme edelle. Kumpi on tärkeämpää: Minun tarpeeni olla oikeassa ja tyydyttää jokin välitön haluni vai meidän parisuhteemme ja puolisoni hyvinvointi? Ihanteellisessa tilanteessa molemmat huolehtivat toisesta ja pistävät kumppaninsa omien etujensa edelle, ja silloin molempien tarpeet tulevat tyydytetyiksi: monesti moninkertaisesti.

Upea avioliitto kehittyy siitä, että molemmat osapuolet tekevät päivittäin valintoja, jotka sanovat "Minä rakastan sinua" eikä "Minä rakastan minua". Tämän saavuttaminen on kuitenkin huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Voi kestää vuosia ennen kuin opimme oikeasti ajattelemaan ja toimimaan aidosti epäitsekkäämmin, ja että opimme rakastamaan toista hyvin. Eräs pastori sanoi, että vasta heidän avioliittonsa 10. vuonna he alkoivat vihdoin selättää omaa itsekkyyttään ja rakastaa toista epäitsekkäästi.

Onko teidän parisuhteessanne kasvurauhaa? Jos todellisuus ei vastaakaan haavekuvia, alatko helposti unelmoida siitä täydellisestä puolisosta, joka olisi jo "heti valmis" ja osaava rakastamaan sinua ja tekemään sinut onnelliseksi haluamallasi tavalla? Vai osaatko olla kärsivällinen ja antaa puolisollesi mahdollisuuden kasvaa rakastamisessa ja rakkauden osoittamisessa? On luonnollista ja helppoakin nähdä puolison virheet ja vajavuudet. Voin itse ainakin myöntää listanneeni päässäni lukuisia asioita, joita toivoisin, että puolisoni tekisi tai tekisi paremmin, jotta olisin onnellisempi. Myönnän myös sanoneeni ääneen hänelle näitä asioita tavalla, joka ei varmasti motivoi rakastamaan ja huomioimaan minua, vaan sen sijaan lannistaa ja syyllistää. "Jos sinä edes...", "Etkö voisi..." "Kunpa joskus..." "Henkilö X:kin kirjoitti vaimostaan Facebookiin näin ja näin..."

Mutta entä puolisoni onnellisuus sitten? Miten hyvin minä rakastan puolisoani, huolehdin hänen hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan? Nämä kysymykset saattavat helposti unohtua, kun keskitymme siihen, mitä itse saamme puolisoltamme. Jos haluaa saada hyvän liiton, tulee olla tarpeeksi nöyrä kysyäkseen itseltään, mitä muutoksia minun pitäisi tehdä? Sillä kuten olen itsekin jo huomannut: Ainoa, jota voi todella muuttaa, on oma itsensä.

Parisuhdeonni on kahden kauppa

Parisuhteessa onnellisuus taitaa siis olla molempien vastuulla. Jokaisen tulee huolehtia itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja sen myötä onnellisuudestaan, ja samalla keskittyä siihen, että kasvaa ja kehittyy itse paremmaksi ihmiseksi ja puolisoksi, jotta voisi rakastaa ja huolehtia kumppanistaan paremmin. Meidän tulee elämässä itsenäistyä vanhemmistamme ja niin sanotusti katkaista napanuora ja oppia seisomaan omilla jaloillamme. Parisuhteessa napa on jälleen keskeisessä roolissa: Katse pitäisi saada nimittäin nostettua sieltä navasta ylös! Niin tärkeää kuin oma hyvinvointi ja onnellisuus onkin, on ihan yhtä tärkeää - ellei tärkeämpää - priorisoida oman puolison hyvinvointi ja onnellisuus, ja pohtia mitä itse antaa parisuhteeseen ja puolisolleen. "When someone else's happiness is your own happiness: that is love."

Seuraavassa osassa pohditaan onnellisuutta, eroa ja sitä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.

Parisuhdeonni Osa 1 täällä!

Hyvää juhannusta äitiyslomalaiselta!

Hyvää juhannusta äitiyslomalaiselta!





Hyvää juhannusta!

Pötköttelen paraikaa mökin sohvalla sateen ropistessa ikkunoihin, aika ihanaa. Ja kylläpä väsyttää! Juhannusaatto oli täynnä hauskanpitoa, hyvää ruokaa ja valvomista tavallista myöhempään, joten tänään kropassa ja päässä vähän tuntuu!

Aikas hassua ajatella, että olen nyt virallisesti äitiyslomalla! Sehän nimittäin tarkoittaa, että aletaan lähestyä loppusuoraa! Kuu vaihtuu pian, ja sitten voin jo todeta synnyttäväni tässä kuussa - ehkä. Olen kyllä henkisesti varautunut elokuuvauvaan ja käynnistykseen, sillä käynnistyksellä viimeksikin mentiin.

Henkinen olo on ollut hyvä, ja nyt on alkanut tulla kunnon ikävä- ja vauvakuumetulvahduksia, kun h-hetki lähenee. Mietin pientä tyttöämme vähän väliä, sitä ihanaa vauvan tuoksua ja niitä pieniä ykkösvaippoja! Pitääkin lisätä vaipat ostoslistalle!

Fyysisesti olo on toisaalta hyvä, mutta raskauteen kuuluvia kolotuksia on paljon. Käveleminen kostautuu kovilla liitoskivuilla, alaselkä on koetuksella ja iskiasvaivaa on, ja olo on väsynyt ja vetämätön ainakin osan päivästä - välillä koko päivän. Unenlaatukin on kärsinyt: nukun melko pinnallista unta, näen paljon unia, eikä aamuisin ole järin levännyt olo. Uusin hemoglobiiniarvoni oli kuitenkin ihan hyvä, 118, ja verenpaineeni olivat yhtä matalat kuin ensimmäisellä neuvolakäynnillä (104/60). 

Tämä neiti on kova potkimaan ja tökkimään, ja siinä missä viime raskaudessa en kokenut potkuista kipuja pystyn nyt tällä kierroksella ymmärtämään niitä, jotka valittivat kipeitä potkuja. Aikamoinen ninja on siis tulossa.




Synnytys pyörii nyt myös mielessä päivittäin ja olo on odottava ja innostunut. Huomaan, että siinä missä viime kerralla menin go-with-the-flow-mentaliteetillä, nyt tiedän hieman paremmin, mikä tuntuu hyvältä ja toimii itselleni. Olen miettinyt kivunlievitystä vähän, ja tarkoitus olisikin nyt varata TENS-laite käyttöön. Viimeksi käytössäni oli jumppapallo, lämpötyynyt, amme, ilokaasu (ahh!) ja epiduraali, jotka kaikki koin hyviksi ja toimiviksi. Lisäksi olen pohtinut enemmän ponnistusasentoja ja perehtynyt vähän niihin - viime kerralla kun en halunnut asiaa miettiä etukäteen. Suosittelen muuten Aktiivinen Synnytys - Facebook -ryhmää! 

