Parisuhdeonni Osa 1: Tärkeintä on olla onnellinen.

Onko avioliiton tai parisuhteen tärkein ominaisuus onnellisuus? Pitääkö olla koko ajan onnellinen?

Jos elämässä on tärkeintä olla onnellinen, niin mitä tapahtuu parisuhteelle, kun et ole onnellinen? Täytyykö erota?

Jos parisuhteessa ei ole onnellinen, onko parempi erota?

Parisuhteesta puhuessani koen aina tarpeen tehdä pienen disclaimerin, joten täältä pesee: en kritisoi, arvostele tai ota kantaa kenenkään avioeroon tai siihen johtaneisiin syihin tai väitä, etteikö päteviä ja hyviä syitä ole, eikä tarkoitukseni ole syyllistää ketään. Parisuhdepohdinnoissani ei myöskään ole kyse suhteista, joissa esiintyy vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, riippuvuuksia, sarjapettämistä tai minkäänlaista henkistä tai fyysistä väkivaltaa tms. 

Parisuhteen on oltava onnellinen


Tärkeintä elämässä on olla onnellinen, ja siksi myös parisuhteen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi. Tarkemmin sanottuna puolison tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi; hänhän on tarpeidesi täyttäjä. Jos olet parisuhteessasi onneton, on luonnollisin ja järkevin vaihtoehto erota, ja etsiä itselleen sellainen puoliso, joka osaa tehdä sinut onnelliseksi. 

Eikö niin?

No, ehkä ei. Tosin tämä on - hieman yksinkertaistettuna - aika yleinen mentaliteetti nykypäivänä.

Onnellisuuden mantra

Onnellisuuden mantra on mielestäni mennyt jo hieman liian pitkälle. Meitä kehotetaan jatkuvasti "kuuntelemaan sydäntä" ja tekemään sitä, mikä tekee meidät onnelliseksi. Tärkeintä on elää hetkessä - juuri tässä hetkessä - ja jos ei ole tässä ja nyt onnellinen, tulee olla oman elämänsä herra ja poistaa elämästään ne asiat, jotka tuntuvat aiheuttavan surkeita fiiliksiä. Olipa se sitten ystävä, joka levittää "negatiivista energiaa", työpaikka, johon ei tee mieli mennä tai puoliso, johon olet kyllästynyt tai joka ei vastaa tarpeisiisi tavalla, joka toisi sinulle onnellisuutta.

Mitä ylipäätään on onnellisuus parisuhteessa? Onko se jatkuvaa huumaa, hymyjä ja romantiikkaa? Kikatusta ja flirttiä? Onko onnellisuus sitä, että puoliso osaa ja jaksaa täyttää sinun erilaiset tarpeesi? Mahtuuko onnellisuuteen tavallista - ja haastavaakin - arkea? Arkea, johon kuuluu vaikeita ajanjaksoja työelämässä, kotitöiden tekemistä, taloudellisia huolia, haasteita lasten kanssa tai terveydellisiä ongelmia. Kausia, jolloin emme koe välttämättä suuria tunteita, kipinää tai kaipuuta toisen luo - ja sitä, että puolisomme kokee myös näin.  Onko ylipäätään mahdollista, että parisuhteessa voisi olla koko ajan onnellista, jos osapuolina on kaksi inhimillistä ihmistä, jotka elävät inhimillistä ja tavallista elämää, johon kuuluu haasteita, kasvukipuja, houkutuksia ja erehdyksiä?

Kivunsietokyky

Jos elämän ykköstavoite on olla onnellinen koko ajan, voi meiltä kadota kyky sietää omia ja toisten epämukavia tunteita, kuten surua, pettymystä, kateutta, ärsytystä, kiukkua. Tunteita, jotka kuuluvat elämään ja myös onnelliseen ja hyvinvoivaan parisuhteeseen. Muuan terapeutti kerran sanoi, että pitkä parisuhde - ja elämä yleensäkin - vaatii kykyä sietää ikäviä tunteita, "istua kivun läpi". Luonnollinen reaktiomme on yrittää pyristellä eroon ikävistä tunteista ja tilanteista mahdollisimman nopeasti, mutta monesti niissä olisi henkilökohtaisen kasvun ja kypsymisen paikka.

