Parisuhdeonni Osa 2: Puolisoni on vastuussa onnellisuudestani - vai onko?



Kuka on vastuussa minun onnellisuudestani? Minä vai puolisoni?

Kuka on vastuussa sinun onnellisuudesta parisuhteessa? Onko se oma puoliso vai sinä?

Parisuhteesta puhuessani koen aina tarpeen tehdä pienen disclaimerin, joten täältä pesee: en kritisoi, arvostele tai ota kantaa kenenkään avioeroon tai siihen johtaneisiin syihin tai väitä, etteikö päteviä ja hyviä syitä ole, eikä tarkoitukseni ole syyllistää ketään. Parisuhdepohdinnoissani ei myöskään ole kyse suhteista, joissa esiintyy vakavia mielenterveydellisiä ongelmia, riippuvuuksia, sarjapettämistä tai minkäänlaista henkistä tai fyysistä väkivaltaa tms. 

Parisuhteeseen kohdistuu nykyään varmasti roimasti enemmän erilaisia odotuksia ja tarpeita kuin koskaan aikaisemmin. Siinä missä ennen mentiin naimisiin käytännöllisistä, taloudellisista ja kenties uskontoon, lakiin ja kulttuuriin liittyvistä syistä, nyt parisuhteeseen päädytään ennen kaikkea rakkauden ja romantiikan vuoksi. Parisuhteelta halutaan yhtäältä kiihkeää ja hyvää seksiä, romantiikkaa ja intohimoa, ja toisaalta intiimiä ystävyyttä, yhteenkuuluvuutta ja sielujen välistä yhteyttä. Toki taloudellista vakautta sekä suvun jatkamista arvostetaan yhä, mutta harvalla ne ovat ainoat syyt sitoutua.

Moni haaveileekin suuresta rakkaudesta ja rakkaustarinasta, joka kestää alttarilta hautaan elinvoimaisena ja viriilinä. Samalla meillä on varmasti tällä hetkellä suurempi tarve kuin koskaan ennen kokea henkilökohtaista onnellisuutta omassa elämässämme - tässä ja nyt. Henkilökohtainen onnellisuus on noussut prioriteettilistan kärkeen ja kaikki esteet pitää raivata sen tieltä: jopa parisuhde. Mutta kenen vastuulla onnellisuutemme oikeastaan on? Onko jokaisella henkilökohtainen vastuu omasta onnellisuudestaan ja hyvinvoinnistaan vai onko vastuu siitä sittenkin puolisolla?

Kukaan toinen ihminen ei täytä tarpeitasi

Elämme melko individualistisessa ajassa, jossa korostuu jokaisen henkilökohtaiset toiveet, tarpeet, odotukset ja oikeudet. Ajatellaan, että jokainen määrittää itse omat arvonsa ja moraalinsa, ja jokaisella on oikeus tavoitella henkilökohtaista onnellisuutta. Parisuhdekin nähdään usein juuri tästä näkökulmasta: Mitä se antaa minulle ja elämälleni? Tukeeko se minun unelmiani? Lisääkö se minun onneani? Kenenkään ei ole nykyään pakko olla parisuhteessa, ja parisuhteen odotetaankin tuovan rutkasti hyvää elämäämme - eihän se muuten olisi kannattavaa. 

Samalla sinkkuja usein kehotetaan etsimään itseään, toteuttamaan itseään ja löytämään onnellisuus itsestä ja omasta elämästä - vasta sitten on valmis parisuhteeseen. Tässä ajattelussa piilee muutamakin totuus. Ensinnäkin on varmasti itse vetovoimaisempi silloin, kun on sinut itsensä kanssa, nauttii elämästään, eikä epätoivoisesti etsi kumppania hinnalla millä hyvänsä. Silloin on myös todennäköisempää, että vetää puoleensa henkilöitä, joilla on myös terve suhde itseen ja toiseen. Toiseksi on tosiaan turha odottaa, että joku maaginen ihminen tulee elämäämme ja täyttää kaikki tarpeemme, sillä sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. Kukaan ihminen ei voi kaikkia tarpeitamme täyttää.  

Sillä jokaisella ihmisellä on loppujen lopuksi vastuu itsestään ja myös omasta hyvinvoinnistaan. Voidaan sanoa, että ihminen on kuin astia, jossa on reikä. Vaikka sen täyttää piripintaan, on vain ajan kysymys, kunnes se taas tyhjenee. Ehkä olet itse kokenut tämän saman? Puoliso voi monillakin tavoilla osoittaa sinulle rakkautta ja tehdä sinut onnelliseksi, mutta seuraavana päivänä koet jälleen kaipuuta ja tarpeen saada lisää rakkautta. On äärimmäisen raskas taakka parisuhteelle, jos puolison tehtävä on tehdä toinen onnelliseksi ja huolehtia tämän hyvinvoinnista. Vahvassa ja terveessä parisuhteessa molemmilla osapuolilla on kyky seistä omilla jaloillaan (lisää parisuhteen vaiheista voit lukea täältä). 