(Ja ehdottomasti kannattaa muuten liittyä myös Imetyksen tuki ry -Facebook -ryhmään; olen aiemminkin kertonut, että siihen liittyminen ja imetykseen kunnolla perehtyminen (tsekkaa Imetyksen tuki ry:n materiaaleja heidän nettisivuiltaan) ennen synnytystä oli avain siihen, että imetys aiheuttanut stressiä itselleni. Myös mieheni oli etukäteen perehtynyt imetykseen, ja olikin erittäin hyvä imetystukihenkilö minulle.)

Olen alkanut laatia pakkauslistaa sairaalaa varten ja esikoisen kassia varten. Tärkeimmät jutut liittyvät varmaan imetykseen ja omaan hyvään olooni ennen ja jälkeen synnytyksen. Sainkin pyynnön tehdä postauksen aiheesta, joten sellainen on tulossa pian!

Vähän on vielä tekemistä ennen vauvan tuloa. Meidän pitäisi tilata tuplarattaisiin (Carena Gotland) vaunukoppa (olen luvannut tehdä niistä muuten postauksen, kun ollaan päästy testailemaan). Ensisänkyä varten pitäisi hankkia patja ja sänky täytyy koota. Vauvan kehto täytyy myäs koota ja turvakaukalo laittaa autoon. Pieniä vauvantarvikehankintoja on tekemättä, kuten vanulappuja, vaippoja, tutti sun muuta. Vauvan vaatteita on myös pesemättä ja järjestämättä. Ja tietysti olisi kiva tehdä kunnon siivous kotona heinäkuun aikana, ja koittaa ylläpitää se. Ehkä jonkun makaroonilaatikon voisi myös tehdä pakkaseen. 

Huomaan, että on myös vaikea tehdä suunnitelmia enää loppukesälle, kun päähän ei juuri muuta mahdu kuin se, että vauva tulee! Ja että hirveän kauas emme voi kumpikaan lähteä, sillä jos synnytys käynnistyy niin tällä kertaa pitää ehtiä viedä esikoinen hoitoon ensin! Haaveissa tosin on pienen pieni pyöräreissu ulkosaaristoon niin, että pyöräilyn määrä on minimissä. Jos säät vaan ovat hyvät, niin saatetaan ottaa sinne päin äkkilähtö heti kuun alussa. Saa nähdä! Reissuun tarvitsen kyllä tavallista retkipatjaamme paremman patjan, ettei teltassa nukkuminen ole liian kivuliasta! 

Sellaisia tuntemuksia ja mietteitä täällä päässä. Mitäs kaikille muille odottajille kuuluu?

Parisuhdeonni Osa 1: Tärkeintä on olla onnellinen.

Parisuhdeonni Osa 1: Tärkeintä on olla onnellinen.




Parisuhteesta puhuessani koen aina tarpeen tehdä pienen disclaimerin, joten täältä pesee: en kritisoi, arvostele tai ota kantaa kenenkään avioeroon tai siihen johtaneisiin syihin tai väitä, etteikö päteviä ja hyviä syitä ole, eikä tarkoitukseni ole syyllistää ketään. Parisuhdepohdinnoissani ei myöskään ole kyse suhteista, joissa esiintyy vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, riippuvuuksia, sarjapettämistä tai minkäänlaista henkistä tai fyysistä väkivaltaa tms. 

Parisuhteen on oltava onnellinen

Tärkeintä elämässä on olla onnellinen, ja siksi myös parisuhteen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi. Tarkemmin sanottuna puolison tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi; hänhän on tarpeidesi täyttäjä. Jos olet parisuhteessasi onneton, on luonnollisin ja järkevin vaihtoehto erota, ja etsiä itselleen sellainen puoliso, joka osaa tehdä sinut onnelliseksi. 

Eikö niin?

No, ehkä ei. Tosin tämä on - hieman yksinkertaistettuna - aika yleinen mentaliteetti nykypäivänä.

Onnellisuuden mantra

Onnellisuuden mantra on mielestäni mennyt jo hieman liian pitkälle. Meitä kehotetaan jatkuvasti "kuuntelemaan sydäntä" ja tekemään sitä, mikä tekee meidät onnelliseksi. Tärkeintä on elää hetkessä - juuri tässä hetkessä - ja jos ei ole tässä ja nyt onnellinen, tulee olla oman elämänsä herra ja poistaa elämästään ne asiat, jotka tuntuvat aiheuttavan surkeita fiiliksiä. Olipa se sitten ystävä, joka levittää "negatiivista energiaa", työpaikka, johon ei tee mieli mennä tai puoliso, johon olet kyllästynyt tai joka ei vastaa tarpeisiisi tavalla, joka toisi sinulle onnellisuutta.

Mitä ylipäätään on onnellisuus parisuhteessa? Onko se jatkuvaa huumaa, hymyjä ja romantiikkaa? Kikatusta ja flirttiä? Onko onnellisuus sitä, että puoliso osaa ja jaksaa täyttää sinun erilaiset tarpeesi? Mahtuuko onnellisuuteen tavallista - ja haastavaakin - arkea? Arkea, johon kuuluu vaikeita ajanjaksoja työelämässä, kotitöiden tekemistä, taloudellisia huolia, haasteita lasten kanssa tai terveydellisiä ongelmia. Kausia, jolloin emme koe välttämättä suuria tunteita, kipinää tai kaipuuta toisen luo - ja sitä, että puolisomme kokee myös näin.  Onko ylipäätään mahdollista, että parisuhteessa voisi olla koko ajan onnellista, jos osapuolina on kaksi inhimillistä ihmistä, jotka elävät inhimillistä ja tavallista elämää, johon kuuluu haasteita, kasvukipuja, houkutuksia ja erehdyksiä?

Kivunsietokyky

Jos elämän ykköstavoite on olla onnellinen koko ajan, voi meiltä kadota kyky sietää omia ja toisten epämukavia tunteita, kuten surua, pettymystä, kateutta, ärsytystä, kiukkua. Tunteita, jotka kuuluvat elämään ja myös onnelliseen ja hyvinvoivaan parisuhteeseen. Muuan terapeutti kerran sanoi, että pitkä parisuhde - ja elämä yleensäkin - vaatii kykyä sietää ikäviä tunteita, "istua kivun läpi". Luonnollinen reaktiomme on yrittää pyristellä eroon ikävistä tunteista ja tilanteista mahdollisimman nopeasti, mutta monesti niissä olisi henkilökohtaisen kasvun ja kypsymisen paikka.