Sanotaan myös, että sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Jos emme kohtaa ja käsittele kivun ja vaikeuksien aiheuttajaa, joudumme kohtaamaan sen aina vaan uudestaan - joko nykyisessä parisuhteessa tai sitten siinä seuraavassa. Väittäisin, että pitkän ja ennen kaikkea sitoutuneen parisuhteen yksi suuria "blessings in disguise" on sen kyky nostaa meissä esiin myös ikäviä piirteitä ja tunteita, jotta voisimme päästä niiden avulla käsiksi asioihin itsessämme, joita olisi ehkä syytä työstää. Vain sitä kautta voimme todella kasvaa ja kehittyä yksilöinä aidosti vahvoiksi ja terveiksi.

Pitääkö onnellisuus uhrata? 

Entä jos oman onnellisuuden tunteen perässä juokseminen maksaakin meille lopulta maltaita? Saatamme tulla sokeiksi sille, mitä meillä jo on, ja menettää mahdollisuuden saada niitä asioita, joita todellisuudessa pitkällä tähtäimellä kaipaamme ja tarvitsemme. Pitkän tähtäimen tavoitteet vaativat usein uhrauksia lyhyellä tähtäimellä: voiko parisuhteessa joutua uhraamaan onnellisuuden hetkellisesti, jotta voisi saada jotain paljon parempaa tulevaisuudessa?

Moni haaveilee yhä pitkästä, ehkä elinikäisestäkin parisuhteesta, mutta olemmeko valmiita tekemään niitä uhrauksia,  joita se vaatii? Harva enää haluaa liittoa, jossa sinnitellään onnettomina hautaan saakka - en minä ainakaan. Mutta voisiko hyvinvoiva, rakastava ja pitkä liitto vaatia sitä, että kykenee sietämään paitsi elämän myös parisuhteen alamäkiä, suvantokausia ja "onnettomia" aikoja? 

Nopeatempoisessa yhteiskunnassa aikakäsityksemmekin lienee muuttunut hieman: muutama hankala kuukausi tai vuosi voi tuntua liian pitkältä ajalta sietää vaikeuksia, kun elämä olisi tässä ja nyt, ja haluaisimme jo olla maksimaalisen onnellisia. Mutta pitkässä liitossa kourallinen huonoja vuosi on melkoisen lyhyt aika. Tämä tosin voi olla vaikea muistaa, kun maailmaa ympärilläsi kehottaa tavoittelemaan omaa onnellisuutta tässä ja nyt, ja somefiltterin läpi muiden parisuhteet vaikuttavat niin super onnellisilta ja onnistuneilta koko ajan

Onnellisuus: Väärä päämäärä?

Onnellisuuden tunteet tulevat ja menevät, eivätkä ne ole aina edes olosuhteista riippuvaisia. Jokaisella on päiviä, että pännii ja on onneton olo, vaikka ei tiedä syytä siihen. Iso osa ihmisistä joutuu myös käymään läpi hyvinkin haastavia ja raastavia asioita elämässään, ja on suorastaan mahdotonta olla niissä hetkissä ja ajanjaksoissa onnellinen. Tämän kaltaiset tilanteet vaikuttavat myös väkisinkin parisuhteeseen ja parisuhteessa koettuun onneen.

Joskus mietin, että onnellisuuden tavoittelu on oikeastaan mahdotonta. Onnellisuus elämän päämääränä ei välttämättä olekaan kovinkaan toimiva konsepti. Mitä jos onnellisuus onkin seuraus joidenkin muiden asioiden tavoittelusta? Mitä jos vaihteeksi tavoittelisimme onnellisuuden sijaan armollisuutta ja kiitollisuutta? Mitä seuraa siitä, että valitsemme parisuhteessa antaa ja pyytää anteeksi - suhteessa itseemme ja puolisoomme. Jos onnellisuuden sijaan keskitymmekin etsimään niitä asioita, joista voimme olla kiitollisia tässä ja nyt. Harjoittamalla kiitollisuutta voimme nähdä kaiken sen, mitä meillä jo on, sen sijaan, että huomaamme sen, mitä meiltä puuttuu. "The happiest people don't have the best of everything, they just make the best of everything."