Ja koska kukaan toinen ihminen ei voi kaikkia tarpeitamme jatkuvasti täyttää, tulee meidän jokaisen löytää, mikä on itsellemme onnellisuuden, ilon ja rakkauden lähde. Useinkin tämä liittyy maailmankatsomukseen ja omaan arvomaailmaan. Minkä koet olevan tarkoituksesi tässä maailmassa? Mihin uskot? Mikä on elämän tarkoitus? Mikä tuo sinulle syvää onnea, rauhaa ja turvaa? Näitä kysymyksiä kysymällä voi kenties löytää tiensä sen asian luo, jonka varaan voi luottaa ja jonka avulla voi täyttää tarpeitaan. Itseni nämä kysymykset ja sisällä oleva epämääräinen tyhjyys ajoi parikymppisenä Jumalan luo, ja löysin uskon kautta merkityksen omalle elämälleni. Jokaisella ihmisellä on oma tutkimusretkensä käytävänä. 

Minä en ole tärkein 

Yhtäältä meillä on siis vastuu itsestämme, onnellisuudestamme ja hyvinvoinnistamme, mutta toisaalta sitoutunut ja pitkä parisuhde on kutsu epäitsekkyyteen. Uskon, että yksi tärkeimpiä asioita, joita saamme parisuhteessa harjoitella, on toisen rakastaminen ja toisen tarpeiden priorisointi omien välittömien halujen, itsekkäidenkin tarpeidemme ja hetkellisen onnellisuutemme edelle. Kumpi on tärkeämpää: Minun tarpeeni olla oikeassa ja tyydyttää jokin välitön haluni vai meidän parisuhteemme ja puolisoni hyvinvointi? Ihanteellisessa tilanteessa molemmat huolehtivat toisesta ja pistävät kumppaninsa omien etujensa edelle, ja silloin molempien tarpeet tulevat tyydytetyiksi: monesti moninkertaisesti.

Upea avioliitto kehittyy siitä, että molemmat osapuolet tekevät päivittäin valintoja, jotka sanovat "Minä rakastan sinua" eikä "Minä rakastan minua". Tämän saavuttaminen on kuitenkin huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty. Voi kestää vuosia ennen kuin opimme oikeasti ajattelemaan ja toimimaan aidosti epäitsekkäämmin, ja että opimme rakastamaan toista hyvin. Eräs pastori sanoi, että vasta heidän avioliittonsa 10. vuonna he alkoivat vihdoin selättää omaa itsekkyyttään ja rakastaa toista epäitsekkäästi.

Onko teidän parisuhteessanne kasvurauhaa? Jos todellisuus ei vastaakaan haavekuvia, alatko helposti unelmoida siitä täydellisestä puolisosta, joka olisi jo "heti valmis" ja osaava rakastamaan sinua ja tekemään sinut onnelliseksi haluamallasi tavalla? Vai osaatko olla kärsivällinen ja antaa puolisollesi mahdollisuuden kasvaa rakastamisessa ja rakkauden osoittamisessa? On luonnollista ja helppoakin nähdä puolison virheet ja vajavuudet. Voin itse ainakin myöntää listanneeni päässäni lukuisia asioita, joita toivoisin, että puolisoni tekisi tai tekisi paremmin, jotta olisin onnellisempi. Myönnän myös sanoneeni ääneen hänelle näitä asioita tavalla, joka ei varmasti motivoi rakastamaan ja huomioimaan minua, vaan sen sijaan lannistaa ja syyllistää. "Jos sinä edes...", "Etkö voisi..." "Kunpa joskus..." "Henkilö X:kin kirjoitti vaimostaan Facebookiin näin ja näin..."

Mutta entä puolisoni onnellisuus sitten? Miten hyvin minä rakastan puolisoani, huolehdin hänen hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan? Nämä kysymykset saattavat helposti unohtua, kun keskitymme siihen, mitä itse saamme puolisoltamme. Jos haluaa saada hyvän liiton, tulee olla tarpeeksi nöyrä kysyäkseen itseltään, mitä muutoksia minun pitäisi tehdä? Sillä kuten olen itsekin jo huomannut: Ainoa, jota voi todella muuttaa, on oma itsensä.

Parisuhdeonni on kahden kauppa

Parisuhteessa onnellisuus taitaa siis olla molempien vastuulla. Jokaisen tulee huolehtia itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja sen myötä onnellisuudestaan, ja samalla keskittyä siihen, että kasvaa ja kehittyy itse paremmaksi ihmiseksi ja puolisoksi, jotta voisi rakastaa ja huolehtia kumppanistaan paremmin. Meidän tulee elämässä itsenäistyä vanhemmistamme ja niin sanotusti katkaista napanuora ja oppia seisomaan omilla jaloillamme. Parisuhteessa napa on jälleen keskeisessä roolissa: Katse pitäisi saada nimittäin nostettua sieltä navasta ylös! Niin tärkeää kuin oma hyvinvointi ja onnellisuus onkin, on ihan yhtä tärkeää - ellei tärkeämpää - priorisoida oman puolison hyvinvointi ja onnellisuus, ja pohtia mitä itse antaa parisuhteeseen ja puolisolleen. "When someone else's happiness is your own happiness: that is love."

Seuraavassa osassa pohditaan onnellisuutta, eroa ja sitä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.


Parisuhdeonni Osa 1 täällä!

Ei kommentteja