Sanotaan myös, että sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Jos emme kohtaa ja käsittele kivun ja vaikeuksien aiheuttajaa, joudumme kohtaamaan sen aina vaan uudestaan - joko nykyisessä parisuhteessa tai sitten siinä seuraavassa. Väittäisin, että pitkän ja ennen kaikkea sitoutuneen parisuhteen yksi suuria "blessings in disguise" on sen kyky nostaa meissä esiin myös ikäviä piirteitä ja tunteita, jotta voisimme päästä niiden avulla käsiksi asioihin itsessämme, joita olisi ehkä syytä työstää. Vain sitä kautta voimme todella kasvaa ja kehittyä yksilöinä aidosti vahvoiksi ja terveiksi.

Pitääkö onnellisuus uhrata? 

Entä jos oman onnellisuuden tunteen perässä juokseminen maksaakin meille lopulta maltaita? Saatamme tulla sokeiksi sille, mitä meillä jo on, ja menettää mahdollisuuden saada niitä asioita, joita todellisuudessa pitkällä tähtäimellä kaipaamme ja tarvitsemme. Pitkän tähtäimen tavoitteet vaativat usein uhrauksia lyhyellä tähtäimellä: voiko parisuhteessa joutua uhraamaan onnellisuuden hetkellisesti, jotta voisi saada jotain paljon parempaa tulevaisuudessa?

Moni haaveilee yhä pitkästä, ehkä elinikäisestäkin parisuhteesta, mutta olemmeko valmiita tekemään niitä uhrauksia,  joita se vaatii? Harva enää haluaa liittoa, jossa sinnitellään onnettomina hautaan saakka - en minä ainakaan. Mutta voisiko hyvinvoiva, rakastava ja pitkä liitto vaatia sitä, että kykenee sietämään paitsi elämän myös parisuhteen alamäkiä, suvantokausia ja "onnettomia" aikoja? 

Nopeatempoisessa yhteiskunnassa aikakäsityksemmekin lienee muuttunut hieman: muutama hankala kuukausi tai vuosi voi tuntua liian pitkältä ajalta sietää vaikeuksia, kun elämä olisi tässä ja nyt, ja haluaisimme jo olla maksimaalisen onnellisia. Mutta pitkässä liitossa kourallinen huonoja vuosi on melkoisen lyhyt aika. Tämä tosin voi olla vaikea muistaa, kun maailmaa ympärilläsi kehottaa tavoittelemaan omaa onnellisuutta tässä ja nyt, ja somefiltterin läpi muiden parisuhteet vaikuttavat niin super onnellisilta ja onnistuneilta koko ajan

Onnellisuus: Väärä päämäärä?

Onnellisuuden tunteet tulevat ja menevät, eivätkä ne ole aina edes olosuhteista riippuvaisia. Jokaisella on päiviä, että pännii ja on onneton olo, vaikka ei tiedä syytä siihen. Iso osa ihmisistä joutuu myös käymään läpi hyvinkin haastavia ja raastavia asioita elämässään, ja on suorastaan mahdotonta olla niissä hetkissä ja ajanjaksoissa onnellinen. Tämän kaltaiset tilanteet vaikuttavat myös väkisinkin parisuhteeseen ja parisuhteessa koettuun onneen.

Joskus mietin, että onnellisuuden tavoittelu on oikeastaan mahdotonta. Onnellisuus elämän päämääränä ei välttämättä olekaan kovinkaan toimiva konsepti. Mitä jos onnellisuus onkin seuraus joidenkin muiden asioiden tavoittelusta? Mitä jos vaihteeksi tavoittelisimme onnellisuuden sijaan armollisuutta ja kiitollisuutta? Mitä seuraa siitä, että valitsemme parisuhteessa antaa ja pyytää anteeksi - suhteessa itseemme ja puolisoomme. Jos onnellisuuden sijaan keskitymmekin etsimään niitä asioita, joista voimme olla kiitollisia tässä ja nyt. Harjoittamalla kiitollisuutta voimme nähdä kaiken sen, mitä meillä jo on, sen sijaan, että huomaamme sen, mitä meiltä puuttuu. "The happiest people don't have the best of everything, they just make the best of everything."

Onnellisuus on kuitenkin myös melkoisen tärkeä asia elämässä. Seuraavassa parisuhdepostauksessa pohdin seuraavaa onnellisuuteen liittyvää asiaa: Onko puolison tehtävä tehdä minut onnelliseksi vai olenko oman onneni seppä?

Gradu kansissa!

Gradu kansissa!

 


Siinä se nyt on! Nimittäin valmis, kansitettu graduni. Ensi viikolla aloitan äitiysloman ja tuntuu kyllä hyvältä, että saavutin tavoitteeni: graduni on valmis ja kaikki tutkintooni kuuluvat opinnot ovat paketissa!

Hetki siinä vierähti. Joskus nuorempana sitä ajattelee, että elämässä asiat menee tietyssä järjestyksessä: Ensin opiskelet ja valmistut, menet töihin, naimisiin, ostat kodin ja sitten saat lapsia. No, aika harvalla se menee jossain tietyssä järjestyksessä - ja miksi pitäisi? Olen lähes koko maisteriopintojeni aikana ollut joko raskaana (nyt toistamiseen) tai pikkuvauvan tai -lapsen kotiäitinä. Mutta sainpahan kuitenkin hommat hoidettua! 

InstaStoriesin puolella höpöttelinkin jo siitä, miten äitiys on muuttanut minua opiskelijana. Huomaan, että arvostan opiskelua enemmän, sillä nyt tajuan ihan eri tavalla, miten suuri etuoikeus se on, että saa panostaa niin paljon itseensä. Oppiminen on ihanaa! Uskaltaisin väittää, että olen myös ajankäytön suhteen ehkä tehokkaampi - pakon edessä tietysti. Ymmärrän myös nyt niin eri tavalla niitä perheellisiä opiskelijoita, joiden opiskeluintoa joskus ihmettelin: Miten niillä olikaan hommat aina hoidettuna ja intoa riitti? Varmasti siksi, että opiskelu ja sen kautta itseensä panostaminen on melkoisen iso kontrasti lapsiperhearkeen: saat keskittyä itseesi.  

Olen samaan aikaan ylpeä saavutuksestani, mutta toisaalta ei tunnu miltään. Lopultahan elämässä ei nimittäin ole kyse niiden päämäärien saavuttamisesta, vaan siitä matkasta eri päämäärien välillä. Kuulostaa varmasti kliseiseltä, mutta niin se vain on. Ja se on hyvä muistaa. 

Välillä tuntuu, että meillä ihmisillä on aina niin kova kiire eteenpäin eri elämänosa-alueilla. Haluamme äkkiä valmistua ja päästä työelämään. Haluamme mennä jo nopeasti naimisiin. Haluamme saada lapsen tai lisää lapsia. Haluamme jo ostaa oman kodin. 