Onnellisuus on kuitenkin myös melkoisen tärkeä asia elämässä. Seuraavassa parisuhdepostauksessa pohdin seuraavaa onnellisuuteen liittyvää asiaa: Onko puolison tehtävä tehdä minut onnelliseksi vai olenko oman onneni seppä?

4 kommenttia

  1. Kiitos Petra, tää vaikuttaa ihan mahtavalta postaussarjalta! Hyviä pointteja ja välillä itsekin mietin näitä asioita. Olen ollut poikaystäväni, nykyisen kihlattuni kanssa kuusi vuotta yhdessä ja monta kertaa olen miettinyt, että olisimme voineet luovuttaa. Siis luovuttaa parisuhteessamme ja erota. Ja siis näihin vuosiinhan on mahtunut paljon onnea, mielettömiä yhteisiä kokemuksia ja sitä tavallista mukavaa arkea, mutta myös paljon erimielisyyksiä ja erilaisia kipukohtia molempien elämässä. Silti ollaan vielä tässä ja ehkä just siks, kaiken kokemamme jälkeen hyvässä ja pahassa, halutaan pitää toisistamme kiinni aina. Huh, herkistyin ihan tästä aiheesta ja oon niin samaa mieltä, että ei voi olettaa, että parisuhde on vaan pelkkää onnea koko ajan. Tottakai kokemaansa onnellisuutta tai sen puutetta on varmasti hyvä punnita pitkällä aikavälillä tarkasteltuna ja jos parisuhteessa on jatkuvasti vain enemmän huonoja kuin hyviä hetkiä ja esimerkiksi tulevaisuus toisen kanssa tuntuu tosi hataralta jo ajatuksena, on varmasti tällöin hyvä lähteä eri teille. Mutta ehkä just se, että on valmis itsekin kohtaamaan ne omat puutteet ja kehittymisen paikat, vie eteenpäin.

    Mutta tulipas tästä ajatuksia mieleen, vähän sekavastikin, mutta mielelläni siis lueskelen juttujasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja ajatusten jakamisesta. Ja tiedän mitä tarkoitat: luovuttaa olisi jo monta kertaa! Kipeäähän (ja haastavaa) se yhdessä kasvamimen yhdeksi meinaa on! Meilläkin niin paljon hyvää, ihanaa ja hauskaa, mutta silti ollut myös tosi vaikeita asioita ja ajanjaksoja. Mutta ne kaikki ovat vieneet eteenpäin! Ja samaa mieltä olen siitä, että pitkällä aikavälillä on nimenomaan enemmän merkitystä, ja toki voi niinkin olla, että on syystä tai toisesta päätynyt oikeasti suhteeseen, joka ei ole itselle hyväksi alun alkaenkaan.

      Ihanaa juhannusta sinne! 💕

      Poista
  2. Mä olen sitä mieltä että antaa tulla vaan, siis onnettomia kausia onnellisten sekaan. Elän tällä hetkellä pisimmässä suhteessani joka on jo avioliitto, aiemmin on tullut erottua (ja usein) edellisissä suhteissa ja aina ne samat riidat ja kaudet kohtasi myös seuraavien kanssa. Toki vaihtamalla joskus paranee, mutta ei se mulle ainakaan onnea tuonut? Mun mielestä onnen tunteminen on mahdollista vasta sitten kun joskus on onnetonkin. Mielellään nämä hetken jakaa sen saman ihmisen kanssa jolloin yhteisen historian vuoksi tai siihen peilaten voi myös sen onnen sieltä suhteesta löytää. Parhaimmassa tapauksessa siitä on itse toki vastuussa mutta joku muu kasvattaa onnellisuutta siinä samassa myös sinua varten. :)

    VastaaPoista
  3. Hei kiitos viisaasti kommentistasi! Jotenkin ihanasti sanottu tuo "antaa tulla vaan", sitoutumisen merkki. Mä muuten luin mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joka sivusi myös tätä "vaihtamalla paranee" ajatusta. Kerron siitä vielä täällä! 😊

    VastaaPoista