Herkästi katse on aina tulevassa ja seuraavassa asiassa, joka pitää saavuttaa. Mutta siinä on kääntöpuolensa: Saatamme missata sen kaiken hyvän, mitä meillä nyt jo on. Miten hauskaa ja rentoa onkaan opiskelu! Voi niitä päiviä, kun sai syödä opiskelukavereiden kanssa opiskelijaruokalassa ja löhöillä käytävän sohvilla seuraavaa luentoa odottaen. Voi niitä seurustelun alkuaikoja. Voi, miksi emme osanneet pysähtyä nauttimaan elämästä, kun lapset olivat pieniä? 

Elämä menee eteenpäin väkisinkin. Ei sillä ole niin väliä loppujen lopuksi, milloin "saavutat päämäärän", vaan oleellista on se, että nautit matkasta. Että olet kiitollinen tästä hetkestä ja siitä, mitä sinulla jo on. Ja siitä, kuka sinä jo olet. 

Juhli jokaista vaihetta! Elämä on juhlaa - "saavutusten" määrästä huolimatta. 

Mutta isompia virstanpylväitä pitää toki juhlistaa, sillä onhan se nyt hienoa! Siispä taidan laittaa alkoholittoman sidukan kylmään tänään ja skoolata tälle saavutukselle. 

Hyvää viikonloppua!

Petra

Momsomnia - Ajatuksia tulevasta univajeesta

Momsomnia - Ajatuksia tulevasta univajeesta




Raskaus lähenee loppusuoraa, kun raskausviikkoja on nyt plakkarissa melkein 34. Samalla ajatukset ovat alkaneet siirtyä tulevaan synnytykseen ja sen jälkeiseen arkeen. Kohta meillä on taas vastasyntynyt talossa. 

Vauvan aiheuttama univaje tuli minulle shokkina. Tiesinhän minä sitä odottaa, mutta en tiennyt, miltä se tulee tuntumaan. Sillä siihen ei vain voi osata etukäteen valmistautua. Se on ihan eri asia kuin se, että olet tottunut nukkumaan öisin vähän, olet valvonut öitä rilluttelemassa tai kokenut väsymystä ennenkin. On jotain aivan muuta, kun sinun unisyklisi keskeytetään jatkuvasti - päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. 

I don't want to sleep like a baby. I just want to sleep like my husband. 

Muistan vielä sen, kun imetin poikaani sairaalassa ja huomasin, että olen ollut jo melkein 2 vuorokautta hereillä. Ensimmäiset viikot vauvan kanssa olivat ihania ja rakkauden täyttämiä, mutta väsyttäviä. Iltaisin minua itketti yksinkertaiseksi siksi, että olin kuolemanväsynyt ja tiesin, etten tulisi taaskaan nukkumaan yöllä. Hormonit vaikuttivat varmasti myös asiaan sekä se, että kaikki oli muutenkin uutta. 

Muistan myös sen tunteen, kun heräilin tuhannetta kertaa imettämään, ja mies kuorsasi vieressä. Kyyneleet valuivat tummien silmänalusteni yli poskiani pitkin maidosta märille lakanoille, koska olisin halunnut vain nukkua. Edes sen 1.5 tuntia putkeen. Vauvamme ei suostunut syömään tuttia eikä tuttipulloa, joten hoidin kaikki hänen yösyötöt, vaikka olisin mielelläni antanut ainakin välillä mieheni hoitaa muutamia syöttövälejä. Poikamme oli myös hyvin tiheästi heräilevä vauva, eikä hän edelleenkään ole nukkunut kovinkaan monta yötä kokonaan, vaikkakin nykyään yöt ovat taivaallisia verrattuna aiempaan. 

People who say they sleep like a baby usually don't have one.

Ensimmäiset kuukaudet imetyshormonit auttoivat heräämisten ja jaksamisen kanssa, ja jaksoinkin hyvin. Mutta ehkä joskus puolen vuoden jälkeen yöt alkoivat tuntua yhä rankemmilta, ja muistan olleeni todella loppu. Rankinta minulle vauvavuodessa taisi olla se, että energisenä ihmisenä en kokenut olevani oma itseni, kun olin uupunut. Samanlaisia tunteita siitä, ettei ole oma itsensä, olen kokenut myös alkuraskauden pahoinvointia ja väsymystä sekä loppuraskauden väsymystä potiessa. Ei ole tapaistani haluta vain nukkua ja maata sohvalla. 

Nyt olemme saaneet helmikuusta asti nukkua, mikä on ollut ihanaa ja tarpeellista! Raskauden lähestyessä loppua oma unenlaatuni on alkanut taas heiketä, mikä lienee valmistautumista tulevaan. Tosin ensimmäisessä raskaudessa muistan nukkuneeni aika hyvin loppuun asti. 

Joka tapauksessa, kohta elämä mullistuu taas ja odotan sitä innolla! Uskon, että tämä kerta tulee olemaan monella tapaa erilainen kuin ensimmäinen. Yhtäältä rankempaa, sillä minulla on myös taapero hoidettavana, emmekä voi vauvan kanssa torkkua sängyssä puoliin päiviin saakka. Mieheni ei myöskään ole kotona yhtä pitkään tällä kertaa. 

Toisaalta, tiedän mitä odottaa. Väsymyksen lisäksi ensimmäisellä kerralla on nimittäin ihan KAIKKI aivan uutta: lastenhoito, vastuu, äidiksi tuleminen, imetys... Lista on pitkä. Se on aikamoinen prosessi käydä läpi. Tällä kertaa ne asiat ovat jo tuttuja, ja minulla on myös kyky nähdä vähän pidemmälle: tiedän, että tulen olemaan väsynyt, mutta se ei ole vaarallista (ainakaan yleensä...), tiedän, että vauvalla on erilaisia vaiheita, ja tiedän, että vauvavaihe menee liiankin nopeasti ohi! 

You can be a mess and still be a good Mom. We are allowed to be both. 

Minulla ei myöskään ole sitä epämääräistä painetta onnistua äitinä, minkä uskon olevan monella ensikertalaisella. Sitä haluaa jollain tapaa onnistua, pärjätä, jaksaa. Varmaan osittain - ja ehkä tiedostamattaan - pyrkii pitämään "entisestä elämästään" ja entisestä minästään kiinni ja haluaa osittain elää, kuten mikään ei olisi muuttunut tai että energiaa olisi samalla tavalla kuin ennen. Veikkaan, että aika monelle on pienen kriisin ja totuttelun paikka, kun ensimmäistä kertaa elämässäsi joutuu ihan oikeasti laittamaan itsestään täysin riippuvaisen toisen ihmisen omien tarpeidensa edelle, ja olemaan hänestä vastuussa 24/7. 

Voi olla vaikea myöntää, että on todella väsynyt tai vaikea ottaa apua vastaan tai kenties pyytää sitä, jos sitä ei sinulle tarjota. Osalle väsymyksen ja uupumuksen tai muiden tunteiden ääneen sanominen voi myöskin olla vaikeaa. Tarkoittaako se, etten ole vauvastani kiitollinen tai rakasta häntä? Voi myös olla väsyttävää, jos joku muu päätyy aina kilpailemaan siitä, onko hän vielä väsyneempi kuin sinä, tai kenties hän ei lainkaan samaistu väsymyksen tunteisiisi, vaan kaikki on ollut äitiydessä niin helppoa hänelle.

Look at all the sleep I'm not going to get!

Väsymys ja yöheräämiset ovat siis pian edessä, mutta tiedän muutaman, ehkä hieman kliseisen faktan: 1. Siitä selviää! 2. Se on sen arvoista. 3. Aika moni vanhempi on kanssasi samassa veneessä. 

Keräsin muuten Pinterestiin muutamia hauskoja meemejä liittyen univajeeseen ja äitiyteen. Vertaistukihuumoriksi teille, jotka tiedätte, mistä puhun (tai haluatte tietää). Ne löytyvät täältä


Friend: Are you getting enough sleep?

Me: Sometimes when I sneeze my eyes close. 


Miten sinä olet pärjännyt univajeen kanssa? Onko se tuntunut erilaiselta eri vaiheissa, jos sinulla on useampi lapsi?

-Petra

Kirjavinkkejä kesälomalle!

Kirjavinkkejä kesälomalle!





Yksi ehdoton lomaan kuuluva asia on hyvät kirjat. En tiedä mahtaako mikään muu rentouttaa samalla tavalla kuin se, että saa täysin uppoutua hyvään kirjaan ja ahmia sitä sivu toisensa jälkeen. Kuluneen viikonlopun aikana vietin tuntikausia Jojo Moyesin The Girl You Left Behind -kirjan parissa ja se oli IHANAA! Rakastan sitä, kun ajatukset pyörivät täysin kirjan hahmojen ja tarinan parissa, ja koko ajan odottaa sitä hetkeä, että saa sukeltaa takaisin siihen maailmaan. 

Hyvän kirjan kautta pääsee ihan eri tavalla irti arjesta, ajatukset ja mieli rentoutuu ja samalla aivot saavat myös sopivasti vähän erilaista pohdiskeltavaa ja inspiraatiota kuin ehkä aika monen arkeen kuuluva somen plärääminen tai sarjojen tuijottelu tarjoaa. 

Keräsin nyt muutamia kirjoja, joista olen nauttinut suuresti! Poimi tästä kirja itsellesi, mikäli lomaluettavaa ei vielä ole! Luen itse paljon englanniksi, mutta linkitän myös suomenkieliset versiot. 


Jojo Moyesin ihanat kirjat
Moyes on aika monelle tullut tutuksi, jos ei kirjojen myötä niin hänen kirjaansa perustuvan elokuvan Kerro minulle jotain hyvää vuoksi. Jos nautit hyvistä, monitasoisista ja mukaansatempaavista tarinoista, jotka käsittelevät monipuolisesti elämää, ihmissuhteita ja rakkautta, niin Moyes on sinua varten.

Me Before You ja After You (suomeksi Kerro minulle jotain hyvää  ja Jos olisit tässä)
Aivan must read - kamaa, ja arvatenkin kirja on paljon parempi kuin elokuva. Menestysromaanin ensimmäinen osa kertoo Louisa Clarken elämästä pikkukaupungissa, ja siitä miten hän päätyy henkilökohtaiseksi avustajaksi onnettomuudessa halvantuneelle Willille. Kirja kertoo heidän välisestä suhteesta tavalla, joka saa lukijan ulvomaan naurusta ja seuraavaksi itkemään lohduttomasti. Louisan tarina saa jatkoa kirjassa Jos olisit tässä. 

The Girl You Left Behind (suomeksi Ne, jotka ymmärtävät kauneutta)
Kirja kertoo kahdesta naisesta, jotka joutuvat kokemaan elämässään raskaita asioita. Sophie Lefevre, joka elää ensimmäisen maailman sodan aikana, joutuu lähettämään miehensä sotaan ja elämään saksalaisten miehittämässä pienessä ranskalaisessa kylässä. Miten hänelle lopulta käy? Neljän vuoden avioliitosta yllättäen leskeksi jäänyt Liv Halston elää nyky-Lontoossa. Mikä yhdistää näitä kahta naista? Tässä kirjassa on todella mielenkiintoisella ja traagisella tavalla läsnä historia ja erilaiset moraaliset kysymykset, ja samalla Moyesille tuttuun tapaan tarina rakentuu ihmissuhteiden ja rakkauden ympärille. 

Moyesin novellit
Moyesilla on myös lyhytnovelleja, joita en valitettavasti löytänyt suomeksi. Olen lukenut näistä kaksi, Honeymoon in Paris ja Paris for One. Nyt on saatavilla teos Paris for One and Other Stories, johon on koottu useampi tarina. Osassa tuttujakin hahmoja, kuten The Girl You Left Behind -kirjasta tutut Sophie ja Liv. 

Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä
Elizabeth Gilbert
Niin ikään elokuvista tuttu, Eat, Pray, Love on täydellinen lomakirja. Se kertoo vastikään eronneesta amerikkalaisesta kolmikymppisestä Elizabeth Gilbertistä, joka lähtee etsimään itseään ja elämän tarkoitusta kolmesta eri kulttuurista: Italiasta, Intiasta ja Indonesiasta. Kirjaa lukiessa pääsee itsekin matkalle. Lämmin suositus kesäpäiviin!


Jotain muuta: Tositarinoita ja avaimia parempaan elämään

A Long Walk Home
Judith Tebbutt
Judith Tebbuttin omakohtainen tositarina siitä, miten hän ja hänen miehensä joutuivat lomamatkallaan Kenyassa somalimerirosvojen kaappaamiksi. Judith vietti 192 päivää yksin somalien vankina eristettynä, uhattuna ja nälkiintyneenä. Miten hän selvisi siitä, ja mitä hänen miehelleen kävi?

The Last Lecture (Jäähyväisluento)
Randy Pausch
Liikuttava, koskettava, inspiroiva. Carnegie Mellon -yliopistossa on ollut luentosarja, johon on kutsuttu merkittäviä ihmisiä pitämään ns. viimeisen luentonsa: Mikä on ollut heille elämässä tärkeintä ja mitä he haluaisivat sanoa muille ennen kuolemaansa? Randy Pauschin, nuoren tiedemiehen, aviomiehen ja isän kohdalla luento todella oli hänen viimeisensä, sillä hän sairasti parantumatonta syöpää. Randy päätti puhua elämästä otsikolla "Kuinka todella toteutat lapsuudenhaaveesi?" Tämä kirja inspiroi lukijaansa elämään täysillä, olemaan kiitollinen ja nauttimaan elämästään. Kirja on ollut New York Timesin kirjalistan kärjessä 24 viikkoa, ja se on käännetty 35 kielelle. Must read!

The Gifts of Imperfection (Epätäydellisyyden lahjat)
Brené Brown
Käsi ylös kuinka moni on katsonut Brené Brownin TED-talkeja (täällä ja täällä) tai ainakin kuullut hänestä? Varmasti aika moni! Lukeudun Brownin fanijoukkoihin - vitsi mikä WO(W)MAN! Jos Brown ei ole sinulle tuttu, niin tässä pähkinänkuoressa tästä upeasta naisesta: Hän on tutkija University of Houstonissa, ja hän on viimeiset 16 vuotta tutkinut rohkeutta, haavoittuvuutta, häpeää ja empatiaa, hän on kirjoittanut kolme New York Times #1 Bestseller kirjaa (joista tämä on yksi), ja hänen TED Talkeja on katsottu yli 30 miljoonaa kertaa.  Aika kovan luokan mimmi on siis kyseessä! Teoksessa Epätäydellisyyden lahjat Brown opastaa lukijaa kohti lempeämpää tapaa suhtautua omaan itseensä ja epätäydellisyyteensä. Miten rohkeuttaan ja myötätuntoaan (niin itseään kuin muita kohtaan) voi kehittää, ja tulla sen myötä hyväksyvämmäksi itseään kohtaan? 

Sielukas Nainen
Kaija Maria Junkkari
Tämä kirja oli lahja anopiltani, ja voin lämpimästi suositella sitä jokaiselle naiselle. Mitä tarkoittaa sielu? Miten se liittyy nykynaisen kiireiseen ja velvollisuuksien täyttämään elämään? Junkkari käsittelee kirjassaan naisen elämää, oman kutsumuksen löytämistä ja viisaiden valintojen tekemistä. Mitä nainen sisimmässään kaipaa? Miten voimme löytää tien kohti merkityksellistä ja kaunista elämää? 

Ei kuvattuna:

The Happiness Project (Onnellisuusprojekti
Gretchen Rubin
Luin tämän muutama vuosi sitten 5 viikon fillarireissullamme halki Tanskan ja Saksan. Tämän luettuani päädyin mm. lopulta aloittamaan jo kauan haaveena olleen blogini. Kirjailija Rubin eli vuoden keskittyen onnellisuutensa lisäämiseen. Hän hyödynsi kaiken saatavilla olevan tiedon ja tutkimuksen onnellisuudesta, haastatteli ihmisiä ja kokeili kaikenlaista. Kirja on samalla viihdyttävä ja hauska, mutta inspiroiva: Mitä on onnellisuus? Miten sen voi saavuttaa? Miten elää parasta mahdollista elämää?

Islantilainen voittaa aina
Satu Rämö 
Viime kesänä matkalla fillarireissulle Ahvenanmaalle tajusin, että olin unohtanut kirjani kotiin. Löysin tämän kirjan Siwasta ja minkä helmen löysinkään! Satu Rämö on KTM, kirjailija, bloggaaja, kolumnisti ja designkaupan pitäjä, joka on naimisissa islantilaisen miehen kanssa ja asuu Reykjavikin keskustassa tämän ja yhden lapsensa kanssa. Rämö kertoo erittäin viihdyttävällä tavalla Islannista, sen ihmisistä, kulttuurista, luonnosta ja historiasta, ja peilaa kaikkea samalla myös itseensä, Suomeen ja suomalaisuuteen. Tämä kirja oli sellainen, josta luin monia sivuja ääneen miehelleni istuessamme kesäiltana kalliolla Kökarissa pojamme jo nukahdettua telttaan. Suosittelen kirjaa kaikille!


Mitä kirjoja sinä aiot lukea lomalla? Kuulisin mielelläni kirjavinkkisi, sillä on aina kiva löytää lisää kirjoja lukulistalle! Suosittelen muuten lämpimästi Adlibrista, olen itse tilaillut sieltä kirjoja yli 7 vuotta ja ollut aina todella tyytyväinen asiakaspalveluun, valikoimaan ja hintoihin. (Ei yhteistyö Adlibriksen kanssa, mutta Adlibris: jos yhteistyö kiinnostaa, niin pistäkääpä viestiä! ;) )

-Petra



Vinkki Kesälomalle - Ihana Aamupala Scandicissa!

Vinkki Kesälomalle - Ihana Aamupala Scandicissa!












Hola hola!

Terveisiä täältä väsymyksen keskeltä. Instan puolella seuranneet ovat ehkä huomanneetkin, että täällä on ollut vähän väsymystä ilmassa. Uupumus on kuitenkin ollut melkoisen eri luokkaa kuin normaalisti, joten tulin siihen tulokseen, että rauta-arvoni ovat tainneet laskea. Verikokeet on vasta muutaman viikon päästä, mutta en viitsinyt niitä odotella, joten aloitin nyt rautakuurin. Katsotaan, saanko vähän virtaa takaisin elimistöön - vai onko tämä tätä loppuun asti - ja seuraavan vuoden (heh heh)!

No, onneksi olemme kesälomalla, ja kahden viikon päästä olenkin jo virallisesti äitiyslomalla. Se tosin ei arkeamme juuri muuta. Väsymyksestä huolimatta olemme tehneet kesäisiä juttuja ja rentoutuneet, ja tällä viikolla pääsimme testaamaan aika herkkua aamupalaa. 

Olen aina ollut aamupalaihminen - se on päivän aterioista lempparini! Asiaan vaikuttanee se, että olen enemmän aamu- kuin iltaihminen: aamut ovat täynnä toivoa ja koko päivä on vielä edessä. Iltaisin vedän mieluusti pyjaman päälle viimeistään kello 20 ja olen valmis koomailemaan. Myönnän tosin, että lapsensaannin jälkeen en ole juurikaan kokenut virkeitä aamuja enää, kuten joskus entisessä elämässäni. 

Ehkä juuri siksi aamupalan (ja aamuKAHVIN!) merkitys on korostunut entisestään. Meillä on koko parisuhteemme ajan ollut tapana panostaa aamupalaan, ja varsinkin viikonloppuisin tykkäämme nautiskella pitkän kaavan mukaan. 

Parempi Aamu Kaikille

Olen täällä jo aiemminkin hehkuttanut Scandicia, jonka lauantaibrunssi Bistro Juliennessa on ollut meillä ykkösjuttu useamman vuoden. Nyt päästiin hääyöhotelliimme eli Scandic Plazaan testaamaan Scandicin aamupalaa, jota on uudistettu Parempi Aamu Kaikille -konseptilla. Valikoimasta löytyy nyt entistä laajemmin gluteenittomia, vegaanisia, maidottomia ja täysin laktoosittomia juttuja sekä runsaasti kaikkea ihanaa terveellistä ruokavaliota noudattaville (Scandicissa panostetaan muuten luomutuotteisiin!). Tarjolla oli esimerkiksi gluteenittomana mysliä, puuroa, tuoretta leipää, sämpylöitä, karjalanpiirakoita, näkkileipiä ja vohveleita, maidottomia kaura- ja soijajuomia ja -jogurtteja, vegaanisia leikkeleitä, levitteitä (mm. cashewpähkinävoita, nam!), hummusta ja vegejuustoa. Kaikki tuotteet on myös todella selkeästi merkitty. 

Tykkäsin erityisesti kaikista ihanista erilaisista siemenistä ja pähkinöistä, tuoreista vihanneksista ja hedelmistä (ananas ja vesimeloni NAM!) ja siitä, että marjat ovat suomalaisia - varsinkin nyt raskaana ollessa en ulkomaalaisia marjoja syö lainkaan. Ahmin myös leipää, jogurttia, proteiinirahkaa ja lämpimiä ruokia. 

Ja hei, kahvina mm. Löfbergs Lilaa. Onko muita faneja??

Parasta hotellissa yöpymisessä on mielestäni aina hotelliaamupala, mutta miksei siitä nauttisi myös muulloin kuin reissussa ollessa? Kesälomalla varsinkin on mitä parhain mahdollisuus suunnata heti aamusta aamupalalle hotelliin nautiskelemaan yksin, puolison ja perheen kanssa tai ystävien kesken. Siitä sitten on hyvä lyllertää (tai vyöryä) nauttimaan kesäisestä päivästä! Kotiseutumatkailua parhaimmillaan.

Kuluneella viikolla on paljon muuten kohistu lapsista ravintoloissa. Voin ilokseni kertoa, että Scandic Plazaan tulee näillä näppäimillä leikkipaikka aamupala-alueelle, niin vanhemmat voivat sitten nauttia aamupalasta hetken pidempään ja selailla vaikka aamun lehdet samalla - toki lapsiaan silmällä pitäen ja heitä kasvattaen! ;) Ja niille, jotka haluavat lapsia vältellä, löytyy omia rauhallisia sopukoita ravintolasta, ja asiakkaat voivat vapaasti mennä myös Bryggmanin puolelle nauttimaan aamiaistaan. 

Käykää ihmeessä testaamassa ja vilauttakaapa Scandic Friends -korttia, jolla saa 20 % hinnasta pois (viikonloppuisin (pe - su) ja kesäisin joka päivä 23.6.- 13.8.!). 

*Aamiaisen tarjosi Scandic Plaza*

Hyvää viikonloppua!

-Petra 


Huonot Nykyajan Vanhemmat - Ajatuksia Sumarin tekstistä

Huonot Nykyajan Vanhemmat - Ajatuksia Sumarin tekstistä



Harva on voinut missata "somekohun" aiheuttaneen Hanna Sumarin blogipostauksen Lapset ravintolassa, sillä siitä on kohistu iltalehtiä myöten. Pakkohan minunkin on siis laittaa lusikkani soppaan - sillä tämä äiti saa ottaa keittoa.

Luettuani tekstin päällimmäinen fiilikseni oli ärsytys. Miksi minua ärsyttää, mietin. Olenhan monesta asiasta täysin samaa mieltä Hannan kanssa. Kyllä, lapsille pitää asettaa rajoja. Kyllä, lapsille pitää mielestäni opettaa hyvät käytöstavat ja kyvyn ottaa muut ihmiset huomioon. Kyllä, yhdessä syöminen ja siihen liittyvät taidot ovat merkittäviä - joskin olen joistain yhdessä syömisen periaatteista vähän eri mieltä Hannan kanssa. Ja kyllä, julkisilla paikoilla kohtaa aika-ajoin tilanteita, joissa herää kysymys jonkun vanhemman rajojen asettamisesta, ja rajojen asettaminen on oikeastikin monella hieman hakusessa - tästä esimerkiksi Sinkkonen osaa puhua oikein mallikkaasti. 

Mutta asiaa hetken pureskeltuani tajusin, mikä minua tekstissä harmitti. Minua harmitti tekstistä välittyvä empatiavaje, kaikkitietävyys ja tietynlainen armottomuus. Ja tämä asenne vain korostui ihmisten jättämissä kommenteissa.

Lepsut vanhemmat ja maanpäällinen helvetti

Hannalla oli hyvinkin suorasanainen ja provosoiva ote kirjoituksessaan ja sehän toimi. Tavallaan. Mediakohu on saatu aikaiseksi, ja kaikki jotka ovat samaa mieltä ovat rynnänneet yhdessä ylistämään tekstiä sekä ihmettelemään näitä kykenemättömiä, lepsuja ja kenties laiskoja nykyvanhempia, jotka eivät osaa lapsiaan kasvattaa, vaan aiheuttavat huonolla vanhemmuudellaan ravintolaan jopa - Hannan sanojen mukaan - maanpäällisen helvetin. 

Mutta toimiko teksti sitten kuitenkaan tavoitteessaan? Saako se lepsut vanhemmat asettamaan rajoja, tukeeko se niitä, joilla on haasteita vanhemmuudessa tai saako se eri mieltä olevat muuttamaan mielensä? Jos sinä olet jossain asiassa epäonnistunut, mokannut tai tehnyt riman alituksen tai kenties et vain osaa, niin mikä motivoi ja rohkaisee sinua parhaiten? Se, että joku ylimielisesti ja arvostellen korostaa sinulle, miten järkyttävän huonosti sinä toimit vai kenties se, että joku osoittaa sinua kohtaan armollisuutta ja empatiaa, kulkee rinnalla ja rohkaisee? Tai jos jollain on kanssasi eriävä mielipide, miten hän saa sinut parhaiten kuuntelemaan? Ylimielisesti saarnaamalla vai kenties kanssasi myötätuntoisesti ja avoimesti keskustelemalla?

On helppoa huudella ja osoitella toisten virheitä, mutta sillä tuskin saa aikaan sitä muutosta, jota kaipaa. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet, että positiivinen ja rohkaiseva palaute on paljon toimivampaa kuin armoton kritiikki. 

Be kind for everyone you meet is fighting a hard battle

Tekstin luettuani mieleeni tuli tämä todella kaunis sanonta: Be kind for everyone you meet is fighting a hard battle. Mieti niitä päiviä, kun olet aivan lopen uupunut, kun olet saanut huonoja uutisia tai kun sinulla on yksinkertaisesti huono päivä. Jos joku seuraisi sinua yksittäisen hetken verran, millaisen tuomion saisit? Voisitko vaikuttaa siltä, että sinulla ei ole homma hanskassa? Että olet ärsyttävä tai välinpitämätön tai kenties tökerö? Tietenkin. 

Tuskin kenestäkään tuntuu mukavalta, että joku tuiki tuntematon arvioi sinua yksittäisen hetken perusteella ja tuomitsee sinut sen mukaisesti. Vielä ikävämpää se on, kun puhutaan vanhemmuudesta. Harva vanhempi ajattelee olevansa täydellinen tehtävässään - päinvastoin. Uskaltaisin väittää, että aika moni kokee huonoa omatuntoa ainakin aika ajoin, aika monesta varmasti tuntuu, että tavalla tai toisella on epäonnistunut, ja aika monesta varmasti tuntuu joskus omien lastensa kanssa, että ei jaksa, ei kykene tai ei pärjää. 

Sitä tunnetta ei varmaan helpota se, että toisen sukupolven edustaja armottomasti kritisoi vanhemmuuttasi sanomatta siitä mitään hyvää. Tai että tuntemattomat ihmiset netissä huvittuneina ihmettelevät vanhemmuuttasi, sillä eihän heillä ollut koskaan mitään ongelmia asettaa rajoja, kasvattaa lapsiaan tai käydä lastensa kanssa ravintolassa. 

On totta, että on olemassa paljon vanhempia, jotka ihan oikeasti kaipaisivat tukea ja apua vanhemmuuteensa. Ja on totta, että joillekin rajojen asettaminen tai ruokailutavat eivät välttämättä ole niin tärkeitä - tosin mielestäni voi kyseenalaistaa, oliko Hannan käyttämissä esimerkeissä lainkaan kyse sellaisista vanhemmista. 

Mutta on myös totta, että aikaamme vaivaa myös toisenlainen ongelma: myötätuntovaje. Haluan, että omilla lapsillani on rajat ja hyvät käytöstavat niin kotona kuin muuallakin, mutta haluan myös, että heillä on kyky kokea empatiaa toisia kohtaan. Haluan, että he tietävät, että et voi ikinä tietää, mitä haasteita jonkun elämässä on, millaisia kipuja ja kamppailuja hän käy läpi. Haluan, että he oppivat minulta sen, että voimme olla armollisia muita kohtaan sen sijaan, että tuomitsisimme heidät. Haluan, että he tiedostavat, että kaikki ovat vain ihmisiä ja siten armon, ymmärryksen ja tuen tarpeessa.

"Let our hearts and hands be stretched out in compassion towards others, for everyone is walking his or her own difficult path." -Dieter F. Uchtdorf

-Petra

Kesän 2017 35 Must-Asiaa

Kesän 2017 35 Must-Asiaa







Olen jo vuosien ajan tehnyt haavelistoja eri vuodenajoille, ja niistä tärkein on ollut Kesän Must -lista. Listan sisältö on toki vaihtunut vuosien mittaan, eikä esimerkiksi Ruissi tai Jazzit ole enää lukeneet listalla moniin vuosiin, enkä enää esimerkiksi jaksa valvoa koko yötä ja nauttia yöttömästä yöstä, kun aamulla on aina aikainen herätys (eikä muutenkaan pysy hereillä myöhään). Moni asia on myös pysynyt listalla vuodesta toiseen, esimerkiksi MANSIKAT, joita on saatava PALJON, ja mielellään itse poimimalla - mitä en kylläkään ole ennättänyt tekemään enää muutamaan vuoteen. 

Tämä kesä on aika erilainen kuin aiemmat kesämme. Poikani syntyi toukokuun loppupuolella, joten se kesä oli ensimmäinen vauvakesämme. Nyt vauvan odotetaan kuitenkin saapuvat vasta heinäkuun loppupuolella, joten tällä kertaa ehdin olla ison osan kesää raskaana. Se tuntuu oikeastaan aika kivalta siinä mielessä, että ehdimme viettää aikaa kolmistaan ja tekemään kaikkea kivaa poikamme kanssa.

On siis paikallaan kirjoittaa myös tälle kesälle haavelistaa. Mitä haluaisin kesältä 2017?

Kesän 2017 35 Must-Asiaa

1. Retkeily metsässä pojan ja miehen kanssa. 
2. Kylpyläreissu perheen kanssa. 
3. Ostaa mansikoita torilta. Ostaa paljon mansikoita torilta. 
4. Mahdollisimman paljon grillaamista. 
5. Pehmis.
6. Kalastamaan mieheni kanssa. 
7. 1-2 treffit mieheni kanssa. 
8. Yö kahdestaan mieheni kanssa. 
9. Leffaan!
10. Lounas keskustassa. 
11. Café Ankkaan tuoretta munkkia syömään kesäisenä aamuna. 
12. Mökkeilyä. 
13. Ystävien näkemistä. 
14. Reissu Helsinkiin. 
15. Muumimaailmaan poikani isovanhempien ja serkun kanssa. 
16. Bilistä pelaamaan mieheni kanssa. 
17. Kesäteatteri. 
18. Juhannuksen viettoa.
19. Retkipäivä yhdelle saarelle. 
20. Kahvittelua jokirannassa. 
21. Vauvan tulemiseen valmistautumista. 
22. Hyvän kirjan lukemista ja jonkun hyvän juoman siemailua samalla. 
23. Kyläilyä appivanhemmilla ja siellä perinteisten kesäjuttujen tekeminen, kuten iltatorilla ja uimassa käyminen. 
24. Reissu saaristoon pyörillä ja telttailemaan (tämä taitaa jäädä vain haaveeksi...)
25. Pavlovaa ja Fresitaa (sitten elokuussa). 
26. Aamupalan syöminen partsilla. 
27. Vesileikit pojan kanssa. 
28. Käydä rannalla. 
29. Pötkötellä riippumatossa (jos siunattu tilani sallii sen).
30. Tehdä itse jäätelöä jäätelökoneellamme. 
31. Uida meressä. 
32. Konmarittaa kotona.
33. Pelailla ja lukea sateisena päivänä. 
34. Nauttia kynttilöiden valosta loppukesän pimeänä iltana pojan mentyä nukkumaan: silloin pelaamme miehen kanssa Yatzya, syömme halloumia, makkaraa  ja muita herkkuja ja nautiskelemme. 
35. Pelata minigolfia. 

Siinä ainakin vähän tekemistä tulevalle kesälle. Mitä must-juttuja sinun kesääsi kuuluu? Kuulisin mielelläni!

-Petra